Tämän vuoden ruskaretken päätin tehdä melomisen sijasta kävellen. Syyskuun loppupuolella oleva loma määräsi pitkälti reissun ajankohdan eikä reissun ajoittaminen parhaaseen ruska-aikaan onnistunut täysin kohdalleen. Ruskan paras hehku vaihtelee hieman vuosittain ja etukäteen onkin vaikea osata järjestellä ajankohtaa sen mukaan. Joskus onnistaa, joskus ei.
Reissun valmistelu alkoi edellisellä viikolla ruokien kuivaamisella. Kuivatin 500g papuja, 740g tonnikalaa sekä 750g kasviksia. Papujen painoksi jäi kuivaamisen jälkeen 160g, tonnikalan 120g ja kasvisten n. 150g. Huomattava määrä nestettä hävisi kuivaamisen yhteydessä.
Kuivatuista aineksista tein jokaiselle päivälle kaksi ateriaa. Vaihtoehtoina olivat pasta, papu ja tonnikala, jonka etuna on valmistamisen helppous. Aineksia ei tarvitse etukäteen turvottaa vaan pavut turpoavat pastan kypsymisen kanssa yhtä nopeasti. Toinen vaihtoehto oli riisi, juurekset, papu ja tonnikala. Juuresten takia ruokaa piti turvottaa ensin kattilassa tunnin verran ja vasta sitten kypsentää. Tätä valmistin illalla yöpaikassa kun aikaa oli riittämiin. Jokaiseen annokseen lisäsin n. 50g oikeaa voita antamaan energiaa ja makua.
Mukaan lähti myös reilusti kahvia, kuivattuja kanttarelleja sienikeittoa varten, vehnäjauhoja keiton suurustamiseen sekä tietysti lettuainekset. Pitäähän reissussa vähän herkutella. Lisäksi otin neljän reissupäivän ruokien lisäksi yhden päivän extran siltä varalta, että matkalla sattuu jotain tai annosten energiamäärä ei riitäkään. Loppujen lopuksi kotiin tullessa vara-annokset olivat syömättä enkä ollut kertaakaan nälissäni. Kotona kaapissa olleet valmiit pasta-ateriat söin heti matkan aluksi ja vannoin etten osta niitä enää ikinä. Verrattuna itse tehtyyn ja chilillä, suolalla ja pippurilla maustettuun ruokaan pasta-ateriat maistuva melko "teolliselta".
Aamupalaksi tein n. 230g annoksia kotitekoista hedelmämysliä, jossa on kaurahiutaleita, kuivahedelmiä, rusinoita ja paljon pähkinöitä. Maidon puutteen korvasin maitojauheella.
Varavaatteita en juurikaan tarvitse. Jokaiselle päivälle pakkasin yhdet merinovillaiset vaihtosukat. Lisäksi mukaan lähti yhdet bokserit, yksi pitkähihainen merinokerraston paita sekä superkevyet kuoritakki ja -housut. Painoa varavaatteilla oli puntarissa näkyvä paino. Ei siis juuri mitään. Varavaatteet pakkasin kuivapussiin. Näin ne on helpompi löytää rinkasta ja pysyvät kaikissa oloissa kuivana.
Rinkka valmiina lähtöön. Rinkan lähtöpaino 16,8kg. Siitä ruokien osuus oli 2,9kg, teltta 3,5kg, makuupussi 2kg, makuualusta 580g, keitin ja kaasu 600g, varavaatteet 669g, aurinkopaneeli ja virtapankki 520g. Loppu paino kertyi rinkan omasta painosta, ensiapupakkauksesta, otsalampusta, teippirullasta, talkkipullosta ja muusta sellaisesta pienestä tavarasta. Alunperin tarkoitukseni oli ottaa majoitteeksi 600g painava tarppikangas mutta käytettyäni sen pesussa kangas meni pilalle ja jouduin ottamaan painavan teltan kannettavaksi.
Pikaisesti laskettuna Herajärven kierroksella nousumetrejä kertyy reilusti yli tuhat. Jos kaikki pienetkin nousut laskettaisiin, uskoisin nousun olevan yli 1500m. Jos ei ole koskaan käynyt Kolin maastoissa metrit eivät sinällään vielä kerro paljoa. Nousut ja laskut ovat nimittäin paikoin erittäin jyrkkiä ja kivisiä. Liukkaiden ja jyrkkien rinteiden vuoksi otin mukaan sauvat. Niiden ansiosta vältin monta kaatumista kun koko ajan oli vähintään kaksi pistettä tukevasti maassa. Jyrkissä alamäissä pidin kolme pistettä maassa ja yksi haki seuraavan kohdan. Vastaavasti ylämäissä painoa sai myös käsille ja hiihdosta tuttu haarakäynti antoi vauhtia mäkien nousuun.
Perjantai 15.9.2017
Koli-Ryläyksen kota 8km
Tästä se alkoi! Kävin ennen lähtöä Luontokeskuksella kysymässä viimeiset kuulumisen reitille. Mörkövaaran lähde on edelleen käyttökiellossa kolibakteerin vuoksi ja Sammakkovaaran kaivolla on pumppu rikki. Muuten kommenttina oli:"Märkää, mutaista ja liukasta." Se olikin kyllä arvattavissa.
Sää oli melkoisen kostea ja sumuinen. Kolin kylälle saavuttuani näin kuinka Kolin huiput olivat sumun peitossa. Huipulta ei ollut näkyvyytta montaa sataa metriä. En vaivautunut käymään Ukko-Kolilla vaan oikaisin Luontokeskukselta suoraan Akka-Kolille ja sieltä Paha-Kolin kautta kohti Mäkränahoa.
Ensimmäinen vajaa 1,5km on Mäkränahoon on pääosin pelkkää laskua. Tällä matkalla polku laskeutuu n. 100m Akka-Kolia alemmas.
Mäkränahosta lähdetään kohti Ikolanahoa. Polku laskeutuu välillä purojen notkoihin nousten taas vähän ylemmäksi. Polku on kuitenkin vielä leveä ja helppokulkuinen.
Ikolanahossa on idyllinen varaustupa. Näillä karuilla rinteillä on asuttu ja viljelty maata kymmeniä vuosia sitten. Alkuperäisiä rakennuksia ei enää ole jäljellä mutta ahot pidetään avoimena niittämällä ja kaskeamalla niitä säännöllisesti. Näin turvataan myös perhosille ja muille ahojen pienille eläimille tärkeiden elinolosuhteiden säilyminen.
Muutamia paikkoja lukuunottamatta Herajärven kierros on merkitty hyvin. Risteyksissä on hyvät viitoitukset ja polku on merkitty maastoon sinisin maalitäplin.
Mutaa, mutaa, mutaa! Sitä riitti kaikissa matalammissa maastonkohdissa. Kotoa lähtiessä harkitsin ottavani säärystimet mukaan mutta jätin ne kuitenkin pois ajatellen housujeni pitävät riittävästi vettä. Kyllähän ne pitivätkin mutta olivat takaa polveen saakka kurassa. Säärystimillä olisin välttänyt tämän.
Polku Ikolanahosta Ryläyksen parkkipaikalle on suhteellisen helppo. Sen jälkeen alkaa jyrkkä 2,2km nousu Ryläyksen kodalle. Vaikka taivas oli pilvessä, ilma oli kuitenkin lämmin. Kävelin T-paidassa ja sekin oli hiestä märkä.
Ryläyksen vaaran laella on pari suoaluetta, joilla ruska jo hehkui hienosti.
Kodalle (kartta) saavuin n. 2,5h kävelyn jälkeen. Sytytin nuotion ja ripustin kuraiset housut kuivamaan. Kodalla ei ole vesipistettä, joten jouduin kantamaan ylös vähän reilummin vettä. Illan ja yön ajaksi riitti hyvin 1,7l juomavettä. Tiskiveden otin kallionkoloon kertyneestä sadevesilammikosta.
