tiistai 5. tammikuuta 2016

Pärrinkosken jääveistokset


Olimme uudenvuoden vietossa Tampereella ja mietin sopivia kuvauskohteita ennen kotoa lähtöä. Ensimmäisenä tuli mieleen Pärrinkoski (kartta), jossa voisi olla pakkasen ansiosta komeita jäämuodostelmia.




Jätimme lauantaina lapset hoitoon ja lähdimme vaimoni kanssa katsomaan miltä näyttää. Olettamus oli oikea. Monin paikoin kosken yli kaatuneisiin puunrunkoihin ja kiviin oli muodostunut upeita jääpuikkoja. Virtaus oli näin talvella melko mitätön mutta se saattoi olla jopa parempi kuvaamisen kannalta.


Pärrinkosken  luonnonsuojelualue on pinta-alaltaan runsaat 31ha. Myllypuro, jossa koski on, laskee Peltolammista Pyhäjärveen. Pärrinkosken putouskorkeus on n. 20m ja siinä on kaksi vesiputousta. Niistä jälkimmäinen on korkeudeltaan lähes 15m ja putoaa useana portaana alas rauhoittuen lopulta leveähköksi puroksi.


Luonnonsuojelualue on vain runsaat 5km Tampereen keskustasta. Myllypuro kulkee Pärrinkosken kohdalla pienessä kanjonissa. Puron lounaispuolella kohoaa Saukonvuori runsaat 30m Pärrinkosken yläpuolelle. Tämä estää tehokkaasti auringonvalon tulon tähän aikaan vuodesta ja kirkkaasta kelistä huolimatta purolla olikin melko hämärää.


Kuvasimme kosken rannoilla runsaat pari tuntia. Melko moni muukin kuljeskeli kameran kanssa pitkin rantoja. Tapani mukaan juttelin ihmisten kanssa niitä näitä ja kuulin, että kosken rannoilla näkyy usein koskikaroja ja joskus myös saukkoja.


Lopulta aurinko laski ja oli aika pakata tavarat reppuun. Tänne pitää tulla uudemman kerran keväällä tulva-aikaan ja kesällä kun luonto on vehreimmillään. Pitkin koskea lojuvat puunrungot, kivet ja putoukset antavat valokuvaamiselle lähes täydelliset olosuhteet. Kesällä kun valoa on riittävästi, voi valoa ja varjoa käyttää tehosteena ja saada näin upeita kuvia.



2 kommenttia:

  1. Kiitos hienoista kuvista ja hyvästä infosta. Kävin syksyllä paikan päällä ja olen kuullut puhuttavan toisesta putouksesta, tekstistä ymmärsin sen olevan ylävirrassa päin? Syksyn räpsäisyjä löytyy blogistani https://kuvakulmilla.com/2015/12/12/myllypuron-putous-tampereen-kalkussa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylempi putous on vajaa sata metriä ylempänä. Siinä välissä on pieni allas ja lyhyt rauhallinen pätkä puroa. Tuolla pitää koittaa käydä joskus kesällä uudestaan kun maa on vehreämpi.

      Poista