keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Revontulien kuvausreissulla hyvää kannattaa odottaa

Alkuvuosi on ollut revontulien kuvauksen kannalta erityisen huono ainakin täällä Pohjois-Karjalassa. Tammikuun kirkkaiden pakkasöiden aikana taivas pysyi pimeänä, eikä auringon aktiivisuutta ollut juuri havaittaissa. Pohjoisessa toki oli nähtävissä revontulia mutta jo täällä maan keskiosissa ne jäivät jo horisontin taakse piiloon.

Helmikuussa taivas oli pääosan kuukaudesta pilvessä ja lähes joka päivä satoi lunta. Ne muutamat koronan purkaukset kohti maata jäivät leimuamaan pilvien taakse. Kirkkaimmat tulet kuvattiin pari viikkoa sitten jopa Hollannissa asti. Yllättäen täällä lähes koko Suomi oli paksun pilven peitossa ja taivaalta tuli lunta.

Suurin osa varmaan muistaa viime keväänä 17.3. olleet revontulet? Ne olivat kirkkaimmat moneen vuoteen. Myös nyt kuun puolivälissä ennusteet alkoivat näyttää lupaavia lukemia. Sääennuste lupaili tiistai-illaksi pilvetöntä taivasta, revontuliennusteet kasvavaa aurinkotuulen nopeutta ja magneettikentän kääntymistä miinukselle. Oli siis varsin hyvät mahdollisuudet illalla nähdä taivas tulessa.

Iltavuoron jälkeen pakkasin kiireesti kamerarepun ja jalustan autoon ja ajoin työpaikalta muutaman kilometrin päähän suuren peltoaukean laitaan. Paikka on sikäli hyvä, että missään suunnassa eivät katuvalot häiritse, kuvauspaikka on hieman korkeammalla rinteessä ja aukeaa riittää toista kilometriä. Ainut huonopuoli on maiseman yksitoikkoisuus. Mitään taiteellisia kuvauksia on turha kuvitella.

Kymmenen aikaan näkyi hetken aikaa loimotusta mutta en ehtinyt siihen näytäntöön kuin viimeisen minuutin ajaksi. Kiireissäni unohdin säätää kameran tarkennuksen äärettömään ja molemmista kahdesta valotetusta ruudusta tuli epätarkkoja.

 

Sitten alkoikin odotus. Kului tunti ja toinenkin. Aikaa kuluttaakseni lähdin ajelemaan pöllöjen soidinpaikoille kuuntelemaan olisivatko linnut äänessä. Ensin kuului viirupöllön huhuilua ja muutamn kilometrin siirtymisen jälkeen oli vuorossa helmipöllö. Odotellessa kuvasin myös autiotaloa ja sain mielestäni kohtuullisen onnistuneen kuvan.



Lopulta ajelin takaisin kuvauspaikalle odottelemaan. Ensin ajattelin lähteä puolen yön aikaan nukkumaan, sitten venytin lähtöä viisitoista yli kahteentoista ja lopulta puoli yhteen. Taivaalla pysyi sitkeästi pitkä vaakajuova mutta ei muuta.



Juuri kun ajattelin lähteä alkoi tapahtua. Ensin vaakajuovan ympärille ilmestyi himmeitä pystyjuovia, sitten ne vähitellen kirkastuivat ja lopulta taivas repesi. Valot leikittelivät pitkin taivaankantta kiemurrellen kuin käärmeet. Aluksi taivas hohti vihreänä, sitten mukaan liittyi punaista ja lopulta sininen sekoitti värit violetiksi. Annoin kameran naputtaa ja välillä säädin valotusaikaa lyhyemmäksi kirkkauden mukaan. ISO oli 1000, aukkona f/3.5 ja valotusaika 2-6 sekuntia.







2,5h odotus palkittiin upealla luonnon tarjoamalla näytöksellä. 40min kuluttua leiskuaminen alkoi hiipua ja päätin lähteä tyytyväisenä nukkumaan. Varpaat olivat jo kylmästä lähes tunnottomat ja muutenkin koko ukko alkoi täristä kylmästä. Työkaverini jäi vielä kuvaamaan ja kuulemma kahden aikaan oli ollut lähes samanlainen näytös. Jo tällä valvomisellä yöunet jäivät ennen aamuvuoroa noin neljään tuntiin, joten tyydyin saamaani ja lähdin pois.

Hyvää kannatti odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti