Ruskavaellus UKK-puistossa 9.-14.9.22

Tämän vuoden syksyn ruskareissu suuntautui pohjoiseen Urho Kekkosen kansallispuistoon eli tutummin UKK-puistoon. Tämä oli samalla synttäreissuni. Täytin viime syksynä 40v ja toivoin perheeltä lahjaksi vain lomaviikkoa. En tarvitse mitään turhia tavaroita vaan mieluummin kokemuksia ja vapaa-aikaa. Ihan täyttä viikkoa en pystynyt käyttämään mutta matkapäivien kanssa kuusi päivääkin oli oikein hyvä.

Riekonmarja (Arctous alpina)

Perjantai 9.9.2022

Klo 2.30. Kello värisi ranteessa ja herätti 4,5h tunnin unien jälkeen. Kulhollinen mysliä ja kupillinen kahvia vatsan täytteeksi ja autoon. Olin sopinut hakevani kyytiläiset klo 3.00 ja olinkin Karhunmäessä juuri tasan kellonlyömällä.

Riekko (Lagopus lagopus)

Parin pysähdyksen taktiikalla 815km Joensuusta Kiilopäälle taittui 10 tunnissa. Vatsa täynnä Sodankylässä nautittua lounasta nostin rinkan selkään ja lähdin tunturiin. Kyytiläiseni jatkoivat vielä autollani Saariselälle missä heillä oli majoitus.

 

Kiilopää-Kutturapäät-Lankopää-Taimenlampi 18,5km. Vertikaali +690m, -767m

Nousin Kiilopään pohjoisrinteelle ja lähdin kiertämään huippua. Itärinteellä jätin valmiin polun ja lähdin omille teilleni. Olipa vapauttava tunne mennä minne mieli teki ja nauttia alkavasta ruskasta.

Järripeippo (Fringilla montifringilla)

Kiilopään jälkeen näin kaksi maastopyöräilijää kaukaa. Siinä kaikki kulkijat hiljaisessa tunturissa. Lintuja kyllä riitti alarinteiden koivikoissa runsaasti. Järripeippoja, urpiaisia, rastaita, jne. Yhden suuremman petolinnun näin useamman kilometrin päästä mutta en pystynyt sanomaan edes kiikarilla mikä se oli. Lankopään rinteellä edestäni n. 70m päästä nousi siivilleen nuori maakotka. Kamera oli ns. maisema-asetuksilla eli herkkyys ja ja aukko säädetty pienelle, joten en saanut linnusta yhtään terävää julkaisukelpoista kuvaa.

Nousin Kutturapään huipulle ja lähdin kävelemään kohti itää. Huipulla tuuli navakasti mutta muuten sää oli lähes täydellinen. Reilu kymmenen astetta lämmintä ja puoli pilvinen sää nosti hien pintaan vaikka päällä oli vain pelkkä pitkähihainen merinopaita.

UKK-puiston ruska ajoittuu yleensä syyskuun toiselle viikolle. Vuosi sitten se oli parhaimmillaan jo syyskuun alussa, tänä vuonna 9.9. ruska oli vasta alkamassa loistoaan.

Yöpaikaksi olin katsonut Taimenlammen. Pitkän ajomatkan jälkeen kävely teki hyvää mutta kieltämättä viimeisellä kilometrillä alkoi askel jo painaa. Sukkien kuivatuksen ja ruoan jälkeen laitoin riipparin puiden väliin ja kömmin makuupussiin. Yhdeksän aikaan olin unten mailla.

 

Lauantai 10.9.22

Taimenlampi-Porttikoski-Peurapää-Kaarnepää-Sarvioja 16km. Vert +699m, -627m

Lähdin Taimenlammelta kävelemään kohti Suomujoen rantaa. Matkalla ihailin kuivan mäntykankaan läpi virtaavaa kirkasvetistä ja rannoiltaan rehevää puroa.

Täytin juomapulloni tästä jääkylmästä purosta. En yleensä kanna juurikaan vettä mukana vaan täytän sitä pulloa sitä mukaa kun vastaan tulee sopivia puroja. Litran pullo riittää myös tunturien ylitykseen mutta yöpaikka pitää valita vesistön rannalta.

UKK-puistossa tykkään sen monikerroksisuudesta. Puiston eteläisissä osissa on reheviä luonnontilaisia soita, keskellä paljaita tunturien rakkakivikkoja ja karua tunturiylänköä. Monin paikoin alempana kuivia kallioisia mäntykankaita. Jokaisessa on oma mielenkiintoinen eliöstönsä ja tunnelmansa.

Kävelin Suomujoen vartta alajuoksulle Porttikoskelle saakka. Siellä joen yli menee silta josta pääsee yli kahlaamatta.

Kuukkeli (Perisoreus infaustus) tuli tervehtimään minua Peurapään itärinteellä. Se vislaili ja lenteli puusta puuhun samaa matkaa minun kanssani. Jos käsillä olisi ollut jokin pieni herkkupala, se olisi ehkä tullut lähemmäs kuvattavaksi. Nyt sain tyytyä katselemaan sitä parinkymmenen metrin päästä. Tämä jäi myös ainoaksi vähän paremmaksi kuvaksi.

Kahlasin Sotavaaranojan yli tämän kauniin pienen vesiputouksen alapuolelta. Jälleen kerran olin tyytyväinen kenkävalintaani. En suinkaan lähtenyt liikkeelle vaelluskengillä vaan tukevilla Vikingin vaellussaappailla. Reissun aikana sain kahlata kaikkien jokien ja purojen yli kengät jalassa.

Kaarnepään rinteellä alkoi ensimmäisen kerran näkyä kunnon kirkkaita ruskan värejä.

Sarvijoki Kaarnepään rinteeltä dronella kuvattuna. Taustalla näkyy Siliäselkä ja Vaulopää.

Niinkuin monet tuntureilta laskevat pienet joet, myös Sarvijoki on kesällä matala ja kivikkoinen.

Taviokuurna (Pinicola enucleator)

Yöksi jäin Sarviojan autiotuvan taakse metsikköön. Telttoja tuvan ympäristössä oli kymmenkunta mutta väki näytti viihtyvän teltoissaan eikä ruuhkan tuntua ollut. Illalla istuin nuotiolla paistamassa makkaraa kun siihen tuli mies. 

Hän kysyi:"Oletko sinä se Tervastulia-blogin Asko?" 

"Joo, olen", vastasin

"Viimeistään tuo keltainen takkisi paljasti sen. Niitä on niin harvalla."

Sitten nauroimme yhdessä. Kaikki tuntevat apinan mutta apina ei tunne ketään. Näin se näköjään menee.

Tämä mies oli Pasi Tyrnävältä. Hän oli tullut muutaman päivän vaellukselle vaimonsa kanssa. Siinä meillä menikin illalla useampi tunti nuotiolla jutellessa vaeltamisesta, perheistä ja elämästä ylipäänsä.

 

Sunnuntai 11.9.22

Sarvioja-Paratiisikuru-Pirunportti-Tiuhtelmakuru-Anterinmukka 21,2km, Vert +840m, - 827m.

11h yöunien jälkeen heräsin levänneenä ja aamupalan jälkeen pakkasin rinkan. Tapani mukaan söin 160g mysliä, johon olin imeyttänyt 0,5dl ruokaöljyä ja lisännyt muutaman ruokalusikallisen maitojauhetta. Aamulla kaadan pussiin kylmää vettä, sekoitan ja syön. Tämmöisessä annoksessa on energiaa 900kcal, jolla kävelee useamman tunnin. Mysliä syödessä kiehautin vettä ja hörppäsin päälle kuksallisen kahvia.

Matka kulki tylsästi polkua pitkin kohti Paratiisikurua. Mitään suurta suunnistamisen riemua tässä ei ole mutta toisaalta valmis polku yleensä kulkee helpoimpien maastonkohtien kautta. 

Paratiisikuru on rehevä pieni laakso keskellä karuja rakkakivikkoisia tuntureita. Syksyllä kun ruska värjää suon ja laakson koivut, Paratiisikuru näyttää erityisen kauniilta. Harmaa sää ei oikein antanut oikeutta paikan kauneudelle.

Laakson perällä on korkea vesiputous, joka oli nyt vähäsateisen jakson jälkeen vain pieni liru. Olisipa hienoa nähdä tämä keväällä tai runsaan sadepäivän jälkeen.

Lähdin nousemaan Ukselmapään rinnettä kohti Pirunporttia. 600m matkalla polku nousee 190m. Oman lisämausteensa nousuun tekee herkästi liukuvat kivet. Onneksi minulla oli sauvat ja niiden avulla nousin ns. neliveto päällä. Rinkan kanssa melko rankka nousu vaikka kunto olisikin hyvä.

Tästä kuvasta ei oikein käsitä Pirunportin mittasuhteita. Pituutta sillä on n. 500m ja leveyttä jyrkimmältä kohdalta 130m.

Tässä olen yläkuvassa näkyvän kivikon ensimmäisillä lohkareilla. Tästä hitaasti edettävää louhikkoa jatkui vielä useampi sata metriä. Täällä jos missä on yksin liikkuessa syytä olla varovainen. Useamman kerran kivi liikahti tai lähti luistamaan jalan alla. Onneksi silti koko ajan oli kolme tukipistettä kiinni eikä vahinkoa päässyt tapahtumaan.

Laskeuduin Muorravaarakanjoelle ja kahlasin yli. Autiotuvalla oli sopiva matka pitää lounastaukoa. Samalla sain täytettyä tyhjentyneen vesipullonkin joesta.

Lounaan jälkeen nousin Muorravaarakan Purnuvaaran rinnettä Tiuhtelmakurun reunaa. Tässä löytyi puhelimeen verkko vaikka etäisyyttä Sokostille oli 7,3km. Estettömässä maastossa signaali kulki ja laitoin kotiin kuvaterveiset. 

Kuvassa näkyy Lumikuru ja Pirunportti. Hauskaa oli ajatella, että tuolta olen kävellyt tänne.

Useamman tunturin laella oli kuivia sadevesi- ja sulamisvesilammikoita. Vain musta kivikko paljasti lammikon paikan.

Niittykirvinen (Anthus pratensis)

Kuivuus näkyi myös kuivuneina tunturipuroina. En tosin tiedä onko tässäkään purossa vettä muulloin kun keväällä ja kesällä runsaimpien sateiden jälkeen.

Anterinmukkan autiotupa lienee UKK-puiston hienoimpia. Tuvan historiaan voi tutustua Jouni Ohtamaan videolla.

Saunaa on kehuttu paljon ja pitihän se käydä testaamassa. Oikeastaan sauna oli ainut syy miksi kävelin Anterinmukkaan saakka. Muuten olisin saattanut kääntyä jo Muorravaarakanruoktulta kohti Sokostia ja yöpyä jossain jokivarressa.

Sauna oli maineensa veroinen. Pehmeät löylyt irroittivat hien, jonka sai huuhtoa saunan edessä jääkylmässä Anterijoessa. Toki varsinaisen peseytymisen sai kuitenkin hoitaa muuripadassa lämmitetyllä vedellä.

Alkuilta näytti lupaavalta revontulien kannalta mutta illan pimetessä myös taivas pilvistyi. En sitten jaksanut yöllä herätä katsomaan olisiko jotain ollut näkyvissä.Totutusti 11h unien jälkeen kömmin ulos makuupussista kahdeksan aikaan.Tuvalla ollut väki oli juuri lähdössä koiriensa kanssa jatkamaan matkaa kun itse aloitin aamutoimet. Itse nukuin tuvan takana rinteellä riippumatossa missä sain olla omassa rauhassani.

 

Maanantai 12.9.22 

Anterinmukka-Akanhärkäkuru-Sokosti-Luirojärvi 24,75km. Vert +869m, -856m.

Lähdin kävelemään poromiesten, rajamiesten ja metsähallituksen mönkijäuraa kohti Akanhärkäkurua. Polku seurailee pääosin Anterijokea.

Matkalla vastaan tuli mies, joka kameran ja kiikarin huomattuaan jäi jutulle. Aika nopeasti kävikin ilmi, että hän oli muutama vuosi sitten Kontiolahdesta tänne muuttanut innokas lintumies. Nyt hän oli tullut hakemaan tunturista löytämiään suuria hirvensarvia, joita ei ollut jaksanut kantaa aiemmalla reissulla kotiin. Kun kaksi puheliasta karjalaista alkaa jutulle, ei siitä meinaa tulla loppua. 45min jutustelun jälkeen lopulta päätimme jatkaa matkaa omiin suuntiimme. Tältä tuntemattomalta mieheltä sain mm. vinkin missä voisi näkyä tunturikihu. En sitä kuitenkaan löytänyt vaikka koitin kiikaroida.

Lounastauko Akanhärkäkurussa. Tässä oli tyyntä ja aurinko lämmitti mukavasti. Kostea merinopaita kuivui tuulessa ja hetkeä aiemmin sadekuuron kastelema sadetakkikin sai kuivaa. Kuvassa toiseen suuntaan kurun seinät jyrkkenivät ja lopulta puro päättyi vesiputoukseen. Älysin vasta jälkikäteen, että olisin voinut ottaa dronella ilmakuvia kurusta. Rinkan kanssa en viitsinyt lähteä laskeutumaan alas.

Kurun avauduttua jälleen käännyin vähitellen Vesipään rinteellä kohti länttä ja lähdin kiertämään tunturia korkeuskäyrää pitkin. Sokostin tullessa näkyviin laskeuduin Muorravaarakanjoen varteen kunnes otin suunnan kohti Sokostin koillisrinnettä. Siitä arvelin pääseväni pitkällä mutta kaikkein loivimmalla nousukulmalla ylös huipulle. Rinkan kanssa tämä vaikutti parhaalta ratkaisulta.

Reissun ainoat porot tunturissa näin Sokostilla. En tiedä missä kaikki muut olivat.

Tuolta edessä näkyvän huipun vasemmalta puolelta nousin ylös jokilaaksosta. Matka jatkui varjon selän taakse ylärinteeseen.

Sokostin huipulla on vanha hirsimökki, jonka käyttötarkoitus jäi minulle epäselväksi. Jossain sen mainittiin olevan huoltotupa tunturin laella olevalle puhelinmastolle, jossain taas sanottiin sen olevan palovartijan mökki. Olipahan käyttötarkoitus ollut mikä tahansa, nyt se vaikutti sotkuiselta ja autiolta. Ovi oli raollaan, lattia notkollaan ja sisällä melkoinen sotku. Myös ulkopuolelta mökki on melkoisen näköinen, tosin kuvankäsittelyllä tein siitä vähän kauniimman. Huomaatko mitä kaikkea siivosin kuvasta pois? Niitä on viisi kohdetta mökissä ja sen ympärillä.

Sokosti 718mpy on UKK-puiston ja samalla Itä-Lapin korkein tunturi. Taustalla kuvan vasemmassa reunassa näkyy Luirojärvi, joka on 435m Sokostin huippua alempana. Kuvan otti samaan aikaan huipulla ollut nainen. Kiitos siitä jos satut lukemaan tämän.

Sopivasti Sokostilta Luirolle päästyäni ehdin pystyttää rantaan tarpin kunnes yli pyyhkäisi sadekuuro. Se antoi järven takana kohoaville Joukhaispäälle ja Lupukkapäälle mielikuvitukselliset värit. 

Energiankulutus reissulla oli melkoinen. Tämmöistä määrää on vaikea saada syömällä takaisin.

Tiistai 13.9.22 

Luirojärvi-Ampumapäät-Vintilätunturi-Suomunlatva 25,7km. Vert +640m, -562m.

Yö oli kirkas ja pakkasta sen verran, että järvestä noussut sumu kuorrutti tarppikankaan molemmilta puolilta ohueen kuuraan. Kosteus imeytyi myös makuupussiin ja heräsin seitsemän aikaan vilunväristyksiin. Jalassa oli vain bokserit ja makuupussin kostea sisäkangas tuntui inhottavan nihkeältä. Siispä ylös ja aamupalalle.  

Aamu enteili jo illan sadetta. Sumu leijui laaksoissa ja useimmat tunturien laet olivat pilven peitossa. Hetken aikaa Ampumapään rinteellä aurinko pilkahti pilven raosta ja nostin dronen ilmaan. Koitin katsella saisinko hienoja sumukuvia. Olin kuitenkin auttamatta myöhässä. Olisi pitänyt olla liikkeellä aikaisemmin, silloin kun söin vielä aamupalaa sumuisen Luirojärven rannalla. Vajaa tunti kuvan ottamisen jälkeen kaikki huiput olivat jo tukevasti pilven sisällä.

 

Keskiviikko 14.9.22

Suomunlatva-Kiilopää 10km. Vert +172m, -185m.

Alunperin olin ajatellut kävellä loppumatkan Kiilopäälle tunturien lakia pitkin ja yöpyä jossain kivan puron varrella. Sääennuste näytti kuitenkin tiistai-iltana alkavaa rankkaa sadetta, joka jatkuu koko keskiviikko päivän. Mietin haluanko kävellä viimeisenä päivänä 18 kilometriä vesisateessa tunturien laella näkemättä sieltä mitään. Vastaus oli aika helppo: En halua. 

Siispä tein edellisenä päivänä päätöksen kävellä hieman pitemmän päivämatkan Suomunlatvan laavulle. Siinä olisi hyvä olla yötä katon alla, aamulla pakata tavarat kuivana ja kävellä polkua pitkin viimeinen reilu 9km Kiilopäälle. 

Samanlaiseen ratkaisuun oli päätynyt kolme muutakin miestä. Kukaan meistä neljästä ei tuntenut toisiamme entuudestaan mutta hyvin meillä riitti koko illaksi juttua. Yksi nukkui omassa teltassa, me muut kolme laavussa.

Aamulla heräsin puolen seitsemän aikaan ja sytytin nuotion. Aamupalan jälkeen pakkasimme rinkat ja lähdimme kukin omaa tahtia kävelemään. Minulla oli sovittu kyytiläisten kanssa tapaaminen Kiilopäällä klo 12, joten kiirettä ei ollut. Pysähtelinkin usein kiikaroimaan koivikossa touhuavia lintuja tai muuten vain katselemaan vielä kerran reissun aikana täyteen väriloistoon puhjennutta ruskaa. Loppumatkasta poikkesin vielä kerrran polulta pois ja kiertelin Kiilopään rinteellä ylimääräisen lenkin kuvaamassa urpiaisia ja etsimässä tatteja.

Tämä oli minun ensimmäinen pitempi vaellukseni UKK-puistossa. Päiväretkiä olen tehnyt mutta jotenkin maine ruuhkaisena kansallispuistona on saanut minut välttämään paikkaa. Nyt kuitenkin päätin, ettei ihmiset haittaa ja lähdin katsomaan. Yllätys oli positiivinen: Väkeä toki oli tupien lähellä mutta maastossa tapasin yksittäisiä ihmisiä päivän aikana. Niinä päivinä jolloin kävelin pääosin polkujen ulkopuolella en nähnyt muita ennen yöpaikkaa. Tällä kertaa yövyin kolme yötä autiotupien läheisyydessä ja kaksi muualla. Seuraavalla kerralla suunnittelen reitin hieman erilailla. Varsinkin jokivarsilla on runsaasti mukavia leiripaikkoja tarjolla. Tunturissakin on mutta siellä ei voi nukkua riippumatossa eikä pitää illalla tervasnuotiota.

Reissun kokonaismatkaksi tuli n. 116km. Lyhin päivämatka oli 16km, pisin hieman alle 26km. Nousua tuli päivittäin useita satoja metrejä mutta ne tulivat melko tasaisesti päivän aikana. Minulle nämä olivat aika sopivia päivämatkoja. Ehdin pysähdellä kuvaamaan maisemia ja lintuja, istuskella katselemassa lapintiaisten touhuja männikössä ja urpiaisten ruokailua tunturin rinteen vaivaiskoivikossa. Jokaisen kannattaa silti huomioida oma kunto ja kestävyys reissun suunnittelussa. Tunturissa 25km menee vielä aika kivuttomasti, 30 kilometriin joutuu jo kävelemään koko päivän ja yli sen menee jo suorittamiseksi. Pääosin liikkuessa keskinopeuteni oli n. 12-13min/km. Taukojen kanssa se laski lähelle 20min/km.

Kyllä taas kerran tuntui kuinka pala sydäntäni jäi näille tuntureille. Täällä on ollut aina mukava käydä enkä usko tämän jäävän viimeiseksi kerraksi.