keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Laavu lähimetsään osa 8: Lattian teko ja kehikon muotoilu

Aloitimme aamun nostamalla tunkilla laavun takareunaa 7cm ylöspäin. Nyt laavu on vatupassillakin katsottuna suorassa. Hirsikehikon hyviä puolia on sen "liikkuvuus". Vinoa kehikkoa voi nostella ja oikoa lähes rajattomasti.



Etureunan paksun alahirren etureunaan sahasin uran, johon upotettiin reunimmainen lattialankku. Näin lattian yläpinta saatiin hirren yläpinnan tasoon. Lauta oli ohjurina, jonka avulla reunan sahaus onnistui suoraan.


Lattivasat paikoillaan. Vähempikin olisi varmasti riittänyt mutta kestääpähän varmasti. 


Lattia on 150mm leveätä pontattua lankkua. Märät lankut haristuvat kuivuessaan useita senttejä, joten jätimme lankut naulaamatta. Ensi kesänä lattia on sitten helppo kiristää kiiloilla. 


Seinän sahausta varten laitettiin ohjurilauta, jota pitkin kattolinja oli helppo sahata muotoon.


Takaseinään päätettiin lisätä vielä yksi hirsikerros sisäkorkeuden lisäämiseksi sekä kattokulman loiventamiseksi. Jälkikäteen salvoksen teko olisi ollut hankalaa, joten teimme kaksi sopivaa pätkää, jotka naulattiin päistä kiinni. Kuvaa katsoessa huomaa myös, että salvoksen kanssa oikean sivuseinän viides hirsi olisi mennyt sahauksen jälkeen päästä melko ohueksi, joten ehkä naulaus oli hyvä ratkaisu.
Alkaa näyttää jo melko hyvältä. Pelkästään hirsien tasaaminen ja kattolinjan sahaus tekee kehikosta valmiin näköisen. Loppuviikosta saan tuppeen sahattua 25mm haapalautaa, josta tehdään kattopohja ja räystäät. Laudoituksen päälle laitetaan vanhasta ladosta purettua saumapeltiä.

Ensi viikolla homma jatkuu katon teolla ja mahdollisesti päästään juomaan jo harjakaiskahvit. Lisäksi on vielä penkkien ja nuotiopohjan tekeminen. Kunhan ehdin, käyn hitsaamaassa myös paistoritilän sekä keittokoukut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti