torstai 5. lokakuuta 2023

Syyskuun lopun lämpimät päivät Suomunjärvellä


Vaimoni lähti tyttöjen kanssa reissuun viikonlopuksi ja niin minäkin poikani kanssa. Alunperin suunnitelma oli lähteä viikonlopuksi Koitereelle melomaan. Sääennuste näytti navakan tuulen jatkuvan koko viikonlopun yli ja lauantai-illaksi reipasta vesisadetta. Niiden tietojen perusteella tein suunnitelmiin muutoksen.

torstai 17. elokuuta 2023

Avotuntureita ja karuja mäntykankaita UKK-puistossa 31.7.-4.8.23

Kysyin lapsiltani minne he haluaisivat vaellukselle jos lähtisimme yhdessä tekemään reissun. Ehdotin UKK-puistoa, Lemmenjokea tai Inaria. Näistä viimeksi mainittu olisi ollut melontareissu. Lopulta UKK sai eniten kannatusta sen monipuolisen maaston vuoksi. Aloin siis suunnittelemaan meille sopivaa reissua.

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Hiihtovaellus Käsivarressa 25.4.-3.5.2023

 

Jatkoin jo yhden kerran perinteeksi muodostunutta teemaa "vappu tunturissa" lähtemällä Käsivarren erämaahan hiihtovaellukselle. Tosin tällä kertaa suunnittelin reitin aikalailla toisin kuin edellisellä kerralla vaikkakin vapunviettopaikka oli sama Porojärven autiotupa kuin edelliselläkin reissulla.

perjantai 30. joulukuuta 2022

Mitä jäi mieleen vuodesta 2022?

Tämä kuluva vuosi alkaa olla lopuillaan. Paljon ehti tapahtua ja paljon ehdin touhuta vuoden aikana yksin, perheen ja myös kavereiden kanssa. Blogin aihe alueeseen liittyviä päivittäisiä touhuja jaan useimmiten Instagramin tarinoissa ja blogiin kirjoitan lähinnä reissutarinoita. Siksi lyhyesti kulunut vuosi myös tänne muistoihin.

lauantai 17. syyskuuta 2022

Ruskavaellus UKK-puistossa 9.-14.9.22

Tämän vuoden syksyn ruskareissu suuntautui pohjoiseen Urho Kekkosen kansallispuistoon eli tutummin UKK-puistoon. Tämä oli samalla synttäreissuni. Täytin viime syksynä 40v ja toivoin perheeltä lahjaksi vain lomaviikkoa. En tarvitse mitään turhia tavaroita vaan mieluummin kokemuksia ja vapaa-aikaa. Ihan täyttä viikkoa en pystynyt käyttämään mutta matkapäivien kanssa kuusi päivääkin oli oikein hyvä.

maanantai 5. syyskuuta 2022

Melontaseura Joensuun Kauhojien syysretki Koitajoelle 4.9.22

 

Minulta pyydettiin alkuvuodesta mahdollisuutta järjestää melontaseuran syysretki Ilomantsiin Koitajoelle. Jokiretkiä on kaivattu mutta järjestäjiä on ollut vähän. Minulle joki on tuttu, joten oli aika helppo lupautua. Tosin sen ehdon laitoin, että järjestän retken vain päiväretkenä. Ajankohta sattui lähes samaan aikaan kun olen lähdössä pohjoiseen UKK-puistoon ruskavaellukselle enkä raaskinut luvata toista yöreissua samaan aikaan.

maanantai 22. elokuuta 2022

Koitereen tuulessa ja tyrskyissä


Ennen koulujen alkua 15v tyttäreni halusi lähteä yksin lyhyelle vaellukselle. Yhdistin samaan kyytiin oman parin päivän hengähdystauon kiireisen kesän jälkeen ja lähdin Koitereelle melomaan.