Hiihtovaellus Käsivarressa 25.4.-3.5.2023

 

Jatkoin jo yhden kerran perinteeksi muodostunutta teemaa "vappu tunturissa" lähtemällä Käsivarren erämaahan hiihtovaellukselle. Tosin tällä kertaa suunnittelin reitin aikalailla toisin kuin edellisellä kerralla vaikkakin vapunviettopaikka oli sama Porojärven autiotupa kuin edelliselläkin reissulla.

Tiistai 25.4.

Lähdin kotoa klo 2.45. Kieppasin kyytiin entisen työkaverini Marjan, joka lähti Kilpisjärvelle tekemään muutamaksi päiväksi etätöitä ja viettämään pidennettyä viikonloppua. Jäin kyydistä Luontotalon parkkipaikalla ja Marja jatkoi siitä eteenpäin majoitukseensa.

Nousin Tsahkaljärvelle moottorikelkkareittiä ja lähdin omille teilleni. Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää jo Norjan puolella Sadgejavrin rannalla. Lämmin ja lähes tyyni sää, parin sadan metrin nousu ja reissun aluksi painava ahkio nosti hien pintaan.

Vesipullot vaativat välillä täyttöä. Käsivarressa sulia puroja löytyy sieltä täältä ja niistä saa pienellä temppuilulla täytettyä vesipulloja.

Kun herää puoli kolmelta yöllä, ajaa 12h autolla ja hiihtää päälle runsaan 10km, ei tarvitse kovin kummoista unilääkettä illalla. Vaihdoin kuivat vaatteet päälle, pystytin teltan, söin tukevasti ja painuin nukkumaan jo ennen yhdeksää illalla. Yöpaikka osoittautuikin varsin hyväksi valinnaksi: Vieressä virtaa sula puro, jonka syvyys oli 10cm. Siitä oli helppo hakea ruokavedet. Olin varautunut kairaamaan järven jäähän reiän mutta säästyin siltä vaivalta.

 

Keskiviikko 26.4.

Sadgejavri-Lossujärvi, 16,84km, vertikaali +500m, vert -400, max korkeus 982m

Aamu valkeni harmaana ja tuulisena. 11h unien jälkeenkin väsytti vielä niin, ettei olisi huvittanut pakata telttaa ja lähteä punnertamaan harmaaseen aamuun. Olin kuitenkin päättänyt viettää seuraavan yön Lossulla, joten lähdin matkaan. Iltapäiväksi oli ennusteessa navakkaa 15m/s tuulta lumipyryn kanssa, joten halusin saada jyrkimmät nousut alta pois ennenkuin keli menee oikein huonoksi. 

Kaunis maisema eikö? 

Sää huononi kuitenkin nopeammin mitä olin ajatellut. Nousin Aldojohkan laaksoa pitkin Nigosjavrille missä näkyvyys alkoi hävitä aivan kokonaan. Tuollaisessa kelissä huomaa jälkeenpäin tehneensä hölmöjä reittivalintoja. Jokiuoman reunalla näkyi lumilippa, joten en uskaltanut hiihtää kovin lähellä sitä. Nousinkin muutaman kymmenen metrin päässä hieman ylemmäs rinteelle. Kun näkyvyyttä on vain kymmeniä metrejä, on etäisyyksien, pinnan muotojen ja kiintopisteiden hahmottaminen vaikeaa. Useamman kerran huomasinkin, että ainut näkemäni kivikasa mihin otin suunnan kompassilla, oli kumpareen päällä. Punnerrettuani sinne laskin sitten alas saman verran. Tätä jatkui useamman kerran vaikka 10-15m alempana olisi ollut varmaan tasaisempaa jokiuomaa. 

Lopulta sää huononi niin, että kaikki kiintopisteet hävisivät ja hiihdin täydellisestä white outissa. Kun kiintopisteitä ei ole ollenkaan, suunnistaminen tapahtuu koko ajan kompassin neulaa tuijottamalla. Sauvojen ja ahkion kanssa se ole ole kovin helppoa, joten suuntasin suksen kärjet kompassin mukaan, laitoin kompassin taskuun, hiihdin 15-30s, pysähdyin, tarkastin suunnan ja huomasin pyörähtäneeni aina jonnekin suuntaan. Parin siksakin jälkeen kaivoin taskusta puhelimen ja tarkastin offline-kartalta sijaintini. Tätä äärimmäisen hidasta etenemistä jatkui tunti toisensa jälkeen. 

Kuten kuvasta näkyy, sukset ovat ahkion päällä. Jäisen hangen pinnalle alkoi kertyä ohut muutaman sentin lumikerros, jonka päällä suksi ei pitänyt jyrkässä nousussa ollenkaan. Helpoimmaksi tavaksi huomasin laittaa sukset kyytiin ja kävellä ahkio perässä sauvoilla mäessä auttaen. Kova hanki kantoi monojen alla aivan täysin eikä uusi lumikaan haitannut kävelyä. Tässä kohdalla olen 982 metrissä mikä oli päivän korkein kohta. Molemmilla puolilla kohoaa yli 1000m huiput mutta eihän niitä tässä kelissä näe. Eikä näe kaukaisuuteen avautuvaa maisemaakaan.

Tämmöisessä säässä eteneminen vaatii erityistä varovaisuutta ja maaston tuntemista. Kun näkyvyyttä on vain muutamia metrejä, on suuri riski laskea alamäessä jostain jyrkänteestä alas tai törmätä tuulen juoksuttamaan lumilippaan. Siksi kehotan harkitsemaan huolella omien taitojen ja olosuhteiden välistä suhdetta jos päättää lähteä liikkeelle. Tällä reitillä tiesin, ettei alamäessä ole suuria yllätyksiä. Olin myös varautunut pystyttämään teltan kesken matkan ja jäämään siihen mikäli eteneminen olisi käynyt liian vaativaksi. Lopulta vajaaseen 17km matkaan kului aikaa 6,5h mikä on ahkionkin kanssa melko paljon.

Torstai 27.4.

Lossujärvi-Urtasjärvi-Pihtsusjärvi, 14,27km, vert +247m, vert -319m, max 815m

Aamu valkeni taas harmaana mutta tiesin kelin korjaantuvan päivän aikana. Siispä en pitänyt mitään kiirettä liikkeelle lähdön kanssa. Ajattelin, että jylhä Urtaslaakso näyttäytyy komeampana kirkkaalla säällä kuin harmaassa pilvihunnussa.

Puolen puolen aikaan tuuli alkoi vähitellen tyyntyä ja sää kirkastua. Koko aamun ilmassa pöllynnyt lumi laskeutui vähitellen alas ja lähdin liikkeelle. 

Kun olin laskenut Urtalaaksoa muutaman kilometrin alemmas alkoi Govddosgaisin huippu vähitellen tulla näkyviin. Onhan se jylhä ja komea tunturi! Harmi vaan kun valokuvissa mittasuhteet ja maiseman mahtavuus eivät tule mitenkään esiin. Kuulinpa jonkun huokaisseen Urtaslaakson jylhyyden nähtyään:"Täällä olisi voitu kuvata Taru sormusten herrasta!".

Kävin komeasti Urtashotellin baarissa kahvilla. Onhan tämä aika legendaarinen paikka kaikessa komeudessaan. 

Lainaus Keskisuomalainen lehdestä 6.5.2007:
"Yliperän erämaan ainoa yksityinen hotelli. Juudas-niminen kamina lämmittää paneeliseinäistä kämppää, jos on muistanut tuoda puita tullessaan. Hotellilla ei ole puuhuoltoa. Urho Viikin porohärillä paikalle v. 1959 vetämä maja rakennettiin kalakämpäksi. Rakennustarpeet on heinäladosta. Myöhemmin tehtiin etuosan uusi puoli. Tuulen kaadettua mökin se ankkuroitiin maahan vaijerein. Tilaa vanhassa osassa kahdelle. Uuteen eteiseen mahtuu toiset kaksi. "Hotellin tähtiluokitus sitä kovempi mitä kovempi keli ulkona".

Piekana kaarteli hotellin yläpuolella ja laskeutui lopulta pahtan päälle tähystelemään. Etäisyyttä oli sen verran reilusti, etten saanut kovin kummoista kuvaa.

Timo vinkkasi ennen reissua, että kannattaa Pihtsukselle mennessä nousta heti hotellilta loivasti rinnettä ylös hylly kerrallaan. Tällöin välttää jyrkän nousun Pihtuskönkäällä. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi, tässä vaiheessa.

Laakson toisella puolella jotkut näyttävät harrastaneen vapaalaskua. Ei yhtään huonon näköinen paikka siihenkään puuhaan.

Vielä tässä vaiheessa suunnitelma kiertää kuvan keskellä rinteen takaa pilkistävä jyrkänne vaikutti hyvältä. 

Kunnes vastassa oli sulaa kivikkoa. Alas ei enää kannattanut laskea, ylös tähän paikkaan oli raju nousu. Kahdesta vaihtoehdosta valitsin jälkimmäisen eli siksakkia rinnettä ylös välillä voimat äärimmilleen ponnistaen. Onneksi aurinko oli jo lämmittänyt rinteen lunta ja suksi piti siinä erittäin hyvin. Ei ylhäällä huippujen välissäkään lunta ollut häävisti mutta riittävästi, että pääsin pujottelemaan kivien välistä eteenpäin.

Alimmassa kuvassa etualalla uomassa kulkee Pihtsusjoki ja Pihtsusköngäs. Taustalla näkyy Meekonlaakso ja Saivaara.

Suuret pulmusparven lensivät Pihtsuksen autiotuvat ympärillä pälveltä pälvelle ruokailemaan. Taaskaan ei olisi ollut haitaa pidemmästä optiikasta mutta olin jättänyt sen tietoisesti kotiin. Ihan kaikkea ei voi eikä kannata raahata mukana jos niitä sattuisi tarvitsemaan.

Kävin pilkkimässä yhden raudun ruokakalaksi vappua varten ja menin sitten tyhjään ja hiljaiseen kämppään lukemaan hetkeksi kirjaa. Aiemmista reissuista viisastuneena otin mukaan paksun kirjan mitä voi lukea joutoaikoina tai huonoa keliä pitäessä. Loppu päivä menikin vuoroin sisällä kirjan kanssa lämmitellessä, vuoroin jäällä rautua pilkkiessä. Heikkoa oli syönti kaikilla mutta kyllä minä silti sieltä ruokakalat sain.

Perjantai 28.4.

Kämppäpäivä Pihtuksella

Olin varannut kaksi päivää aikaa pilkkimiseen ja Haltilla käyntiin mikäli sää olisi hyvä. Perjantai oli poutainen, tuulinen mutta pilvet olivat 900 metrissä. En nähnyt mielekkääksi lähteä nousemaan Haltille kun sieltä ei olisi nähnyt mitään. Jatkoin edellisen päivän teemalla pilkkien ja kalastaen. Myös tämä päivä oli hiljainen kämpällä. Vaikka yöt nukuin teltassa, päivällä oli mukavampaa olla lämpimässä kämpässä lukemassa.

Lauantai 29.4.

Kämppäpäivä Pihtuksella.

Löydätkö kuvasta ahkion?

