keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Ruskaa ja liukkaita kallioita Herajärven kierroksella 15.-18.9.17


Tämän vuoden ruskaretken päätin tehdä melomisen sijasta kävellen. Syyskuun loppupuolella oleva loma määräsi pitkälti reissun ajankohdan eikä reissun ajoittaminen parhaaseen ruska-aikaan onnistunut täysin kohdalleen. Ruskan paras hehku vaihtelee hieman vuosittain ja etukäteen onkin vaikea osata järjestellä ajankohtaa sen mukaan. Joskus onnistaa, joskus ei.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Suomen luonnonpäivä Jongunjoella


Kaksi vuotta sitten kävin kahden vanhimman tyttäreni kanssa parin päivän reissun Jongunjoelle (linkki juttuun). Tällä kertaa oli vuorossa kaksi seuraavaa lasta ja ajankohdaksi valikoitui käytännön syistä elokuun loppu. Edellisellä reissulla lämpöä oli mukavasti mutta vuodethan eivät tietenkään ole samananlaisia. Tämä kulunut kesä on ollut erityisen oikukas säiden suhteen ja sen saimme kokea tälläkin reissulla.