Suomen luonnonpäivä Jongunjoella

Kaksi vuotta sitten kävin kahden vanhimman tyttäreni kanssa parin päivän reissun Jongunjoelle (linkki juttuun). Tällä kertaa oli vuorossa kaksi seuraavaa lasta ja ajankohdaksi valikoitui käytännön syistä elokuun loppu. Edellisellä reissulla lämpöä oli mukavasti mutta vuodethan eivät tietenkään ole samananlaisia. Tämä kulunut kesä on ollut erityisen oikukas säiden suhteen ja sen saimme kokea tälläkin reissulla.

Tällä kertaa jatkoimme Jongunjokea siitä mihin vanhempien tyttöjen kanssa lopetimme. Järkevän reitityksen takia aloitimme melomisen Jongunjoen sivuhaaran Valamanjoen sillalta (kartta). Vaikka tie on kapeahko metsäautotie, siinä on sopivasti tilaa jättää auto parkkiin.

Aluksi meloimme Valamanjokea alaspäin n. 1,5km. Matkalla piti sahata yksi veteen kaatunut puu poikki ja vetää kanootti toisen puun yli. Itse olin liikkeellä kajakilla ja pääsin molempien puiden yli suhteellisen helposti.

Matkalla pysähdyimme pitämään ruokataukoa Valamajoen autiotuvalle. Tukevan nuudeliwokin voimalla oli hyvä jatkaa matkaa. Autiotupa sijaitsee n. 500m ennen Valamanjoen yhtymistä Jongunjokeen. (kartta)

Melko kansainvälistä on ollut vierailijajoukko autiotuvalla. Ennen melomaan lähtöä tapasimme Karhunpolkua vaeltavan tanskalaisen Jesperin ja juttelin hänen kanssaan jonkun aikaa. Jesper kyseli, että sataako Suomessa aina näin paljon. Vakuuttelin, että ei sada mutta tämä on ollut erityisen sateinen kesä. Kerroin, että pari vuotta sitten tähän samaan aikaan kun olimme Jongunjoella, lämpöä oli +23' ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Koska 26.8. on Suomen luonnonpäivä ja suositeltu liputuspäivä, otin kotoa mukaan pienen lipun. Matkan alussa unohdin laittaa lipun kanootin perään mutta korjasin unohdukseni ruokatauolla. Onhan se komeaa meloa kun perässä liehuu lippu kun suuremmassakin aluksessa.

Pilvet roikkuivat matalalla ja saimme välillä niskaamme vesisadetta. Hyvillä varusteilla se ei kuitenkaan haitannut. Itselläni oli päällä melonta-anorakki, lapsilla sadetakit ja housujen suojana aukkopeite.

Välillä pilvipeite oheni hieman ja aurinko pääsi hetkeksi näkyviin. Kyllä vain Jongunjoki on aina yhtä upea. Varsinkin Valamajoen jälkeinen rauhallinen ja leveä uoma reunustettuna korkeilla aarniometsän puilla on kuin turvallinen syli, jossa eivät myrskytuulet puhalla.

Ei, ei se ole tulessa. Nuotio vain aluksi "vähän" savutti. Pysähtyessämme yöksi Pälvekoskelle (kartta) satoi melko rankasti, joten teimme nuotion parilaavuun eli kotukseen.

Nuorempi mukana olleista lapsista on innokas kalastaja. Ennen reissua hän kyseli hyviä kalapaikkoja matkan varrelta. Kerroin, että yöpaikaltamme Pälvekoskelta saattaa saada vaikka harjusta. Tästä innostuneena tytär vietti pääosan illasta kosken rannalla mutta sai tällä kertaa saaliikseen vain kokemusta.

Sääennusteen mukaisesti sää alkoi iltaa kohti poutaantua ja aurinkokin ilmestyi taas näkyviin. Kotuksen nuotio sai hiipua ja siirryimme pihalle tekemään päivällistä.

Jo perinteeksi muodostunutta pannupitsaa nuotiolla. Kanootilla reissatessa tavaroiden paino ei ole rajoittava tekijä, joten muurinpohjapannun mukaan ottaminen on vaivatonta. Sillä saa valmistettua pitsan ja lettujen lisäksi monta muutakin ruokaa.

Pitkien yöunien virkistämänä konttasimme teltasta ulos. Parinkymmenen metrin päässä joessa oli joutsenpariskunta. Otin kameran ja ajattelin ottaa linnuista kuvia. Ne olivat kuitenkin niin arkoja, että tämä hätäisesti räpätty kuva jäi ainoaksi melkein tarkaksi.

