Semmoisina aamuina kun töissä ei tarvitse olla vielä kuudelta tai seitsemältä, on mukava käydä keittelemässä nuotiolla aamukahvit. Kävelin Kalliojärven laavulle vähän seitsemän jälkeen aamulla otsalampun valossa ja tein nuotion. Pakkanen napsahteli puissa ja lämpömittari näytti -30'. Kevyt tuulenvire lisäsi pakkasen purevuutta.
Yhdeksän jälkeen aurinko alkoi nousta harsomaisen pilven takaa. Kireä pakkanen tekee maiseman kauniin kuuraiseksi.
Laavu on kauniilla paikalla kallioreunuksen päällä Suuren Kalliojärven rannalla. Tällä kertaa liiterissä oli polttopuita reilusti. Edellisellä käyntikerralla polttelin tervaskantoa.
Vanhat kuuset kurkottelevat korkeuksiin kallioiden päällä. Monessa paikassa ihmetyttää kuinka ne pysyvät pystyssä kun pintamaata on vain 10-20cm.
En mitannut jään paksuutta mutta luotin, että kaksi viikkoa jatkuneet -30'-35' pakkaset ovat jäädyttäneet lammen kauttaaltaan kestäväksi. En tiedä onko lammessa lähteitä tai muitakaan jäätä heikentäviä paikkoja, joten alkutalven jäille en lähtisi kävelemään.
Hiljalleen alkoi aurinko värjätä taivaankantta moniin eri väreihin. Metsässäkin valo oli oranssia.
Naama oli aika kohmeessa mutta muuten ei ollut kylmä ollenkaan. Alimmaisena vaatekerroksena oli merinovillakerrasto. Niiden päällä oli ohuet toppahousut, fleecepaita ja toppatakki. Jalassa oli huopasaappaat. Kädessä oli hiihtosormikkaat. Valinta oli kompromissi lämpimyyden ja kamerankäsittelyn välillä.
Liikkumisen vauhti pitää sovittaa vaatetukseen. Hitaasti kävellessä ei tule hiki. Tämä on siksi tärkeää, ettei pysähtyessä tule kylmä.
Ei ole kylmiä ilmoja. On vain huonoja varusteita.
Kettu oli juossut pitkin lammen rantaa. Uusi lumi oli peittänyt jäljet, joten aivan edelliseltä yöltä ne eivät olleet.
Lopulta kello alkoi olla kymmenen. Oli aika kävellä takaisin autolle ja lähteä töihin. Nämä ovat niitä asioita, joilla arjestakin saa juhlaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti