Näytetään tekstit, joissa on tunniste hionta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hionta. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. toukokuuta 2018
Rimakanootti osa 11: Sisäpuolen hionta ja kuiduttaminen
Kun kanootti oli irroitettu muotista, tein sille rullilla liikuteltavan "kehdon". Siinä kanootin sisäpuolta pystyy työstämään ilman ulkopuolen kolhiutumista ja naarmuuntumista. Jälkiviisaana olisi pitänyt tehdä hieman korkeampi. Nyt kanootti on niin matalalla, että hiomisen ja kuiduttamisen joutui tekemään kumarassa. Selkä on kovilla kun joutuu tuntikausia olemaan kumarassa.
tiistai 3. huhtikuuta 2018
Rimakanootti osa 9: Pohjan hionta ja laidan muotoilu
Aloitin hionnan epäkeskohiomakoneella. Se osoittautui kuitenkin aivan tuskaisen hitaaksi, joten kävin ostamassa nauhahiomakoneen. Sillä alkoi homma edetä reippaasti.
torstai 15. maaliskuuta 2018
Rimakanootti osa 8: Ulompien vannaspuiden liimaus ja muotoilu
Muutaman viikon tauon jälkeen pääsin taas kanootin kimppuun. Vuorossa oli ulompien vannaspuiden liimaus. Ensin siistin rimojen päädyt, höyläsin ja hioin ne sisemmän vannaspuun muotoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)