Illalla alkanut lumipyry sakeni ja tuuli yltyi. Edellisenä iltana kämpälle saapunut porukka lähti käymään Haltilla kelistä huolimatta. Heidän palattuaan sieltä näin videoita, joissa porukkaa nojaa jyrkässä kulmassa tuulta vasten ja maisema on valkoinen. Melkoinen keli mutta pääsivät käymään huipulla. Itse siirsin käyntini toiseen reissuun ja parempaan keliin. Päivä meni rennosti kuten edellinenkin: Aamulla pilkille, lounas pitkän kaavan mukaan, iltapäivällä pilkille ja vielä illalla pilkille. Sain pilkkiseuraksi pohjanpystykorvamies Matin sekä kaksi mummoa. Meillä oli varsin hauskaa istua vierekkäisillä rei'illä ja höpistä kaikenlaista vaeltamisesta ja kalastamisesta. 

Sunnuntai 30.4.

Pihtsusjärvi-Porojärvi, 19,38km, vert +137, vert -293m, max 764m

Sääennusteen mukaan taivaan piti kirkastua sunnuntaina aamupäivän aikana. En taaskan pitänyt kiirettä lähdön kanssa. Olin sopinut tunturituttuni Reiman kanssa tapaamisen ja vapun vieton Porojärvelle ja alkuperäinen ajatus minulla oli hiihtää sinne Pihtsukselta Toskaljärven kautta. Edellisen 1,5vrk lumipyry ja tuuli oli tehnyt maastosta pehmeää ja paikoin metriset lumivallit hiihtämisestä hankalaa. Paikallinen poromies varoitti Toskaljärvelle laskevan kanjonin lumilipoista, joten tein aamulla muutoksen reittivalintaan. 

Hiihdin tylsästi ns. tikkureittiä Vuomakkaalle, siitä Meekolle ja sieltä lopulta paikallisten ajamia moottorikelkan jälkiä Porojärvelle.

Tuvalla oli minun ja Reiman lisäksi koiravaljakkoporukka joka majoittui teltoissa. Nukuinkin siis ensimmäisen yöni autiotuvassa. 

Valjakkoporukan kanssa oli mukava tarinoida valjakolla ajamisesta, koirien kouluttamisesta, ym. He olivatkin asiantuntijoita ja osallistuneet moniin pitkiin valjakkokisoihin Pohjoismaissa ja menestyneet niissä hyvin. 

 

Maanantai 1.5.

Porojärvi-Harrijärvet-Siedjonjärvi, 13,38km, vert +230m, vert -61m, max 742m

Kokkailimme Reiman kanssa hienon lounaan poron sisäfileetä, kuullotettua sipulia, perunamuusia ja puolukkahilloa. Vatsa täynnä lähdin jatkamaan matkaa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ilma oli tyyni. Hiihtelin suurimman osan matkaa t-paidassa ja sekin alkoi kostua hiestä. Auringon kääntyessä käännyin minäkin ja aurinkorasvaa sai lisätä kerran tunnissa. Siitä huolimatta illalla naamaa kuumotti.

Tämmöinen jälkijotos löytyi matkalta. Ei nuo minusta oikein ketun jäljiltä näytä, joten voisikohan olla naalin jälkiä? En hoksannut laittaa kuvaan mittakaavaksi vaikka tulitikkuaskia mutta arviolta jälki oli 5-6cm pitkä.

Pystytin teltan yöpaikkaan Siedjonjärven jäälle ja aloin pilkkiä absidissa olevasta reiästä. Toiveissa oli saada ruokakala mutta tyhjän sai pyytämättäkin. Oli tyytyminen pussiruokaan ja suklaaseen.

 

Tiistai 2.5.

Siedjonjärvi-Saarijärvi, 11,85km, vert +154m, vert -195m, max 868m

Heräsin aamulla jo tapani mukaan kuuden aikaan. Hetken loikoiltuani makuupussissa nousin aamupalalle ja pilkkimään. Taaskaan ei tullut kalaa ja parin tunnin yrittämisen jälkeen purin teltan ja pakkasin ahkion. Lähdin nousemaan Siedjonjärven eteläpäästä kohti Viittakurua. Siinä saavutin taas tikkureitin ja lähdin laskemaan sitä pitkin kohti Saarijärveä.

Kämpältä oli lähdössä juuri kolme pariskuntaa. Kaksi heistä tapasin jo Pihtsuksella. Terveisiä sinne Liminkaan! Mukava oli rupatella teidän kanssa. Loppupäivän vietin kämpällä yksin pilkkien ja kirjaa lukien. Lopulta illalla 22.30 sain kirjan loppuun. 552 sivua meni aika helposti kun kirja oli mielenkiintoinen.

 

Keskiviikko 3.5.

Saarijärvi-Kilpisjärvi, 12,2km, vert +97m, vert -280m, max 725m

Yö meni vanhassa autiotuvassa nukkuessa. Jälkiviisaana olisi pitänyt nukkua kuitenkin teltassa niin olisin saanut nukkua rauhassa. Klo 00.15 joku tuntematon nuori mies kolisteli tupaan ja alkoi syödä. Kilinää, kolinaa, kahinaa, rapinaa tuntui kestävän ikuisuuden. Sen jälkeen hän alkoi viritellä tulta kaminaan, kolisteli puiden kanssa ja lopulta joskus puolen kahden jälkeen vetäytyi nukkumaan. Kaminaan hän ei lopulta saanut tulta mikä oli minusta hyvä asia. Kämpässä oli aivan riittävän lämmin ilmankin. Olin ehtinyt nukkua ennen miehen tuloa reilun tunnin ja kämpän hiljenemisen jälkeen vielä neljä tuntia. Kovin virkeänä ja hyvän tuulisena en herännyt kuuden aikaan. Minusta olisikin asiallista tuohon aikaan saapuessa pystyttää teltta ja mennä sinne nukkumaan mikäli ei ole sään takia välttämätöntä tulla tupaan herättämään muita.

Hiihtelin aamun tyynessä -10' pakkassäässä tikkureittiä Muurivaaran ympäri kohti Luontotaloa. Olin sopinut Marjan kanssa, että olen parkkipaikalla n. 9.30. Tsahkaljärven itäpäässä laitoin viestin, että olen paikalla juuri sovittuna aikana kuten olinkin.

Kävin retkeilykeskuksella pesulla, söin Marjan tuoman tukevan aamiaisen ja lähdimme ajamaan kohti Joensuuta. Matkalla myin ahkion ja vetovyön. Oulusta poimimme kyytiin tyttäreni ja ahkion jätin Kajaaniin. Muuten matka meni oikein mukavasti rupatellessa ja lintuja tulvapelloille katsellessa mutta Juuan eteläpuolella jänis päätti juosta tielle. Satasen vauhdissa en voinut väistää ja lopputuloksena oli hajonnut puskuri, hävinnyt sisälokasuoja ja asiaa vakuutusyhtiöön ja kolarikorjaamoon. Halvaksi tämmöinen reissu ei koskaan tule mutta mieluusti olisin säästänyt edes vakuutuksen omavastuun auton korjauksesta.

Ennen reissua ja välillä sielläkin harmitti, ettei Harri päässyt mukaan työesteiden takia. Aina ei voi kuitenkaan vaikuttaa ja siihen on tyydyttävä. 

Sää oli reissun aikana tyypillinen Käsivarren kevätsää: Kaikkea mahdollista t-paitakelistä white outiin.

Kalaa tuli kaikilla huonosti mutta ruokakalat kuitenkin. Kaira ei siis ollut täysin turhaan mukana. 

Kaiken kaikkiaan reissu oli taas mukava ja päivämatkat tällä kertaa todella lyhyet. Tämä oli tämmöinen nautiskelureissu eikä kilometrejä tullut kuin sata. Onneksi reissun onnistumista ei tarvitse mitata millään mittareilla vaan tärkeintä on se miltä se tuntuu siellä ja sen jälkeen.