perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kirjolohipilkillä Kantelesärkässä

Kevät tulee kohisten ja sitä mukaa pilkkikausi lähestyy vääjäämättä loppuaan. Tänä vuonna pilkkikausi tuntuu jäävän jopa paria viikkoa lyhyemmäksi kun useimmiten. Usein Pohjois-Karjalan järville pääsee pilkille vielä huhtikuun lopussa ja parhaimmillaan vielä vappunakin. Nyt puuttuvat yöpakkaset sulattavat järvien rantoja ja jäät muuttuvat nopeasti vaarallisen ohuiksi. Pelastuslaitos onkin varoitellut ihmisiä menemästä enää tuntemattomille vesistöille nopeasti heikkenevien jäiden takia.

Kävimme työkavereiden kanssa Kantelesärkässä pilkkimässä kirjolohta. Minulle tämä oli uusi kokemus mutta monet muut olivat konkareita kirjolohen narraamisessa. Verrattuna ahvenpilkkiin, on kirjolohen pilkkiminen jokseenkin erilaista hommaa. Pilkkikisamme voittaja tosin näytti, että taitava pilkkimies saa kirjolohetkin omilla erityisillä tempuillaan houkuteltua syöttiin. Itselläni oli vaihtoehtoina pieni lusikkauistin, tasapainopilkki sekä Mutu leech. Muutamaa pientä nykäisyä lukuunottamatta en saanut mitään.



Syönti oli kokeneempien mukaan melko heikkoa. Yleensä kalat iskevät lusikkauistimeen hanakasti kiinni. Nyt syönti oli varovaista näykkimistä.

 Mukavan kokoisia ruokakaloja tuli useammalle kalamiehelle kotiinviemiseksi.

Kisan toiseksi tulleen kalat jäivät kaikki pyrstöstä kiinni uistimeen. Oliko vieheen värillä lopulta suurta merkitystä?

 Herkällä kädellä ja ohuella siimalla tulivat voittajan kalat pintaan.

Kaikki vaihtoehdot tuli testattua mutta kalat jäivät minulla saamatta. Ehkä ensi kerralla on parempi onni?

Kun jää ei enää kestä lintua, se kestää vielä pilkkimiehen. Lähimmillään pilkkijät olivat kymmenen metrin päässä sulan reunasta.

Viiden tunnin kisan kokonaissaalis oli n. 25kg, josta voittaja veti ylös 4,3kg, toiseksi tullut 3,9kg ja kolmanneksi tullut 3kg. Voittajakolmikosta kaikki saivat kolme kalaa per mies. Kalaa oli kyllä lammessa reilusti mutta eri asia oli saada ne sieltä ylös.



1 kommentti:

  1. Hei kiitos mielenkiintosiesta kuvauksesta pilkkimatkastanne. Ystäväni olisi myös kiinnostunut pilkkimatkasta Pohjois-Karjalaan. Kuinka paksu jää oli Kantelesärkässä huhtikuussa? Jää näyttää kuitenkin kestäneen hyvin seurueenne painon. Ystäväni sanoi että parhaat välineet pilkkimiseen, kuten jääkairat löytää yleensä erikoisliikkeistä. https://www.laxstrom.com/tuotteet/jaasahat-ja-jaakairat

    VastaaPoista