maanantai 6. helmikuuta 2017

Kolin tykkylumiset puut


Pitkästä aikaa selvisimme lasten kanssa retkeilemään. Talvi ja paksu lumi antavat omat haasteensa liikkumiseen. Tästä syystä matkat ovat lyhyehköjä tai ainakin polun on oltava tallautunut. Kaikki eivät välitä pitkistä hiihtolenkeistä varsinkaan jos tavaraa on mukana reippaanlaisesti mukana kuljetettavaksi.


Lähdimme kotoa kymmenen aikaan ja ajoimme ensiksi Likolahden nuotiopaikalle paistamaan makkaraa. Rantatie kulkee runsaan 50m päästä nuotiopaikasta. Mikään erityisen hieno paikka se ei ole mutta ajaa talvikelissä asiansa.


5.2. vietetään Suomen kansallisrunoilijan J.L.Runebergin päivää. Tapana on tehdä ja tarjota Runebergin tortuiksi kutsuttaja leivoksia. Myös meillä vaimoni ja tyttäreni leipoivat edellisenä iltana torttuja retkelle mukaan. Lapset söivät niitä teen kanssa. Minulle maistui paremmin nuotiolla keitetty kahvi.


Nuotiopaikalla oleva siirtolohkare on ollut ennenkin lasten kiipeilypaikka. Tällä kertaa paksu lumihanki innosti hyppimään korkean kiven päältä alas. 


Täydellä vatsalla lähdimme kiipeämään ensin Ukko-Kolille ja sitten myös Akka-Kolille.


Kuuraisia oksia oli joka paikassa. Upean näköisiä mutta vaikeita kuvattavia.   


Huippu häämöttää. Nuorimmaisella alkoi tulla väsy ja matkan etenemiseksi otin hänet syliini. 


Sääennuste lupaili täysin pilvetöntä taivasta ja aurinkoista. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Menomatkalla aurinko kyllä paistoi pilvien raosta mutta Kolille päästyämme taivas oli täysin pilvessä. 


Harmaasta kelistä huolimatta kamera rapsahteli molemmilla tiuhaan. 
 

Kotona vaimoni sanoi hieman leikillään, että Kolilla sitten lauletaan Finlandia hymni. Nuorimmainen otti sanomisen tosissaan ja alkoi huipulla ponnekkaasti laulaa. Muilla oli hauskaa.


Eteläinen horisontti lupaili kirkastuvaa. Jos olisi ollut aikaa jäädä odottelmaan, olisi auringonlasku ollut kenties hienokin. Lasten kanssa liikkuessa on vain pakko mennä lasten ehdoilla eikä valokuvauksen ehdoilla.


Jos ylöspäin kiipeäminen ottikin pienillä voimille, tultiin alaspäin vauhdilla pyllymäkeä laskemalla.


Ukko-Kolilta lähdimme kohti Akka-Kolia katsomaan olisiko siellä hienompi valo. Paksusta lumikerroksesta huolimatta polut tamppautuvat lumikengillä kävelevien ihmisten alla kovaksi ja ovat käveltävissä myös ilman lumikenkiä.


Akka-Kolin maisemaa kohti etelää. Valokuvaan on vaikea saada sitä hehkua miltä taivas näytti silmään. Myös pilvet olivat värikkäämpiä kuin kuvassa.


Useampi kopterin lennättäjä oli tullut kuvaamaan maisemia. Tällainen olisi itselläkin jossain vaiheessa hankintalistalla. Tosin ennen sitä on monta muuta tärkeämpää hankintaa.


Myös Akka-Kolilta tuli alas hyvä liukumäki, jota lapset laskivat useampaan kertaan. Pitihän sitä kuoppaista kyytiä kokeilla itsekin.


Aurinko alkaa vähitellen painua alemmaksi ja värjää ohenevan pilvipeitteen.


Kysyin lapsilta, että ajetaanko kotiin jäätietä pitkin. Innostus oli vaihtelevaa. Osa epäili jään kestävyyttä ja osa oli heti innoissaan. Vakuutin jään kestävän, joten ajoimme jäätien Merilänrannasta Vuonislahteen. Kotimatkaa tämä ei lisännyt kuin reilun 10km.

Pielisen yli kulkeva 7km pitkä jäätie on pisin virallinen Suomen sisävesillä oleva. Se lyhentää Lieksan ja Kolin välimatkaa 51km. Tien ylläpitäjä on Liikennevirasto.


2 kommenttia:

  1. Oivitsi, harmillista ettei ole talvilomaa tänä vuonna sopivaan aikaan. Onneksi voi nauttia näistä hienoista maisemista toisten kuvista, Koli on aina vaan mieletön.
    Hauskana yksityiskohtana, itselläni on lähes tismalleen samanlainen kuva neljän vuoden takaa Ukko- ja Akka-Koli kylteistä. Ehkä hitusen vähemmän on lunta omassani ja hieman myös enemmän taustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolille on aina yhtä hienoa mennä. Kävimme tuolla edellisen kerran joulukuussa. Silloin tuolla oli paksu sumu. Se antoi oman mielenkiintoisen lisänsä kuvaamiseen.
      Tänä vuonna tykkylumet eivät ole ihan niin hienot kun usein ovat. Silti ne ovat upeita.

      Poista