sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Patvinsuon kansallispuisto, Mäntypolku, 22.10.2016


Veljeni tuli syyslomalla perheensä kanssa Etelä-Suomesta kyläilemään ja vaimot lähtivät mökille viettämään lomapäivää. Emme jääneet lasten kanssa kotiin ruikuttamaan vaan pakkasimme kaikki 14 lasta autoihin ja lähdimme Patvinsuon kansallispuistoon retkelle. Sääennuste lupaili puolipilvistä ja pari astetta lämmintä, joten retkeilysää vaikutti aivan kelvolliselta. Liekö sääennusteen laatija ollut ikuinen optimisti, koska koko päivän taivasta peitti paksu harmaa pilvipeite? Sen ei kuitenkaan annettu haitata. Lämpötila oli vain hieman nollan yläpuolella mutta lämpimillä vaatteilla sekään ei hidastanut menoa.


Autot jätettiin Suomun luontotuvan parkkipaikalle (kartta). Paikalla on ollut vielä 1950-luvulla metsänvartijan tila, joka on nykyisin kansallispuiston opastuskeskus ja auki vain kesäisin. Silloin paikalta voi vuokrata saunan, majoitusta ja myös kahvia on tarjolla paikallisen yrittäjän toimesta.


Aluksi menimme Suomunjärven rantaan ja kuumensimme keittokatoksessa edellisenä iltana tehtyä makaronilaatikkoa ruoaksi.


Täydellä vatsalla lähdimme kiertämään Mäntypolun luontopolkua. Reittivalinnoista riippuen polku on 2,8km, 3,8km tai 4,8km. Lähtiessä sovimme, että kuljettava matka päätetään lasten jaksamisen perusteella sekä sillä kuinka vaikea polku on kulkea rattailla.


Alkumatkasta Mäntypolku kulkee samaa polkua kuin 15km pitkä Suomunkierto. Polku on paljon kuljettu ja todella leveä. Myöhemmin Mäntypolku kääntyy omaksi polukseen ja kapenee.


Lapset ottivat ilon irti kiipeilemällä kaatuneiden puiden päällä. He löysivät myös kelopuun, joka oli nostettu paksun pöllin päälle. Tämä oli kuin suuren suuri kiikkulauta ja siihen mahtuikin helposti kymmen lasta kiikkumaan kerralla. En saanut otettua julkaisukelpoista kuvaa, jossa ei näkyisi kaikkien lasten kasvot. En mielelläni julkaise kuvia, joissa lapset näkyvät helposti tunnistettavina. Suotakoon heille tämä yksityisyys.


Puro laskee Sihvonlammista Suomunjärveen. Pakkanen on värjännyt sammalen ruskan väreihin.


4-vuotiaalle oma puukko oli tärkeä ottaa mukaan. Mielestäni lasten on hyvä oppia jo nuorena turvallinen puukon käyttö.


Mäntypolku kulkee kohti Kuikkaniemeä. Niemen molemmat rannat ovat hiekkarantoja. Taustalla näkyy Tyräsaaren hiekkaharju.


Kuikkaniemessä oli jo 1600-luvulla asuttu pysyväluonteisesti. Nykyinen savupirtti, jo kolmas samalla niemellä sijaitseva, on rakennettu 1800-luvulla seudun asukkaiden kalasaunaksi.

(lähde: opastaulu)


Saunalta käsin kalastivat useat lähiseudun asukkaat yhteisesti. Muodostuipa varsinkin kesäiltoina suoritetusta nuotanvedosta eräänlainen kansanjuhla, johon saapui kyläläisiä perheineen seuraamaan kalastusta, auttamaan saaliin käsittelystä ja saamaan rantakalastakin osansa. Yleisin saaliskala oli muikku mutta pikkusiikaa ja muutakin kalaa tuli joukkoon.

(lähde: opastaulu)


Varsinainen syysnuottaus aloitettiin Mikkelipäivän 29.9. aikaan. Varsin usein täyttyi saunan seinänmittainen, yhdestä puusta koverrettu kala-allas reunojaan myöten hopeanhohtoisesta saaliista. Altaassa kalat lajiteltiin ja jaettiin eri vasuihin määrätyn kaavan mukaan. Nuotan omistajalle tuli suurin osuus. Myös nuottausta avustamaan tulleet kyläläiset saivat palkakseen kalaa. Kalaa suolattiin talven varalle ja tietenkin sitä syötiin eniten heti tuoreena. Perkeitäkään ei heitetty hukkaan, vaan ne annettiin karjalle.

Onpa saunalla aina välillä asustanut savottalaisiakin ja heidän toimestaan seiniviereen oli ennen sotia rakennettu hevoselle tallintapainen katos, joka on kuitenkin myöhemmin hävitetty. Oven vanhat puutappisaranat on vaihdettu kalanmuotoisiin rautasaranoihin saunan kunnostuksen yhteydessä 1950-luvulla. Viime vuosina rakennusta on entisöity yhdessä museoviraston kanssa.

(lähde: opastaulu)


Kuikkaniemestä Mäntypolku kääntyy kohti länttä. Kosteimpiin paikkohin on rakennettu pitkokset, joita pitkin rattailla kulkeminen oli lievästi haasteellista.


Lapset rakentelivat kaarnaveneitä ja laittoivat niitä matkalle maailman ääriin.


Vielä löytyi jostain lehtiäkin. Paju ei ollut pudottanut vielä ihan kaikkia. Muuten metsä alkaa olla paljas. Ensi viikolle sääennuste näyttää jo pakkasia ja reilua lumisadetta.


Sulkasammal (Ptilium crista-castrensis)


Mäntypolun ylittäessä Suomunkierron, pienimmät lapset lähtivät veljeni kanssa leveää polkua pitkin takaisin Suomun tuvalle lyhyempää reittiä. Minun mukaani lähti oma nuorin lapseni rinkassa sekä osa omista ja veljeni isommista lapsista. Me lähdimme kiertämään Mäntypolun viimeiset 3km. Suurimman osan tästä kierroksen loppuosasta olisi voinut kävellä rattaiden kanssa.


Metsäpalo on korventanut keloa tyvestä ensimmäisen metrin matkan.


Jättimäinen pahka männyn kyljessä Mäntypolun varrella.


Ympärillä on kuivaa mäntykangasta ja sen keskellä umpeenkasvanut suppalampi.


Naava on puhtaan ilman merkki. Patvinsuon kansallispuistossa naavaa on puissa paksusti.


2001 tehtiin Kaunisniemenkankaalla metsässä kulotus eli hallittu metsäpalo tutkimusta varten. Jäljet näkyvät edelleen 15 vuotta myöhemmin puiden runkojen alaosissa.


1940-luvulla Kaunisniemenkankaalla poltettiin hiilimiiluja. Niistä ajoista on jäljellä miilunpolttajien käyttämästä tuvasta vain lahonnut nurkka.


Halkileikkaus hiilimiilusta. Toisen maailmansodan aikaan varauduttiin polttoainepulaan ja moniin autoihin asennettiin puukaasutin eli häkäpönttö, jonka polttoaineena käytettiin kotimaista puuhiiltä. Bensakaasun sijasta moottori käytti polttoaineena puukaasua. Lisää aiheesta voi lukea wikipediasta. Sota-aikaan polttoaineen saaminen turvattiin perustamalla erityisiä hiilenpolttokeskuksia.


Opastaulut kertovat melko seikkaperäisesti kuinka hiiltä tuotettiin. Puut kaadettiin talvella ja pinottiin kuivumaan. Syksyllä puut ladottiin tiiviisti miiluun, joka sytytettiin keskeltä pudottamalla sisään hehkuvia hiiliä. Kun miilu saatiin kuumenemaan kunnolla, se peiteltiin huolella ja savukaasut imettiin sisältä pois. Näin puut hiiltyivät mutta eivät palaneet. Kun kaikki puut olivat hiiltyneet, annettiin miilun jäähtyä pari päivää ja sitten alkoi purkaminen. Hiilet kuljetettiin Suomun rantaladolle, jossa ne murskattiin ja lajiteltiin säkkeihin. Halutuin koko oli tulitikun mittaista.


Asuttu majavanpesä alemmassa Sihvonlammessa.


Panoraama alemman Sihvonlammen rannasta. Kuvassa on mukava erämaan tunnelma.


Syksyn ruskaa Sihvonlammen rantasuolla.


Välipalan jälkeen alkoi herkkujen jakaminen. Ensin tarjolla oli täytekeksiä ja sitten jaettiin 1,3kg karkkeja 16 yhtä suureen kasaan. Kaikki saivat melkein mukillisen makeata.


Istuimme nuotiolla kunnes ilta alkoi hämärtää. Lopulta oli pakko päättää mukava retkipäivä ja pakata lapset autoon kotimatkaa varten. Osa lapsista olisi vielä halunnut jäädä, mutta oli aika lähteä kotiin tekemään ruokaa ja lämmittämään saunaa. Tämä oli mukava päätös syyslomalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti