perjantai 20. maaliskuuta 2015

Auringonpimennys 20.3.2015

Tänään nähtiin suuressa osassa Suomea auringonpimennys. Pohjois-Karjalassa se oli 82%. Seuraavan kerran vastaava nähdään joskus sadan vuoden päästä.


2 kommenttia:

  1. Minkälaisella kalustolla nappasit

    VastaaPoista
  2. Kamera on Nikon D5000 ja nokalla oli Nikkor 18-300mm kalvotettuna Baader AstroSolar-kalvolla.
    Kuvat on otettu 300mm polttovälillä, cropattu ja säädetty Lightroomissa. Kuvien arvot ovat ISO100, f14 ja 1/15.
    Pistin myös GoPron kuvaamaan 2h ajan 10 sek välein tarkoituksena tehdä niistä time lapse. Homma kuitenkin epäonnistui. GoProssa aukko on f/2.8 ja yhdellä kalvolla aurinko paloi puhki. Olisi pitänyt laittaa kaksi kalvoa, että lopputulos olisi ollut haluttu. Pitää koittaa uudestaan 2018 paremmalla onnella.
    Kalvo tilattiin Saksasta kun Suomessa ne oli myyty loppuun. Toimitusaika oli luvattu 16.-17.3., jolloin olisi jäänyt hyvin aikaa kokeilla arvot valmiiksi. Kalvo oli postissa kuitenkin vasta torstaina klo 16, joten aikaa kokeilemiseen ei jäänyt yhtään.

    VastaaPoista