Sydäntalven valoa ja varjoja Lieksan rajaseudulla

 
Jo ennen joulua mietin, että olisi mukava käydä isompien lasten kanssa talviretkeilemässä. Vanhin tyttäreni asuu pohjoisessa ja oli tulossa käymään kotona joululomalla, joten retken piti ajoittua loma-ajaksi. Lopulta ainut järkevä aika oli joulun jälkeiset päivät.

Viikonloppu Riisitunturissa

Ihminen tarvitsee omaa aikaa. Ilman sitä alkavat pienetkin arjen vastoinkäymiset tuntua vähitellen suuremmilta mitä ne oikeasti ovat. Meillä jokaisella on oma tapamme viettää sitä omaa aikaa. Yksi maalaa, toinen piirtää, kolmas lähtee lenkille ja neljäs, niin minä olen se neljäs. Lähden jonnekin luontoon nauttimaan hiljaisuudesta, yksin.

Koli – tykkyluminen satumaa

Maisema on paksun usvan peitossa kiivetessämme kohti Kolin huippua. Aurinko juuri noussut ja koko maisemaa kylpee keltaisessa valossa. Usvan läpi kuultava sininen taivas ja kirpeä -22' asteen pakkanen lupailee kuitenkin kaunista päivää.  Ympärillä suuret tykkylumiset puut seisovat vaiteliaina kuin jättiläiset.

Tykkylunta ja retkiluistelua Kolilla

Lähes kuukauden jatkunut kireä pakkanen alkoi pilvistyneen sään myötä lauhtua ja pääsimme lasten kanssa kunnolla ulkoilemaan. Isompia lapsia pakkanen ei juuri hidasta mutta pienten lasten kanssa jo -15' säässä joutuu miettimään mitä pukee päälle. Varpaat ja sormet palelevat ensimmäisenä ja parin tunnin ulkoilun jälkeen tekee jo mieli sisälle lämmittelemään.

Kolin tykkylumiset puut

Pitkästä aikaa selvisimme lasten kanssa retkeilemään. Talvi ja paksu lumi antavat omat haasteensa liikkumiseen. Tästä syystä matkat ovat lyhyehköjä tai ainakin polun on oltava tallautunut. Kaikki eivät välitä pitkistä hiihtolenkeistä varsinkaan jos tavaraa on mukana reippaanlaisesti mukana kuljetettavaksi.