lauantai 25. helmikuuta 2017

Kanoottimelan valmistaminen

Youtube-videoita melan teosta katsellessa sain inspiraation kokeilla itsekin melan tekoa. Homma näytti niin helpolta, etten epäillyt hetkeäkään osaavani tehdä melaa. Ainut haaste oli miettiä mallia ja kokoa. Siinä käytin apuna omia muovisia koskimelojani.


Aluksi liimasin keittiönpöydän teosta jääneen pyökkiriman, kaksi 12mm koivuvaneria ja vähänoksaista kuusta nippuun.


Liiman kuivuttua höyläsin kaikki varren kanssa saman paksuiseksi levyksi. Valmiille liimalevylle piirsin muovisesta TNP-koskimelasta muodon ja leikkasin kuviosahalla.


Piirsin melan ympäri keskiviivan, joka helpottaa työstämistä. 


Seuraavana oli homman tarkkuutta vaativin vaihe. Jaakko Mäkikylän Off-road-paddler-blogin neuvojen mukaan piirsin lavan painepuolelta koveraksi. Tämä yhdistettynä teräviin reunoihin puree paremmin kun vesi ei pääse vedon aikana karkaamaan lavasta.


Lavan kaarevan muodon leikkasin vannesahalla. Jännitin hieman kuinka käy. Saanko lavan pysymään pystysuorassa ja pysynkö kaarevan viivan mukaisessa leikkauslinjassa. N. 20cm leveä ja osittain kovapuinen lapa antaa vannesahalle haastetta melkoisesti.


Karkean muotoilun jälkeen hioin lopullisen muodon nauhahiomakoneella ja epäkeskohiomakoneella. Varsinkin kovaa keskikohtaa sai hangata melko kauan.


Lopullisen lavan paksuudeksi jäi n. 6mm. Ohuemmaksikin olisi voinut hioa mutta päätin jättää ensimmäisen melan varmuuden vuoksi paksummaksi. Seuraavan uskallan hioa jo 3-4mm paksuiseksi.


Kahva on tukeva T. Siitä saa hyvän otteen kovemmassakin menossa.


Ohut lapa ei kestä ilman kuiduttamista. Lennokkiharrastuksesta minulla oli tallella epoksia sekä silkin ohutta lasikuitukangasta, joten käytin niitä. Hieman paksumpi kangas voisi olla helpompi saada tasaiseksi mutta tämäkin tasoittui kohtuudella.


Ennen lasikuitukankaan laittoa telasin yhden kerroksen epoksia puulle. Tällä varmistetaan kankaan tarttuminen kunnolla.


Kahden epoksikerroksen ja kahden kangaskerroksen jälkeen ohut lapa saa hieman jäykkyyttä ja samalla kestävyyttä. Lavan kuiduttaminen on aina kompromissi painon ja kestävyyden välillä.


Ensimmäisten kerrosten kuivumisen jälkeen levitin kolmannen paksumman kerroksen epoksia molemmille puolille. 


VIRHE! 

Lopputuloksena alapuolella oli kuivuneita pisaroita, joiden pois hiominen oli melkoinen homma. Loppujen lopuksi levitin vielä kaksi ohutta kerrosta, jotka tasoittelin siveltimellä. Mitä tästä opimme? Ei kannata yrittää oikoa mutkia. Parempi on tehdä mieluummin 4-5 ohutta kerrosta kuin kolme paksumpaa. Tällä säästää paljon epoksia ja turhaa hiomista.



Toisen melan työvaiheista en ottanut juurikaan kuvia. Piirsin lasten pituisen melan 25mm lankulle, leikkasin vannesahalla muodon ja hioin nauhalla ja epäkeskolla siistiksi. Varren pyöristykset tein molempiin meloihin alajyrsimellä.

Pahimmoilleen melan varteen jäi kaksi oksaa, jotka heikentävät kestävyyttä. En kuitenkaan viitsinyt alkaa tämän melan kuiduttamiseen ja ajattelin, että kestää minkä kestää. Lankkua minulla on vaikka kuinka moneen melaan ja tekemiseen menee alle puoli tuntia.


Lopuksi mela sai pintaansa tervaöljyä. Imeytin melaan niin paljon kuin sain sen imemään ja lopputulos näyttää olevan varsin kelvollinen. Tämmöinen on perinteinen yhdestä puusta tehty majavanhäntämela.


Valmista tuli! Kyllä kai näillä kelpaa meloa pitkin kesäistä järvenselkää?

