perjantai 21. syyskuuta 2018

Helppo ja herkullinen kantarellirisotto on arkiruokaa parhaimmillaan


Kuivan kesän jälkeen tulleet sateet ovat nostaneet maasta runsaasti sieniä. Kantarellit, mustatorvisienet, suppilovahverot, tatit, jne ovat herkullisia ja helppoja raaka-aineita kotikokeille. Useimpia näistä sienistä löytyy meidän jokaisen kodin läheltä metsistä tai jopa omalta pihalta. Kun näihin edellä mainittuihin lisätään vielä oman puutarhan satoa, saadaan herkullista ja terveellistä lähiruokaa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syksy hiipii vähitellen värjäten maiseman kauniiseen väriloistoon


Kysyin lauantaina lapsilta olisiko innokkaita lähtijöitä Patvinsuon kansallispuistoon. Ajatuksena oli kävellä Kurkilahdesta (kartta) Teretin lintutornille (kartta) katsomaan joko lintujen syysmuutto alkaisi näkyä. Yhdellä oli kokeisiin lukemista, toinen lähti kaverin luokse kylään, kolmas sanoi ettei kiinnosta lähteä hirvikärpästen sekaan, neljättä ei muuten vain kiinnostanut lähteä. Siispä lähdimme kolmestaan kahden tyttäreni kanssa.

torstai 13. syyskuuta 2018

Elämä on kuin joki, se alkaa jostain ja päättyy jonnekin


Elämä, se on kuin joki joka alkaa jostain kaukaa keväisestä pienestä purosta. Vähitellen purosta kasvaa suurempi ja vahvempi. Sillä alkaa olla oma tahto.

tiistai 4. syyskuuta 2018

Im memoriam Jouni 29.9.1986-1.9.2018


Jätimme aamulla 1.9. auton Ahviolle (kartta) ja lähdimme melomaan Kymijokea tarkoituksena lopettaa melominen Pernoolle (kartta). Matkaa päivälle oli suunniteltu vajaa 10km, joten meillä oli hyvin aikaa puljata matkalla olevissa koskissa. Vesi oli paljon alempana mitä alunperin oli ajateltu mutta sillä mennään mitä olosuhteet mahdollistavat.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Finbyn jatulintarha, Nauvo


Lomareissumme jatkui kohti Nauvoa ja Lenholman lisäksi löysin Retkipaikasta toisen mielenkiintoisen paikan, Finbyn jatulintarhan. Opastus kohteeseen oli mielestäni melko epäselvä. Jutussa neuvottiin ajamaan muutamia satoja metrejä Selmontietä ja jättämään auton roskiksen kohdalle tien vasemmalle puolelle. Ajoimme Selmontietä pitkät matkat mutta mitään kuvaukseen sopivaa paikkaa ei löytynyt. Onneksi olin katsonut paikan jo maastokartalta ja palasimme takaisin kun olimme menneet jatulintarhan kalliolta reilusti ohi. Lopulta jätimme auton Selmontien risteykseen parkkiin (kartta). Siinä oli sopivanlainen levennys johon auto mahtui hyvin parkkiin. Joku paikallinen viljelijä oli jättänyt samaan paikkaan rehupaaleja säilytykseen ja jätinkin auton niin, että ne olisi saanut siitä tarvittaessa poimittua vaikeuksitta pois.