keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Aamukahvit Kalliojärvellä


Kiireisen loppukesän jälkeen koitti lopultakin se vapaapäivä, jolloin voi tehdä muutakin kuin pakollisia kotihommia. Niinpä päätin lähteä aamulla Kalliojärvelle kävelemään ja keittämään aamukahvit nuotiolla. Toki pari makkaraa kuuluu asiaan kun kerran nuotiolla ollaan.



Heräsin 5.30 ja lähdin matkaan. Odotin eilisen illan perusteella, että aamu olisi ollut puolipilvinen ja kenties vähän aurinkoinen mutta taivas oli tasaisessa pilvessä. Otin kameran mukaan ja ajatuksena oli koittaa kuvata auringonnousua ja ehkä saada samaan kuvaan vähän sumuakin. Vaan eipä siitä mitään tullut. Tasaisen harmaa taivas ei paljon antanut valonsäteitä eikä sumua ollut ollenkaan.


Kiersin kierroksen vastapäivään ja pysähdyin laavulle tulistelemaan. Polttopuita ei liiterissä juuri ollut mutta onneksi joku muu oli raahannut metsästä pari tervaskantoa, joista toisen pilkoin polttopuuksi.


Laavulta takaisin autolle kävellessä kiipeilin pitkin kallioita, jotka laskeutuvat pystysuorana lähes 15m suoraan veteen.


Aamun näköhavaintona oli mm. neljä koppeloa, kaksi ukkometsoa ja kaksi ukkoteertä. Lisäksi lukuisa määrä muita pienempiä lintuja, joita en lähellekään kaikkia tunnistanut.
Kuvasin jonkinlaisen videon aamulta. Laatu ei ole kaksinen mutta tärkeintä on tekemisen hauskuus. =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti