sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Jäniskäristys

Testasin vähän erikoisempaa reseptiä tehdä ruokaa jäniksestä. Sain idean luettuani netistä erilaisia reseptejä paisteista ja käristyksistä. Tämän kertainen on sovellus monesta eri ohjeesta ja osittain omaa ideaakin.

Ainekset:
- 1kg luutonta n. 5cm paksuksi pötköksi jäädytettyä jänistä
- 150g pekonia
- mustapippuria rouheena
- suolaa
- yksi iso sipuli
- kaksi porkkanaa
- 3dl Prykmestar savukatajaolutta

1. Käristä pekonisilppu pannulla ja kaada pataan
2. Leikkaa kohmeisesta jäniksen lihasta lastua ja käristä pienissä erissä voissa kuumalla pannulla ja kaada pataan. Jäinen liha jäähdyttää pannun jos lihaa on kerralla liikaa, joten pari kourallista silppua on hyvä määrä ruskistaa kerralla.
3. Pilko sipulit ja porkkanat pataan lihojen sekaan.
4. Mausta sopivasti suolalla ja pippurilla.
5. Vettä pataan niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät.
6. Paista lihoja n. 150 asteisessa uunissa 1,5h.
7. Ota paistoliemestä pois 3dl ja kaada tilalle olut.
8. Paista vielä ilman kantta 0,5h.
9. Tarjoile ja nauti!

Riistan ja oluen maku ruoassa on voimakas, joten lapsille kannattaa tehdä jotain muuta ruokaa jos he eivät ole tottuneet voimakkaisiin makuihin.  Itse pidin kokeilua onnistuneena. Monessa ohjeessa neuvottiin laittamaan käristyksen sekaan esim. pihlajanmarjamehua, tms. hapanta, joka mureuttaa lihan. Koska semmoista ei löytynyt kotoa piti keksiä muuta. Eräässä hirvipaistin ohjeessa neuvottiin laittamaan olutta ja katajanmarjoja. Pienellä googlettamisella löysin tuon oluen ja kävin sitä ostamassa. Tavallisesta marketista ei löytynyt maustehyllystä katajanmarjoja, joten niitä pitää ilmeisesti kerätä ensi kesänä talteen tulevaa käyttöä varten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti