lauantai 16. tammikuuta 2016

Hirvipasteijat

Olin perjantain ja lauantain töissä, joten pyysin vaimoani tekemään voitakinan jääkaappiin valmiiksi odottamaan lauantai-iltaa. Toki homman olisi voinut tehdä helpomminkin ja käydä ostamassa kaupasta valmiita voitaikinalevyjä mutta eihän se ollut edes mikään vaihtoehto. Niin tai näin, tulin töistä vähän ennen neljää ja valmis taikina odotti leipojaa. Olin varannut ainekset täytteeseen jo pe ennen töihin lähtöä ja niinpä aloitin homman heti juotuani kupillisen kahvia.


Helpon ja hyvä rahkavoitaikinan valmistat näin:

1. Sekoita 250g (1prk) rahkaa ja 250g (n. 4dl) vehnäjauhoja huoneenlämpöiseen voihin. Voita tarvitset myös 250g.
2. Laita taikina kelmuun käärittynä jäähtymään jääkaappiin. Taikina on hyvä tehdä vähintään paria tuntia ennen leipomista.



Täytteen teet seuraavasti:

1. Keitä n. 3dl pitkää riisiä
2. Hienonna yksi sipuli tehosekoittimella soseeksi ja kuullota sitä pannulla öljyssä.
3. Ruskista 250g hirvenjauhelihaa pannulla. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla makusi mukaan.
4. Sekoita riisi ja liha tasaiseksi risotoksi.


Pasteijoiden teko:

1. Ota pala taikinaa ja kauli se 2-3mm paksuiseksi levyksi pöydällä.
2. Tee taikinalevystä n. 10x10cm kokoisia levyjä. 0,5l pakasterasia on tähän hommaan kätevä apuväline.
3. Laita taikinalevyn keskelle n. ruokalusikallinen risottoa ja hieman Koskenlaskija-juustoraetta.
4. Voitele taikinalevyn reunat vedellä tai kananmunalla, taita kaksi kulmaa vastakkain, jolloin neliöstä tulee kolmio. Nipistele reuna kiinni kunnolla.
5. Voitele pasteijat kananmunalla ja paista 225 asteessa n. 15min.


Ylläolevasta ohjeesta saa 25kpl valmiita pasteijoita. Tein osan pasteijoista Emmental-juustolla ja osan Koskenlaskija-juustolla. Emmental on maultaan niin voimakas, että se peitti hirvenlihan maun. Koskenlaskija antoi mukavan miedon lisän makuun mutta ei peittänyt riistan makua.


Pasteijat ovat kohtuullisen suuritöisiä, joten niitä ei kannata ruveta tekemään kiireessä. Tein tällä kertaa 50kpl, joiden valmistamiseen meni valmiin taikinan kanssa n. 2h. Huolimatta suuresta työmäärästä, maku palkitsee kärsivällisen leipojan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti