tiistai 4. lokakuuta 2016

BioKill tappaa hirvikärpäset

Hirvikärpänen, tuo inha idän tulokas, aiheuttaa monille eri asteisia vaivoja syksyisessä metsässä. Pahimmillaan hiusrajaan syksyllä saadut puremat alkavat tulehtua ja ovat kipeitä pitkälle talveen. Tämä on syy, miksi monen syksyn kanalintujahtini on venynyt alkusyksyn maalinnustuksesta loppusyksyyn, jolloin pakkanen on tappanut suurimman osan hirvikärpäsistä.



Kaverini kokeili malaria-alueille hyönteisten torjuntaan tarkoitettua suihketta viime syksynä vaatteisiinsa hyvällä menestyksellä. Otin neuvosta vaarin ja suihkutin oman metsätakkini BioKillillä. Suihkeen sisältämä permetriini on ihmiselle vaaraton mutta hyönteisille tappava hermomyrkky. Hirvikärpäset, mäkärät, jne laskeutuvat takille, pyörivät siinä 5-10 sekuntia ja tippuvat maahan. Tänä syksynä ei ole tarvinnut niskasta poimia kuin muutama hirvikärpänen.


Käsittely on parasta tehdä ulkona ripustamalla takki hengariin. Varsinkin hihansuut sekä kauluksen seutu kannattaa sumuttaa huolellisesti.


Vaatteet kastellaan kauttaaltaan märäksi ja jätetään ulos kuivumaan. Kuivuttuaan permetriini säilyy vaatteissa pesuista huolimatta 6-8 viikkoa.


Yhdellä 480ml pullolla käsittelee takin ja housut kahteen kertaan. Useat marketit sekä ulkoiluvälinekaupat myyvät BioKilliä 12-14€/pullo.


7 kommenttia:

  1. Kuinka paljon tuota myrkkyä on testattu muun luonnon kannalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että ennen markkinoille saamista tuote on pitänyt testata. Sitä miten perusteellisesti testi on tehty, en valitettavasti osaa sanoa. Vaatteisiin imeytettynä aine ei kuitenkaan leviä luontoon, enkä sen suhteen ole huolissani. Pahin hirvikärpäsaika on lisäksi vain 1,5-2kk, joten ei sitä ainetta tarvitse pullotolkulla suihkutella.

      Poista
  2. Mitäs kun sade valuttaa ainetta takista iholle ja aine imeytyy ihon läpi verenkiertoon - kuten kaikki mitä iholle laitetaan? Sitä ei varmasti ole testattu kun ei ole varsinaisesti tuohon käyttöön tarkoitettu.

    Entä kun sen takin pesee? Tehoaine permetriini on tunnetusti erittäin haitallista vesieliöille, ja hajoaa luonnossa hitaasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa jo joku kerkisi vastaamaan kun en ollut netin äärellä muutamaan päivään.
      Kuulemani mukaan kotimainen erävaatteiden valmistaja käyttää hyönteissuojattujen vaatteiden käsittelyssä ainetta, jonka yksi aine on permetriini. Sikäli ei ole mikään uusi juttu tämän aineen käyttäminen.
      Ohjeiden mukaan permetriini säilyy vaatteessa pesuista huolimatta, joten sitä ei kovin paljoa voi hävitä pesussa veden sekaan.
      Toki jokainen joutuu tekemään oman harkintansa mukaan päätöksen käyttääkö ainetta vai ei. En usko, että ainutta oikeaa ratkaisua on olemassa.

      Poista
  3. Permetriiniä (eli tuotteen tehoainetta) on käytetty pitkään hyttysvaatteissa ja -verkoissa. Tämmöisiä saa Suomessakin kaupasta.

    Mutta suihkutteluvaiheessa saa olla varovainen: haitallinen vesistössä, kissoille jne https://fi.wikipedia.org/wiki/Permetriini

    VastaaPoista
  4. Just olin kaks päivää metällä. Ja ennen reissua käytin takkiin ja housuihin yhen pullon... Ei vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Itselläni ja kaverillani aine vaikutti oikein hyvin. Kaverini otti jopa videon kuinkan hirvikärpänen laskeutui takille, pyöri siinä hetken ja tipahti pois. Vaikea sanoa mistä ero voi johtua.

      Poista