Papuja, keittojuureksia, tonnikalaa ja riisiä. Epämääräisen näköistä mutta herkullista.
Hei Saaga-Maria, Julia, Tuulia, Konsta ja Julius! Lähetin teille 25 savumerkkiä. Huomasitteko? Jos satutte tämän jutun joskus lukemaan, olisi kiva kuulla tulivatko viestit perille. ;)
Tälläinen kirjoitus oli siis Ryläyksen vieraskirjassa.
Illalla auringolaskun aikaa taivas alkoi kirkastua. Nappasin kameran matkaan ja kävelin kodalta Ryläyksen huipulle kuvaamaan auringonlaskua. Läntinen taivaanranta pysyi kuitenkin sitkeästi pilvien peitossa eikä odottamaani hehkuvan oranssia auringonlaskua tullutkaan.
Pohjoinen taivas sen sijaan näytti upealta, joten kiireesti jatkoi matkaani puoli juokua kohti Ryläyksen itäistä rinnettä ja kiviputousta.
Lähes puoli tuntia auringonlaskun jälkeen pohjoinen taivas hehkui edellen värikkäänä. Haasteena oli saada valotettua taivas ja pimenevä maisema sopivasti. Reilulla alivalotuksella ja kuvan jälkikäsittelyllä sain taivaan värit ja maiseman lähelle alkuperäistä.
Melko pimeässä kiipeilin takaisin ylös jyrkänteen reunalta ja kävelin kodalle. Illalle tuli n. 1,2km ylimääräinen lenkki ilman rinkkaa. Päivän kokonaissaldoksi kertyi siis 9,2km, josta rinkan kanssa 8km.
Lauantai 16.9.
Ryläyksen kota-Kiviniemi-Ahvenlampi 15,6km
Yö oli kirkas ja melko kylmä. Aamulla polut olivat kuivuneet huomattavasti ja aurinkoinen sää kuivatti niitä lisää. Kuivuneilla kallioilla uskalsin pitää yllä reipasti vauhtia ja lähdin laskeutumaan Ryläykseltä kohti Kiviniemeä. 10km matkalla polku laskeutuu Ryläyksen huipulta (315m) Herajärven (100m) tasolle 215m. Kun mukaan lasketaan Ikolanvaaran, Sammakkovaaran ja Kolinvaaran ylitys, todellista laskua tulee lähes 400m.
Syksyn värejä. Osa haavoista oli jo täysin keltaisia kun taas toiset olivat edelleen vihreitä. Sama havainto oli koivujen kohdalla.
Koukkelorinteellä virtasi valtavan hieno puro suurten kuusien varjossa. Täytin tästä raikkaasta purosta juomavesipulloni. Ryläyksen yötä lukuunottamatta en kantanut mukanani kuin 0,65l vettä. Juomapullo roikkui vyöllä ja isompi pullo tyhjänä rinkan sivulla.
Ikolanvaaralta avautuu maisema Herajärven yli kohti itää. Taustalla näkyy Pielinen, joka on 6,3m Herajärveä alempana.
Näitä kristallinkirkkaita lähdepohjaisia puroja oli muutaman sadan metrin välein. Jokainen tietysti juo puroista omalla vastuullaan. Itse join kaikista sopiviksi katsomistani puroista ilman ongelmia. Vähän ihmetellen katsoin muita reitillä tapaamiani vaeltajia, jotka kantoivat rinkoissaan vettä hirvittäviä määriä. Kiehauttamalla tai vedenpuhdistimella veden saa puhtaaksi jos ei uskalla juoda purosta suoraan.
Karuilta vaaranrinteiltä laskeudutaan välillä reheviin notkoihin eli uuroihin.
Vanhoista asuinpaikoista muistuttavat edelleen ladot sekä vanhat talojen kivijalat. En tiedä vieläkö joku niittää heinää näiltä ahoilta vai pidetäänkö ladot kunnossa vain kulttuurihistoriallisista syistä.
Yksi rankimmista yksittäisistä nousuista on kiipeäminen kuvan alalaidassa näkyvältä Pusonjoelta ylös Kolinvaaralle. n. 300m matkalla polku nousee 75m joen yläpuolelle. Punnersin tietysti tapani mukaan "neliveto" päällä ylös rivakasti jäämättä sen kummemmin matkalle ihmettelemään. Tässä nousussa jos jossain naamaa pitkin valui hiki.
Maisema Kolinvaaralta koilliseen. Kuvassa näkyy Herajärvi.
Ruokataukoa pysähdyin pitämään Kiviniemessä. Suosituin Herajärven pohjoispään kierros kulkee tämän paikan kautta. Pohjoispään kierrosta kiertävät ylittävät Herajärven kapeikon vetolautalla ja lähtevät järven toista puolta takaisin Kolin suuntaan. Oma reittini jatkui tästä vielä etelää kohti.
Sää oli täydellinen. Aurinko paistoi puoli pilviseltä taivaalta ja sää oli todella lämmin ja lähes tyyni.
Kiviniemen ja Ahvenlammen väli on maastollisesti helppo. Suuria korkeuseroja ei ole ja polku on melko tasaista. Ainut vähän suurempi nousu on Huuhkajavaaran ylitys, joka sekään ei ole kuin 45m nousu 400m matkalla.
Märillä lehtien peittämillä pitkoksilla on syytä olla varovainen ja asetella jalkansa huolella. Pitkos voi olla todella liukas.
Minne jatkuu polku? Vasemmalle, kiertäen jyrkimmän louhikon mutta nousten sen päälle hieman helpompaa reittiä. Monin paikoin polku kulki paljaita kallioharjantaiteita pitkin.
"SHHHH! Älä astu päälle tai puren!" Katselin maisemia ja kävelin reippaasti eteenpäin kun äkkiä huomasin metrin päässä polulla kyyn. Se sihisi varoittavasti ja pysähdyin äkisti. Muutaman kuvan ja videon ottamisen jälkeen käärme kiemurteli kanervikkoon ja minä jatkoin matkaani.
Entinen varaustupa (kartta) on muutettu muutamia vuosia sitten autiotuvaksi. Kartalla tämä on edelleen varaustupana. Tuvan ylläpidosta vastaa Kontiolahden kunta.
Kirkasvetisen Ahvenlammen rannalla on tuvan lisäksi nuotiopaikka. Vieraskirjan mukaan kävijöitä on vähänlaisesti.
Nykyajan hapatusta. Eihän sitä puhelinta tietysti ole pakko kantaa mukana eikä varsinkaan käyttää. On kuitenkin tärkeä infota kotiväelle missä on ja miten menee. Aurinkopaneelia ei tällä reissulla montaa tuntia saanut hyödynnettyä pilvisen sään takia. Virtapankilla latasin puhelimen kerran täyteen ja sillä pärjäsin hyvin. Pääosin puhelin olikin rinkassa enkä räpeltänyt sitä kuin pari kertaa päivässä katsoessani whatsapp-viestit ja facebookin tapahtumat. No, aika turhaa tosin sekin.
Jokainen enemmän retkeillyt varmaan tietää tupien hyvät tavat:
- ensimmäiseksi tulleet antavat tilaa viimeiseksi tulleille, tarvittaessa tuvan täyttyessä siirtyvät ulkomajoituksen
- tee seuraavalle tulijalle valmiiksi sytykkeet ja polttopuita
- siivoa tupa lähtiessäsi
- älä varaa koko tupaa levittelemällä tavaroitasi ympäriinsä
Näitä hyviä tapoja ja kirjoittamattomia "sääntöjä" voisi jatkaa vielä lisääkin mutta ehkä ne voisi tiivistää lyhyesti: Huomioi muut, ole kohtelias, älä itsekäs.
Sunnuntai 17.9.
Ahvenlampi-Rykiniemi 15,6km
Kohta Ahvenlammelta lähdön jälkeen edestäni hyppäsi lentoon teeripoikue. Ne olivat reissun ensimmäiset näkemäni metsäkanalinnut. Myöhemmin päivällä näin vielä kaksi pyypoikuetta. Tarkoitukseni oli laittaa reissulle kameraan 18-300mm objektiivi mutta unohdin vaihtaa sen lähtiessä. 24-70 millisellä ei linnuista saanut minkäänlaisia kuvia. Jäi kyllä vähän harmittamaan.
Hieman ennen Eteläpään laavua virtaa Kuikkipuro, joka on jyrkkäpiirteinen ja louhikkoinen. Tämä voisi olla upea kuvauspaikka alkutalven pakkasilla kun kiviin alkaa muodostua jäätä.
Eteläpään parkkipaikalta polku nousee ensin Kiiesvaaraan (200mmpy) päälle, laskeutuen sitten vähän alemmas ennen jyrkkää nousua Moisseenvaaraan (255mmpy).
Puolukat alkavat olla kypsiä, tosin alapuolelta vielä hieman vaaleita. Mustikat alkavat olla olla melko vetisiä mutta vielä maukkaita. Mustikoita en syönyt kuin vähän. Puolukoita sen sijaan ahmin monta kourallista.
Polku laskeutuu useita kertoja alaspäin ja nousee jälleen ylöspäin Pesävaaraan (240mmpy) laskeutuen lopuksi Suopellon laavulle. Siinä pitämäni lounastauon jälkeen matka jatkui vielä Hirvivaaran yli Rykiniemeen.
Rykiniemessä pystytin teltan kauniille hiekkarannalle. Jostain syystä unohdin ottaa kunnollista kuvaa hiekkarannalta, joten puhelimella otettu kuva jäi ainoaksi.
Teltan pystytyksestä otin kameralla time lapsea. Yritin saada kameran pysymään vaellussauvojen avulla puuta vasten pystyssä. Suuntaus oli lievästi sanottuna haasteellista ja kamera olisi voinutkin osoittaa vähän alemmaksi.
Illalla teltassa maatessani kuuntelin kuinka viirupöllö huhuili kumeasti pimessä metsässä. Sade ropisi hiljaa teltan kattoon ja olo oli tyytyväinen.
Maanantai 18.9.
Rykiniemi-Koli 19km
Aamu alkoi Herajoen ylityksellä. Polven syvyinen kahlaamo on mahdollista kiertää eteläkautta siltaa pitkin. Kahlaamon kiertäminen tekee n. 3km lisää matkaa. Virta on rauhallinen, pohja tasaisen pyöreitä kiviä eikä vaijerin avulla kahlaamisessa ole muutenkaan mitään vaikeata. Rinkan hihnat kannattaa avata kahlaamisen ajaksi ja jalassa pitää vähintään sukat.
Jälleen kiivetään ylöspäin. Herajärven kierros käy kaikki mahdolliset korkeimmat huiput ja se tekee reitistä kohtuullisen rankan. Viimeisenä päivänä ensimmäisenä oli nousu Vesivaaralle (250mmpy), joka on lähes 153m Pielisen pintaa ja lähtöpaikkaa Rykiniemeä korkeammalla. Sieltä polku laskeutuu 170 metrin korkeuskäyrälle ennen nousua Jauholanvaaralle (230mmpy). Vaaran laelta avautuu maisema länteen kohti Herajärveä ja sen takana näkyvää Ryläystä.
Jääkausi on siirtänyt "pienen" kivenmurikan korkealle vaaran päälle. Kiven halkaisija sivusuunnassa lienee jotain 7-10m.
Siellä se Herajärven eteläpää häämöttää horisontissa. On sinne oikeasti aika pitkä matka. Kuljin järven länsipuolta eteläpäähän ja sieltä itäpuolta takaisin pohjoiseen.
Viimeinen rankempi nousu ennen Kolia on Mäkrä. Ensin Lammasahosta (150mmpy) noustaan Pienelle Mäkrälle (250mmpy) n. 100m, laskeudutaan muutama kymmenen metriä alaspäin ja noustaan sitten vielä toista sataa metriä Mäkrän (315mmpy) huipulle.
Kierros kierretty eikä tunnu missään! No oikeasti viimeisenä päivänä vanha tuttu vaiva, juoksijan polvi eli polven ulkosyrjän IT-jänne alkoi vaivata. Varsinkin erittäin jyrkkä 115m lasku Mäkrältä Puronlanahoon oli melko kivulias. Polven koukistaminen sattui ja jalkaa piti varoa jyrkällä rinteellä. Tasaisella ja ylämäessä polvi ei vaivannut. Matkalla Rykiniemestä jouduin venyttelemään jalkaa useita kertoja sen alkaessa vihoitella.
Purolanahosta alkoi pienen notkelman jälkeen vielä 1,3km pituinen ja n. 150m nousu Ukko-Kolin huipulle. Koska keli oli kirkastunut perjantaista, päätin pyörähtää huipulla ja käydä ottamassa siellä selfien. Eräs nainen tarjoutui ottamaan kuvan ja siitä tulikin parempi kuin vitkalla otettu kuva. Kiitos sinulle jos tämän joskus satut lukemaan!
Virallisen reittiselosteen mukaan Herajärven kierroksen pituus on 61km. En tiedä mistä ja miten se on mitattu koska omien mittausteni perusteella pääsin vain 58,5-59 kilometriin. Mm. viimeinen päivä oli viitoituksen mukaan 15,9km mutta Rykiniemessä tapaamieni kahden naisen gps-piirron mukaan sama reitti oli 18,9km. Luotan ehkä enemmän "gepsiin" tässä tapauksessa. Samasta syystä myös nuo mainitsemani 15,6km päivämatkat voivat olla todellisuudessa pitempiä. Olipahan miten tahansa, oli tuossa kävelemistä.
Jos olet harkitsemassa Herajärven kierroksen vaeltamista, annan muutaman hyvän neuvon:
- Älä ahnehdi matkaa. Jos kävelet tasaisella mäntykankaalla tai vaikka lapin tunturien väleissä 25km päivässä, ota siitä 5-10km pois. Korkeuserot ja nousujen jyrkkyys saattaa yllättää.
- Ota sauvat! Ne auttavat ylämäissä huomattavasti mutta alamäissä märällä kelillä ne ovat korvaamattomat. Niiden ansiosta vältin monta kaatumista jalan luiskahdettua märällä kalliolla tai juuren päällä.
- Älä kanna turhaa painoa! Vettä saa puroista ja lähteistä. Näissä maastoissa jokainen turha kilo rinkassa rankaisee. Myönnän, minullakin oli pari turhaa kiloa aurinkopaneelina ja kaasukeittimenä. Myös kevyempi teltta olisi tehnyt rinkan mukavammaksi kantaa.
- Älä luota siihen, että mahdut kotaan tai laavuun tai autiotupaan yöksi. Esim. ensimmäisenä yönä Ryläyksellä meitä oli kodassa seitsemän ja lisäksi pihalla teltoissa kahdeksan. Oma majoite on mukana välttämätön.
Kuvasin reissusta videolle jotain höpinöitä reitin varrelta. Totesin myös, että tämä saa jäädä viimeiseksi videoksi, jonka kuvaan gopro:lla suojakotelon kanssa. Matala puheääni kotelon kotelon läpi kuulostaa aivan muminalta. Koitin parantaa äänenlaatua videoeditorissa minkä pystyin mutta se on edelleen surkea. Järkkärin tarkennus alkoi oikutella toisena päivänä kosteuden takia, joten sillä kuvatut pätkät on tarkennettu manuaalisesti. Osa on ihan ok, osa epätarkkoja. Taidan pysyä tulevaisuudessakin valokuvauksen ja kirjallisen tuotoksen parissa. Ne minulta onnistuvat joten kuten. Videokuvaus huonosti.
Herajärven reittiseloste Luontoon.fi-sivulla. Samalta sivulta löytyy myös muita Kolin reittejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti