perjantai 8. heinäkuuta 2016

vieraskynästä: Ihana ruusuvesi





Kovien sateiden vuoksi ruusut ovat pudottaneet terälehtensä tänä kesänä hyvin nopeasti. Maa ruusupensaiden alla on tuoksuvan maton peittämä. Kuljin pensaiden ohi ja harmittelin mielessäni nopeasti häviävää ihanuutta. Jostakin mieleeni juolahti ruusuvesi, ja pakkohan sen valmistusta oli kokeilla heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. 


Kaupoista saatava ruusuvesi on ruusuöljyn tislauksessa syntyvä sivutuote. Netissä on tietoa ruusuvedestä useilla eri sivustoilla. Sieltä löysin myös ohjeen jolla  ruusuvettä voi valmistaa hyvin yksinkertaisesti kotikonstein.

Valmistamiseen tarvitaan puhtaita, myrkyttömiä ruusun terälehtiä suoraan pensaasta, ei kaupan ruusuista. Älä myöskään poimi läheltä tietä. Lisäksi tarvitaan puhdasta vettä.

  • Kattilaan mitataan 1 litra terälehtiä löyhästi paineltuna sekä 1 litra vettä.
  • Keitetään n. 10 minuuttia
  • Otetaan pois levyltä ja annetaan tekeytyä kannen alla n. 1/2 tuntia
  • Laitetaan suppiloon (jota myös tratiksi kutsutaan) kahvin suodatinpussi
  • Pullotetaan suppilolla puhtaisiin (keitettyihin) pulloihin ja annetaan jäähtyä

Ruusuvettä voi käyttää raikkaana suihkeena kasvoilla, kasvovetenä ja kasvojen puhdistajana. Sitä voi lisätä myös kylpyveteen. Ruusuvesi on hellävarainen ja hoitava ja sopii herkällekin iholle. Ihana, luontainen tuoksu ei herkistä samalla tavalla kuin kemiallisesti valmistettavat tuoksut.

Ruusuvettä käytetään myös monien jälkiruokien valmistamisessa.

Ruusuvesi säilyy jääkaapissa vähintään kaksi viikkoa, mutta voi olla hyvin käyttökelpoista vielä puolen vuoden päästäkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti