tiistai 1. elokuuta 2017

Syntymäpäivä ja satatuhatta lukijaa


2.8.2014 kirjoitin blogiin ensimmäisen jutun. Silloin ei ollut kovin suuria odotuksia blogin tulevaisuudesta. Aluksi oli vähän sellainen olo, ettei minulla ole mitään sanottavaa, mutta koitan kirjoittaa joskus jotain. Huomaamatta niitä aiheita on vain putkahtanut jostain. Suurin osa jutuista on ollut lyhyistä päiväretkistä, mutta mukaan on mahtunut myös joitain pitempiä reissuja. Ruoka on ollut ja on edelleen yksi suuri intohimoni ja se näkyy blogissa. Kokeilen kaikenlaista uutta ja jaan hyväksi havaittuja ohjeita muillekin.



Nyt kolme vuotta myöhemmin olen tyytyväinen blogin kehitykseen. Facebook-sivulla on lähes tuhat tykkääjää ja määrä kasvaa tasaisesti. 23.7.17 ylittyi sadantuhannen lukukerran raja. Aluksi olin tyytyväinen kun kuukausittainen lukijamäärä oli 500. Sitten määrä kasvoi tuhanteen, kahteentuhanteen ja nyt kuukausittainen lukijamäärä vaihtelee 7000-10 000 välillä. Erityisesti olen iloinen siitä, että lukijoita on ympäri maailmaa. Kuukaudessa blogia luetaan ulkomailta yli 1000 kertaa. Suurin lukijaryhmä ulkomailla on USA:ssa, sitten tulee Venäjä, Saksa, Ruotsi, jne.


Vaikka edelleen tulee välillä tunne, ettei minulla ole mitään erityistä sanottavaa, silti joku jaksaa juttujani lukea. Ehkä syy onkin se, ettei elämän tarvitse olla suurta seikkailua maailman äärissä vaan arkinen luonnossa liikkuminen ja kaikenlaiset pienet projektit ovat ne mitkä lukijoita kiinnostaa. Toki ideoita saa heittää ja katson mitä niistä saan toteutettua.


Suuri kiitos teille hyvät blogin lukijat! On ollut ilo kun mm. fb:n kautta tulee peukkuja ja palautetta. Ne ovat suuri motivaattori kirjoittaa ja jakaa kokemuksia. Retkiä en tee sen takia, että saisin niistä kirjoittaa mutta kirjoitan siksi, että muutkin innostuisivat luonnossa liikkumisesta. Jopa kaupungissakin on paljon nähtävää ja koettavaa kun vain pitää silmänsä auki ja aistit herkkinä. Itse olen tyytyväinen asuinpaikkaani maaseudulla. Metsä ja pellot alkavat pihani laidalta eikä aina tarvitse lähteä kauas kuvausreissulle.



2 kommenttia:

  1. Onnea 3- vuotiaalle :) Vasta sen löytäneenä kaikki kiinnostaa,niin luonnossa liikkumnen kuin ruoka- jututkin. Totta on sekin,että kaupungistakin löytyy luontoa,yllättävän läheltäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saat blogista joitain ideoita blogista myös ruokapöytääsi. Hirvenlihan voi korvata naudalla, jne. Monia raaka-aineita saa luonnosta keräämällä.

      Poista