Maastoratsastusta Kolilla

Vaimoni sanoi joskus kauan sitten, että joskus olisi kiva päästä kokeilemaan maastoratsastusta. Keväällä synttärilahjaa miettiessäni tämä tuli mieleen ja vaivihkaa kyselin, että vieläkö olisi kiinnostusta joskus lähteä ratsastamaan. Vastaus oli myöntävä, joten tein kesäkuussa synttärilahjaksi lahjakortin jossa lupasin viedä hänet ensin ratsastamaan ja sitten syömään. Lahjakortissa oli vielä optiona sään salliessa, ja vaimoni niin halutessa, kesäpäivän viettoa Pielisen Hiekkasaaressa. Tuulisen sään takia tämä piti jättää väliin. Pielisen kymmenien kilometrien pituisella järvenselällä navakka tuuli nostaa helposti kanootille vaarallisen aallokon.

Lauantaina 12.8.17 olimme sovitusti Paimentuvalla klo 11. Ensin housujen päälle puettiin suojaksi chapsit ja päähän kypärä. Sopivien varusteiden etsimisessä ja pukemisessa auttoi oppaamme Markus. Varsin nopeasti pääsimme mukavan saksalaissyntyisen mutta Suomessa jo pitkään asuneen oppaamme kanssa samalle aaltopituudelle. Ratsastuksen aikana ehdimme puhua valokuvauksesta, klassisesta musiikista, autoista, jne.

Markus esitteli meille tallissa olevat islanninhevoset nimeltä. Minun ja vaimoni lisäksi mukaan tuli myös kolme saksalaista naista. Kun jokainen oli saanut itselleen sopivan hevosen, talutimme ne pihalle ja siirryimme hiekkakentälle harjoittelemaan. Vaimolleni tämä oli ensimmäinen kerta ratsailla. Itse olin ratsastanut pari kertaa aiemmin. Onneksi issikan kyyti on tasaista ja lyhyen opettelun jälkeen pääsimme lähtemään maastoon.

Alkumatkan reitti kulki hiekkatien laitaa mutta varsin nopeasti poikkesimme pienelle metsäautotielle. Vähitellen polku muuttui pienemmäksi ja alkoi nousta Purnuvaaran rinnettä ylöspäin. Matkalla ohitimme kaksi vanhaa maatilaa, joiden pihapiiristä aukesi kauniit maisemat yli Pohjois-Karjalan vaaramaiseman.

Kappaleen matkaa polku kulki vaaran laella männikössä. Ohuen multakerroksen alta oli paljastunut kallio, jolla hevosten kaviot pitivät mukavaa kopsetta. Ihailtavan taitavasti hevoset asettelivat jalkansa myös kivikkoisessa ja juurakkoisessa maastossa.

Loppumatka takaisin Paimentuvalle taittui pienen hiekkatien vartta. Tässä pääsimme myös vähän kirittämään hevosia. Islanninhevosilla on käynnin lisäksi useita askellajeja, joista yksi on töltti. Se on rento ja joutuisa askellaji. Esim. raviin verrattuna töltissä ratsastajan ei tarvitse keventää. Tämän enempää en ala luennoimaan aiheesta. En ole ratsastuksen asiantuntija ja saattaisin puhua aivan höpöjä.

Kiitos Paimentuvalle ja oppaallemme Markukselle mukavasta retkestä! Sekä minä, että vaimoni nautimme ratsastuksesta suunnattomasti. Ratsastus kuuraisessa talvimaisemassa on vielä kokematta. Ehkä sen vuoro on seuraavaksi?

Lisätietoa Paimentuvan ratsastusretkistä sekä majoituksesta löytyy osoitteesta www.paimentupa.fi