maanantai 24. huhtikuuta 2017

Hauki, se on hauki!


Lähdimme aamulla kahdeksan aikaan kohti Ilomantsia. Yöllä satanut märkä lumi alkoi sulaa ja paikoin tie oli paksun sohjon peitossa. Välillä piti ajaa todella varovasti ettei auto noussut sohjopatjan päälle.


Sivutiet ovat edelleen täysin lumessa. Metsässä on lunta vielä 60cm. Ei tarvitse hätäillä vielä vähään aikaan kesärenkaiden vaihdon kanssa.


Metso seisoi tiellä. Hitaasti kohti ajaen lintu laski n. 30m päähän kunnes hermo petti ja se lennähti metsän suojaan.


Kaksi sutta oli juossut tietä pitkin pari kilometriä. Kotoa lähtiessä olin varma, että näemme lähes 15km pitkän lumen peittämän hiekkatien matkalla ainakin yhdet karhun jäljet. Alueella on todella runsas karhukanta ja tähän aikaan keväästä ne alkavat heräillä talviuniltaan. Vaan ei! Kovasta tihrustamisesta huolimatta emme nähneet yksiäkään karhunjälkiä.


Voi sitä intoa millä lapset pilkkivät koko päivän! Ei ollut päivän aikana montaa hetkeä etteikö joku olisi ollut jäällä uittamassa pilkkiä reiässä. Päivän ensimmäinen kala tuli jo muutaman minuutin pilkkimisen jälkeen.


Sitkeän työn tuloksena reiästä nousi hauki. Voi sitä riemukkaan huudon määrää kun kala nousi reiästä näkyviin. Enpä ihmettelisi vaikka lähimmän talon asukkaat olisivat kuulleet huutamisen vaikka taloon on matkaa lähes 15km.


Teeret ovat olleet järven jäällä soitimella. Jalanjälkien sivuilla näkyy kuinka lintu on vetänyt siipiään jäätä pitkin.


Joutsenet olivat tepastelleet pitkin järven jäätä.


Aaah! Täydellinen hiljaisuus, puolipilviseltä taivaalta paistava aurinko ja lähes tyyni sää alkoi raukaista. Tässä olisi voinut ottaa vaikka pienet päiväunet.


Ohut lumikerros jään päällä oli mitä mainioin alusta hiihtää. Eipä näissä maisemissakaan ole valittamista.


 Pikkuveli ottaa kyytiä.


Käpytikka (Dendrocopos major)


Kanahaukka (Accipiter gentilis)


Illalla kotiin ajellessa asfalttitiet olivat jo sulaneet. Hyvästä keväisestä rusketuksesta huolimatta illalla tuntui, että aurinko oli taas paahtanut poskipäitä vähän lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti