Laukaan Hitonhaudan jääputoukset

Olimme vaimoni kanssa lomareissulla Keski-Suomessa pidennetyn viikonlopun verran. Ennen reissua mietimme mahdollisia päiväretkikohteita, jotka olisivat saavutettavissa kohtuullisesti myös talvella. Luonnollisesti auraamattomat metsätiet rajoittavat aika paljon kohteen valintaa.

Edellisenä viikonlopuna meillä oli Retkipaikan kirjoittajien tapaaminen, jossa muutamat kaverit näyttivät kuvia Laukaan Hitonhaudan jääputouksista. Paikka näytti niin mielenkiintoiselta, että ehdotin paikkaa vaimolleni. Retkipaikkaan 2013 kirjoitetun jutun Hitonhaudasta (engl. Devil's tomb) voit lukea täältä. 

Valoltaan paikka olisi paras varhain aamupäivällä, jolloin kaakko-luode-suuntaiseen rotkoon paistaa aurinko. Kaukaa on kuitenkin pitkä matka ja ehdimme paikalle vasta yhdentoista jälkeen. Onneksi lähes pilvetön taivas antoi valoa kohtuullisesti eikä valokuvaamisen kanssa ollut suurempia ongelmia.

Hitonhauta on luonnonsuojelualue, jossa kasvaa kesällä runsaasti harvinaisia kasvilajeja. En ole käynyt Hitonhaudalla kesällä mutta kuulemma kalliot ovat sammalen peitossa ja monet eri vihreän sävyt vaihtelevat sammaleissa.

Polku lähtee Iso-Harijärven laavulta kohti rotkoa. Alkumatka on aurattua metsätien pohjaa kunnes polku kääntyy alaspäin ja kapenee. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen kallioseinämät kohoavat polkujen ympärillä ja kanjoni kapenee. Matkaa parkkipaikalta rotkon pohjalle tulee runsas kilometri.

Suurien korkeuserojen kuvaaminen on ilman kalansilmälinssiä vaikeaa. Tein tämän kuvan neljästä pystykuvasta panoroimalla. Tällöin rotkon korkeuden ja leveyden hahmottaa paremmin.

Kallioimarre (Polypodium vulgare) on tunnettu rohtokasvi, jota on käytetty perinteisesti esim. keuhkoputkentulehduksissa liman irroittajana. Sen voimakkaasti lakritsilta maistuvaa juurta käytetään myös mausteena.

Yhteiset harrastukset ovat hieno asia. Ainut huono asia valokuvaavan pariskunnan harrastuksessa on kuvien runsas määrä. Retkillä molemmat kuvaavat omilla kameroillaan, jolloin päiväretkelläkin kuvia kertyy helposti lähelle tuhat. Niiden läpikäyminen, valikoiminen ja säätäminen on huomattavan aikaa vievää hommaa.

Vähitellen kallioseinämät kohoavat ympärillä 15-20m korkeuteen. Kallioiden korkeutta korostaa entisestään niiden päällä kasvavat 10-20m korkeat puut.

Kallioseinän sammalta pitkin valuva vesi tekee upeita jääpuikkoja. Vaikeus on saada ne näyttämään valokuvassa samanlaisilta kuin ne ovat luonnonvalossa.

Vaimoni on mittatikkuna jääputouksen alla. Kiipeisin jyrkännettä ylöspäin kuvan ottamista varten.

Tästä ylemmäs kiipeäminen oli jo turhan vaikeaa, joten palasin takaisin alas. Tältä kohdalta otin ylemmän kuvan jääputouksesta.

Onko jollain kaatunut maitolasi kallion reunalla? Uskomattoman upean värisiä jäitä oli joka puolella.

Korkeimman jääputouksen ylintä osaa kuvattuna rotkon pohjalta. Korkeutta tällä jääputouksella oli arvioni mukaan lähelle 20m.

Välillä auringonvalo värjäsi jään erikoisen väriseksi. Jään kuvaaminen on haastavaa mutta samalla myös erittäin kiehtovaa.

Välillä minä toimin mittatikkuna. Valokuva latistaa aina mittasuhteita mutta korkea seinä silti on.

Tämä kuva on jälleen neljän kuvan pystypanoraama. Siltikään jylhät seinät eivät näytä silti miltä ne näyttävät rotkon pohjalla seistessä.

Talvella pohjalla kulkee kovaksi tallattu polku. Liikkuminen helppoa verrattuna sulan maan aikaan, jolloin pohjalla on louhikkoa. Varsinkin vesisateella louhikko on erittäin liukasta eikä sovellu huonojalkaisille.

Kallion sisältä valuva vesi oli jäädyttänyt luolan suuaukon lähes umpeen. Olisi ollut mielenkiintoista käydä tutkimassa luolaa mutta märkä jää esti tehokkasti pääsyn kolmea metriä lähemmäs suuaukkoa.

Pitemmällä rotkon perällä on toinen jääputous, joka on edellistä hieman matalampi mutta putouksen alle on muodostunut suuri onkalo.

Jään läpi kuultava valo tekee jään hauskan värikkääksi. Jään muoto ei ole pyöreää puikkoa vaan haurasta pitsimäistä nauhaa. Jään taakse muodostuvan onkalon leveys on 6-7m ja syvyys 1-1,5m. Korkeutta onkalolla on 3-4m.

Rotkon päästä nousimme polkua pitkin jyrkänteen päälle ja lähdimme kävelemään takaisin päin. Itsesuojeluvaisto kehotti pysymään muutaman metrin päässä reunasta. Talvella ei voi tietää missä loppuu kallio ja missä alkaa pettävä lumilippa, joten on parempi ottaa varman päälle ja pysyä kauempana kuin tipahtaa 20m rotkoon.

Ensimmäinen korkein jääputous jyrkänteen reunalta katsottuna. Täältä jääputous näyttää vain pari-kolme metriä korkealta.

Kallion päältä löytyi sopivan tuulensuojainen kallionkolo, jossa ruokailimme. Aurinko lämmitti mukavasti eikä pieni pakkanen haitannut olemista. Tästä jatkoimme polkua pitkin takaisin autolle. Matkaa tuli kaikkiaan runsas 2km. Tällä kertaa pitkä matka ei ollut pääasia vaan mielenkiintoinen paikka ja valokuvaaminen. Tänne pitää palata joskus kesällä.

 

Joku tuttu henkilö näkyi olleen myös retkellä. Kuka tunnistaa?