keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Samettisen pehmeä marjavaahto

Miettiessäni sunnuntailounaan jälkiruokaa, löysin Kotivinkin nettisivulta helpon ja nopean marjavaahdon ohjeen. Näin syksyisin pakastimet ovat täynnä marjoja, joten otin ohjeen talteen ja päätin kokeilla. Ohjeen mukaan määrä riittää kahdeksalle.

Ainekset ovat yksinkertaiset:

-600g pakastemarjoja
-2dl sokeria
-3 munanvalkuaista



Jotta sain vaahtoon hieman kirpeyttä, käytin 500g mustikoita ja 100g puolukoita. Joskus pitäisi kokeilla tehdä vaahto kokonaan puolukoista. Myös muut pakastemarjat kelpaavat vaahtoon.

Marjat saavat sulaa pöydällä 10-15min mutta niiden on hyvä olla kohmeisia kun aloitetaan vaahdon valmistus. Marjojen sulaessa on hyvää aikaa vatkata kerma. Maustin sen ripauksella kotitekoista vaniljasokeria.


Vaahdon valmistaminen on helppoa. Tehosekoittimeen kaadetaan marjat, sokeri ja munanvalkuaiset. Sitten vain niitä pyöritetään koneessa kunnes vaahto on valmista. Ensin marjoista tulee sosetta mutta sitten se alkaa vaalentua munanvalkuaisen vaahtoutuessa ja muuttuu lopulta sametin pehmeäksi marjavaahdoksi.


Näin suuren määrän valmistaminen kerralla vaatii suuren kulhon ja tehokkaan koneen. Itse jouduin valmistamaan määrän kolmessa osassa kun tehosekoittimesta loppui teho jäisiä marjoja pyörittäessä.


Vaahdon koostumus säilyy jääkaapissa noin puoli tuntia. Parhaimmillaan jälkiruoka on tarjoiltaessa heti valmistamisen jälkeen. Annokseen voi lisätä koristeeksi hieman kermavaahtoa.

2 kommenttia:

  1. Ihana! Saisiko tuon sauvasekoittimella aikaan, vai loppuuko suristaessa ikä ja terveys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu myös sauvasekoittimella mutta marjamäärä pitää silloin olla pieni. Marjat vaahtoutuvat muutamassa minuutissa.

      Poista