perjantai 9. syyskuuta 2016

Hirvistroganoff

Syksyn hirvenmetsästys lähestyy ja on aika käyttää pakastimesta viimeiset lihat pois. Tällä kertaa tein venäläistä lihakastiketta, stroganoffia, käyttäen naudanlihan tilalla riistaa eli hirveä. Ruoan lisukkeeksi vaimoni leipoi syksyn tuoreesta sadosta sieni-kesäkurpitsapiiraita.

Hirvistroganoff neljälle:

500g hirvenlihaa pilkottuna pieneksi
2-3 sipulia
3 ruokalusikallista (rkl) tomaattipyreetä
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
120g smetanaa
1-2 maustekurkkua
suolaa
mustapippuria



Aloitin ruskistamalla lihakuutiot kasarissa käyttäen voita. Lihat kannattaa ruskistaa vähän kerrallaan, ettei pannu jäähdy liikaa.

Kaadoin ruskistetut lihat savipataan ja huuhdoin kasarin. Huuhteluveden kaadoin lihojen sekaan. Seuraavaksi kuullotin silputut sipulit öljyssä ja kaadoin lopuksi pataan. Lisäsin tässä vaiheessa myös tomaattipyreen, suolan ja mustapippurin.



Vettä lisäsin sen verran, että lihat peittyivät ja työnsin padan 150 asteiseen uuniin. Kahden tunnin kohdalla lisäsin pataan silputun maustekurkun ja annoin olla vielä 1,5h.

Olen huomannut, että liharuoat paranevat kun ne jäähdytetään välillä ja lämmitetään uudelleen ennen tarjoilua. Tästä johtuen nostin padan ulos jäähtymään.


Seuraavana päivänä otin paistoliemestä osan ja sekoitin siihen 2rkl vehnäjauhoja. Suurusteen kaadoin takaisin pataan ja lisäsin vielä joukkoon smetanan. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen, työnsin padan uuniin ja annoin olla kunnes kastike oli kiehunut hiljalleen 10min. Tässä ajassa jauho kypsyy ja lihat lämpiävät uudelleen. Nyt ruoka oli valmista tarjoiltavaksi.

Stroganoffin kanssa tarjoiltavaksi sopii perunamuusi, raasteeksi omena-punajuuri-raejuusto, jogurttivoitaikinaan tehdyt sieni-kesäkurpitsapiiraat sekä tietysti syksyn tuoreet puolukat. Juomaksi voi tarjota esimerkiksi syksyn omenoista puristettua mehua sekoitettuna kivennäisveteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti