keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Savulohikeitto

Mukailin Tomi Björckin savulohikeiton ohjetta ja tein lounaan niistä aineksista mitä kotona sattui olemaan. Kun ruoanlaitto alkaa voilla ja päättyy kermaan, ei lopputulos voi olla kuin hyvää. Huomioitavan arvoinen seikka keittoa valmistaessa: Kala on valmiiksi jo melko suolainen ja tarkkana saa olla ettei lisää keittoon liikaa suolaa.



500g savulohta
6 isoa perunaa
yksi suuri tai kaksi pienempää sipulia
voita
2dl kermaa
sitruunapippuria ja mustapipuria
tilliä

1. Pilko kuoritut perunat pieniksi lohkoiksi kasariin.
2. Pilko sipuli perunoiden sekaan.
3. Kuullota perunat ja sipuli voissa.
4. Lisää sekaan vettä, sitruunapippuria ja hieman mustapippuria. Anna perunoiden kiehua kypsäksi.
5. Pilko savukala ja laita ruodot ja pää toiseen kattilaan kiehumaan. Kun kalaliemi on valmista, siivilöi se perunoiden ja sipuleiden joukkoon.
6. Kun perunat ovat kypsiä, lisää pilkottu kala keittoon lämpiämään. Kala on jo valmiiksi kypsää, joten keitto on valmista syötäväksi muutaman minuutin kuluttua.
7. Kaada keittoon kerma, tarkista maku ja nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti