perjantai 11. marraskuuta 2016

Talvi tekee taidettaan


Tänä vuonna talvi näyttäisi tulevan melko aikaisin verrattuna kahteen edelliseen vuoteen. Vaikka ensilumi satoi vasta lokakuun lopussa, pakkaset tulivat suunnilleen samoihin aikoihin. Pitkän ajan sääennuste näyttäisi talvisten säiden jatkuvan. Pyhäinpäivänä 5.11. kävimme vaimoni kanssa kuvaamassa Pyhäselän rannalla Kuhasalossa (kartta).



Pyhäselkä on yksi Saimaan vesistön suurimmista järvenselistä. Sen pituus on n. 30km ja leveys 14km. Pyhäselälle voidaan piirtää Saimaan alueen pisin suora esteetön linja: peräti 29 kilometriä. Järven pinta-ala on 361,1 km² ja se on 12. suurin Suomen järvistä. Keskisyvyys on 8,8 metriä ja suurin syvyys 67 metriä.
Lähde: järviwiki


Laitoimme jäälle kynttilöitä ja kuvasimme niitä laskevan auringon valossa. Tyynessä illassa tuikkukynttilät paloivat ilman lyhtyäkin.



Parin päivän reippaan koillistuulen ja -13 asteen pakkasen ansiosta monin paikoin suurten järvien eteläiset rannat ovat komean jään peitossa. Keskiviikkona 9.11. kävimme katsomassa Höytiäisen etelärannalla Häikänniemessä (kartta) onko rantaan kertynyt jäitä. Ranta on kohtuullisen loiva, joten kunnon roiskeita ei ollut jäätynyt pusikoihin kiinni. Maassa jäätä oli runsaasti ja valo mukavan pehmeä valokuvaamiseen.


Höytiäinen on Suomen 15. suurin järvi. Sen pinta-ala on 282,64 km² ja suurin syvyys 62 metriä. Järvi on yli 40km pitkä ja lähes 20km leveä. Höytiäinen on ollut aikanaan vielä suurempi mutta hallitusta veden laskusta tuli hallitsematon 4.8.1859 kun hiekkamaalle rakennettu pato murtui. Tämän seurauksena vesimassat purkautuivat kohti Pyhäselkää ja järven pinta laski kahden viikon aikana yli 7m. Onneksi parin viikon kuluttua patojen murtumisesta Puntarisalmen kohdalla paljastui kalliokynnys, joka lopetti Höytiäisen vedenpinnan alenemisen. Paikalle syntynyttä Puntarikoskea perattiin seuraavana vuonna niin, että vesi laski vielä pari metriä, jolloin järvenlaskun kokonaismääräksi kertyi 9,5 metriä.


Höytiäisen lasku oli lukuisista Suomen järvenlaskuista suurin ja merkittävin. Höytiäisen pinta-ala pieneni kolmanneksen ja vesitilavuus alle puoleen entisestä. Uutta maata paljastui yli 157 neliökilometriä. Maa jaettiin 165 osakkaan talon kesken, ja sille muodostui Polvijärvellä ennen pitkää viisi uutta kylää. Maa pysyi alkuun pitkään heinäniittynä.
Lähde: wikipedia 



2 kommenttia:

  1. Kuvauksen kannalta hieno idea nuo kynttilät ja lyhty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niistä kuluu vaimolleni, joka jaksaa ottaa niitä joka paikkaan mukaan. Kyllähän ne antavat kuvaan aika paljon lisää sisältöä.

      Poista