Vasemman puoleisen melan painoksi tuli 450g ja oikean n. 600g. Pitemmän melan varren öljysin kahteen kertaan pellavaöljyvernissalla. Tällä säästin painoa sekä kallista epoksia.

Seuraavana on tarkoitus tehdä ainakin mutkamela ja tuplamutkamela ehkä myös saukonhäntämela.


perjantai 17. helmikuuta 2017

Hiihtoreissu 15.-16.2.2017


Tämän vuotinen talvireissu suuntautui taas tuttuihin lapsuuden maisemiin Lieksaan. Viime vuonna monien yhteensattumien takia veljeni ei päässyt mukaan. Tänä vuonna meitä onnisti paremmin ja pääsimme reissuun molemmat.


Parin edellisen päivän tuulinen ja lämmin sää oli pudotellut tykkylumet puista alas. Viime vuoden reissulla maisemat olivat kauniin lumisia.


Voi kuusi parkaa! Ihme on jos latva kestää kevääseen saakka.


Myös vaaran laelta tuuli oli pudotellut lumet alas. Alaoksien lumitaakasta vielä näki kuinka paljon lunta oli ollut puissa ennen alkuviikon lämmintä. 


1,5km nousu huipulle on takana. Paita on läpimärkä mutta muuten ei tunnu vielä missään.


Ei kannata ostaa halpoja ja huonoja sauvoja. Muovinen sompa oli jo lähtiessä vähän rikki. Kovalla alustalla se hajosi lopullisesti runsaan 5km hiihtämisen jälkeen. Onneksi mukana oli varasompia ja vaihdon jälkeen matka jatkui. Reissulla jouduttiin uusimaan myös toinen samanlainen muovisompa.


Kuuraa kannossa keskellä suota. Auringon puoli oli sula. Vaikka kevääseen on vielä pitkä aika, aurinko lämmittää jo mukavasti.


Jos täällä ei mieli lepää niin missä sitten? Kun pysähtyy paikalleen, ei kuulu muuta ääntä kuin omien korvien suhina. Kaukana on kiire ja kaupunkien hälinä.


Ruoaksi ostin Blå Bandin kanapasta-ateriat. Kesken matkan pusseihin kaadettiin termareista kuuma vesi ja pussit nostettiin ahkioon turpoamaan. Matka jatkui eteenpäin. 


Vartin hiihtämisen jälkeen ruoka oli valmista ja pidimme lyhyen ruokatauon. Aurinko lämmitti mukavasti eikä tuullut yhtään. Silti hikisenä ei tee mieli pysähdellä kovin pitkäksi aikaa.


Satumainen kuusikko! Jopa 30-40cm pitkät naavat roikkuvat oksilla ja metsässä on hämärää kirkkaasta auringonpaisteesta huolimatta. Kuusikossa näkyi myös jälkiä kun ilves oli jahdannut jänistä. 


Ennen kämppää on vielä pari pitkää nousua ja niiden jälkeen pitkiä ja vauhdikkaita laskuja. Jätin edellä menevään veljeeni usean kymmenen metrin välin mutta silti sain hänet kiinni mäen alla. Minun sukseni ovat hieman jäykemmät ja luistavat paremmin. Vastaavasti ylämäissä, joissa minä jouduin kulkemaan haarakäyntiä, veljeni tuli suoraan ylös. 


Kämppä häämöttää. Runsaan 12 hikisen kilometrin jälkeen tänne on aina yhtä mukava tulla.


Hiihtopäivän päätteksi sauna lämpiää ja odottaa hikisiä hiihtäjiä pehmeisiin löylyihin rentoutumaan.


Kämppä ilta-auringossa. 


Raskaat huvit vaativat hyvän ruoan. Veljeni on allerginen järvikalalle, joten mukaan otettiin merellä kasvatettua kirjolohta. Loimulohi on aikaa vaativa mutta herkullinen ruoka. Sen lisäksi teimme hiillosperunoita voilla ja ruohosipulilla maustettuna.


 Ruokaa odotellessa kävin koittamassa pilkkimistä. Tällä kertaa ei ollut ahven syönnillä.


Liekö loimulohen tuoksu houkutellut paikalle ahman? Yöllä oli ahma käynyt lähimmillään 50m päässä kämpästä.


Toisena päivänä sää oli pääosin harmaa ja pilvinen. Se ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa. Nautimme joka hetkestä, jonka vietimme hiljaisessa erämaassa.

Muutaman linnun lisäksi näimme vain eläinten jälkiä. Jänikset, hirvet, ahmat, ilvekset ja näädät olivat liikkuneet lumisessa valtakunnassaan.