Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyhäselkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyhäselkä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. helmikuuta 2017

Jääkenttien kutsu


Ensin viikonloppuna järjestetään Pyhäselällä, Joensuun eteläpuolella olevalla järvellä, jokavuotinen jäähiihto. Tänä vuonna jäälle noussut vesi ei ole ollut laduntekijöiden ongelmana ja ladut ovatkin erinomaisessa kunnossa. Kävin ensimmäisen kerran tänä talvena järvellä hiihtämässä ja nauttimassa samalla kauniista säästä. Pakkasta oli lähtiessä -8' ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Takaisin kotiin päästyäni aurinko oli jo laskenut ja pakkanen kiristynyt -12 asteeseen.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Talvi tekee taidettaan


Tänä vuonna talvi näyttäisi tulevan melko aikaisin verrattuna kahteen edelliseen vuoteen. Vaikka ensilumi satoi vasta lokakuun lopussa, pakkaset tulivat suunnilleen samoihin aikoihin. Pitkän ajan sääennuste näyttäisi talvisten säiden jatkuvan. Pyhäinpäivänä 5.11. kävimme vaimoni kanssa kuvaamassa Pyhäselän rannalla Kuhasalossa (kartta).