Lars Monsen: Kanada - armoton erämaa

Unelmani Kanadasta virisi jo, kun olin teini-iässä. Aina kun näin TV-ohjelman tai luin tarinanan sen käsittämättömän suurista erämaista, seikkailunhaluni alkoi kyteä sisälläni. Ja idea juurtui mieleeni: jonain päivänä menen itse tuonne! Kului kuitenkin useita vuosikymmeniä, ennen kuin olin valmis toteuttamaan suuren unelmani Kanadasta.


Näin alkaa legendaarisen seikkalijan ja erämiehen Lars Monsenin kirja. Nuo sanat voisivat hyvin minun kirjoittamaani. Samanlaisen poltteen sain nuorena poikana lukiessani Jack Londonin Valkohammasta tai muita Pohjois-Amerikan suurista erämaista kertovia kirjoja. Olen lukenut myös Helge Ingstadin Turkismetsästäjänä Pohjois-Kanadan intiaanien parissa, johon Monsen viittaa kirjassaan useissa kohdissa.

Itselläni haave on vieläkin toteuttamatta mutta ehkä se vielä joskus toteutuu. Monsen otti "härkää sarvista" ja suunnitteli itselleen reissun, johon moni ei kykenisi fyysisiltä eikä varsinkaan henkisiltä kyvyiltään. 947 päivää ja 8252km erämaassa on sen luokan suoritus, että se jäisi useimmilta tekemättä. Kun pakkanen puree lähes -80 asteen voimalla, vaaditaan taitoa ja valtavaa tahdonvoimaa säilyäkseen hengissä.

Hampaani eivät kalise rytmikkäästi, ne takovat hillittömästi yhteen. Nuotio! Muutaman minuutin juoksen ympäriinsä keräämässä poltettavaa. Mutta sormien voimat eivät riitä raapaisemaan tikkua tuleen! Yksi, kaksi ja kolme tulitikkua putoaa maahan. Helkutti, en yksinkertaisesti saa pidettyä niitä sormissani! Sekunnin murto-osan ajan tunnen kauhean paniikintunteen kohoavan pään sisällä, ennen kuin otan itsenäni kaikin voimin niskasta ja onnistun sytyttämään liekit.

Pakonomaisen etenemisen vastapainoksi Monsen piti pitkiäkin taukoja ja leiriytyi järvien rannoille kalastamaan. Trout Lakella ja Isolla Orjajärvellä Monsen vietti kaksi kokonaista kesää nostaen järvestä satoja kiloja nieriää, taimenta ja haukea. Trout Lakella hän kohtasi myös reissun ensimmäisen hankalan karhun. Tällä kertaa mies päätti vaihtaa leiripaikkaa ja välttää näin väistämättömän yhteenoton eläimen kanssa.


Nyt olemme viimein jättäneet taaksemme kolme oletettavasti vaikeinta järveä: Kamilukuakin, Nowleyen ja Angikunin. Olemme olleet matkalla 22 päivää ja selviytyneet 214 kilometristä linnuntietä mitattuna leiripaikalta seuraavalle. Olen melonut ja kävellyt käytännössä 326 kilometriä, mutta koirat ovat yltäneet 454:ään, vaikka ovatkin lyhentäneet matkaa uimalla kokonaista 74 kertaa. Vielä on jäljellä noin 350 kilometriä linnuntietä Arviatiin. Emme siis ole jättäneet jälkeemme enempää kuin kuin kolmanneksen koko matkasta, mutta olen silti tyytyväinen.

Maisemat matkan varrella vaihtelivat vuoristosta puuttomasta tundrasta ja valtaviin kuusimetsiin ja ahtojäiseen Hudsoninlahteen. Kaikille alueille yhteistä oli niiden valtavat välimatkat kylästä toiseen sekä satojen kilometrien taipaleet ilman yhtään vastaantulevaa ihmistä. Monsen ei epäillyt ollenkaan taitoaan tulla toimeen erämaassa. Muutaman kerran hän kuitenkin mietti henkistä kestävyyttään kun matkasi useita viikkoja yksin tapaamatta ketään.

Makuupussi ja -alusta on levitetty 30 senttimetriä korkealle kuusenoksista kootulle vuoteelle, ja makaan käsivarsi niskan alla katselemassa miljoonaa tuikkiviaa tähteä. Oikealla puolellani palaa nuotio ja vasemmalla makaavat koirat liikkumattomina kukin omalla kerällään pehmeässä lumessa. Ne ovat kylläisiä, lämpimiä ja juuri sopivan väsyneitä, eli uni on syvää ja mukavaa.

Pitkien yksin viettettyjen viikkojen jälkeen seuraavassa intiaanikylässä tavatut ihmiset toivat vaihtelua arkeen. Ihailen Monsenin tapaa ja avoimuutta tutustumisessa paikalliseen väestöön. Minne hän ikinä menikin, aina hän oli tervetullut. Uskon tämän johtuvan samasta asiasta, jota ihailen myös hänen videoissaan. Ainainen iloinen ilme ja nauravainen luonne avaa monta lukkoa. Monsen myös ymmärsi olevansa vieras vieraalla maalla ja käyttäytyi sen mukaan. Paikallisten intiaanipäälliköiden kunnioittaminen näkyin myös heidän tavassaan kunnioittaa valkoista vierasta.

Pysähdyn täsmälleen jääpeitteisen rantalinjan vierelle. Goose Bay on edessäni. Lopultakin! Kymmenen vuotta projekti on kulkenut mukanani. Kymmenen vuotta! Nyt jäljellä on kymmenen metriä! Tie on ollut pitkä, taakse on jäänyt tarkalleen 947 päivää ja 8252 kilometriä Pohjois-Alaskasta lähtemisen jälkeen, mutta nyt olen perillä!

Se on tehty!

Kun luin ensimmäisen kerran Monsenin kirjan Kanada- armoton erämaa, en nähnyt enkä kuullut mitään ympärilläni tapahtuvaa. Uppouduin niin täydellisesti mukaansa tempaavaan kerrontaan ja upeaan luonnon kuvaukseen. Toisella kerralla maltoin lukea jo hieman rauhallisemmalla tahdilla. Tämä onkin jokaisen seikkailunnälkäisen lukijan TOP5-listalla.

Lars Monsenin matkasta on tehty myös video Across Canada, joka löytyy youtubesta. Suosittelen kuitenkin ensin lukemaan kirjan.