Tänä vuonna vietetään Suomen itsenäisyyden 100-vuotis juhlavuotta. Suomi100-teema näkyy kaikkialla. Sain ennen reissua synttärilahjaksi Kupilkan, joka on koristeltu juhlavuoden teemaan. 3,7dl on sopivan kokoinen ruoka-astiksi sekä tietysti riittävän iso myös aamukahvin nauttimiseen.

Lounaan jälkeen kasasimme tavaramme telttaan ja lähdimme kävelemään takaisin autolle. Joen toisella puolella on Rasvasuo-Kitkasuon soidensuojelualue. Soidensuojelualue on perustettu vuonna 1988. Suojelualue kattaa 1164 hehtaaria ja se sisältyy 1874 hehtaarin suuruiseen Natura 2000-alueeseen. Pääosa metsästä on vanhaa luonnontilaista aarniometsää.

Suojelualueella risteilee polkuja sinne tänne ja näitä hyödyntäen suunnistimme kohti alueen pohjoispuolelle jättämäämme autoa. Polut ovat vähän käytettyjä mutta kohtuullisen hyvin näkyviä. Vajaa pari kilometriä kuljimme Karhunpolun vaellusreittiä pitkin kunnes poikkesimme taas omille poluillemme.

Töyhtötiainen (Parus cristatus)

Lakka eli hilla eli suomuurain (Rubus chamaemorus). Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Vaikka satokausi on mennyt ohi jo aikaa sitten, löysimme vielä muutamia syömäkelpoisia lakkoja. Näiden soiden herkkujen eteen vuodatetaan hikeä, kärsitään helteestä ja miljoonista paarmoista ja mäkäristä. Vaikka lakka on marjana hyvä se on mielestäni täysin yliarvostettu.

Karhunpolun varrella oli viittoitus lähteelle. Tämmöinen umpeen kasvanut ja limoittunut vesikuoppa sieltä polun päästä sitten löytyi. Olisikohan aika poistaa viitoitus?

Puukiipijöitä (Certhia familiaris) oli matkalla runsaasti mutta yleensä niin kaukana, ettei niistä saanut minkäänlaista kuvaa. Tämän kuvan sain otettua reilun 30m päästä ja croppasin kuvaa aika rajusti. Siitä syystä laatu kärsi pahasti.

Mitähän on tapahtunut tälle kuuselle? Kuusi kasvaa vaikka sen runko on poikki. Erikoinen näky joka tapauksessa.

Männynherkkutatti (Boletus pinophilus) on toinen suosittu herkku, jonka makuun en ole päässyt. Ehkä syy on siinä, etten osaa valmistaa tatteja hyvin. Kanttarellit ja suppilovahverot ovat minun mielestäni parempia.

Herkkutatti on erittäin arvostettu ruokasieni mm. Italiassa. Suomi on merkittävä herkkutattien viejä. Vuosi 2003 oli hyvä tattivuosi, ja pelkästään Suomesta vietiin silloin tatteja Italiaan 800 tonnia eli yli viiden miljoonan euron arvosta. Lähde: wikipedia
Monista muista maista poiketen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa sieniä saa kerätä jokamiehen oikeudella. Sienien ja marjojen myynti on myös verovapaata tuloa ja monille merkittävä tulonlähde.

Naisellinen kädenjälki. Mukana ollut vanhempi tytär letitti kahta erisävyistä harmaata naavaa ja ruskeaa luppoa letiksi. Kädet ovat sinisenä ylettömästä mustikoiden syömisestä. Niitä oli joka paikassa aivan valtavia määriä ja söimme niitä "litra tolkulla".

Metsäkirvinen (Anthus trivialis)

Viimeinen puoli kilometriä keveltiin metsäautotietä pitkin. Melontamatkaa tuli yhteensä 10,5km ja kävelyä takaisin autolle 6,5km. Olimme nauttimassa luonnosta emme keräämässä kilometrejä. Reissun lopuksi oli tavaroiden haku Pälvekoskelta. Reilun kahdenkymmen hiekkatiekilometrin ja monen risteyksen jälkeen olimme Pälvekoskella. Tavarat kyytiin ja kotiin.

Kotona avasin auton oven ja samalla tuli huokaus. Kaikki melat, kanootin aukkopeite sekä muurinpohjapannu oli unohtunut Pälvekoskelle. Autoa pakatessa juttelin samalla nuotiolla olleen pariskunnan kanssa. Vedin kanootin auton luo mutta unohdin hakea kanootin alla olleet tavara kyytiin. Onneksi soitto Erästelyn Artolle säästi minut takaisin lähtemiseltä. Arto kävi hakemassa tavarat kotiinsa talteen ja järjestelen ne sitten sieltä lähiaikoina itselleni tavalla tai toisella. Vielä kerran Artolle SUURI kiitos!

Jongunjoki maastokartalla.