Erätarinoita osa 2: Lyyrapyrstö

Höyhenen kevyet kuurahiutaleet tipahtelivat jäisiltä koivunoksilta kun teeriparvi laskeutui. Ne keikkuivat oksilla nokat kohti nousevan auringon säteitä ja pulpattivat keskenään. Mitä lie pulisseet?


Jälleen kerran oli Kivivaaran kylälle Kotolanmäen taloon tullut aamu ja Viljo istui tuvan pöydässä hörppimässä aamukahvia. Hän katseli tuvan ikkunasta jokivarren kuuraisia puita ja huomasi koivussa istuvat teeret. Niitä näytti olevan kuusi mustaa lyyrapyrstöä ja kolme ruskeaa naarasta.
Viljo nautti luonnon seuraamisesta. Usein hän saattoi istua tunnin, parikin, seuraamassa lintujen touhuja lintulaudalla tai oravan pesänrakennusta pihapuuhun.
Teeriä katsellessa hän ajatteli ministeriön ehdotusta lyhyestä teeren latvalinnustuksesta tammikuussa. Tänä vuonna sitä ei vielä oltu sallittu huonontuneen lintumäärän vuoksi mutta ensi vuonna saattaisi jo päästä kokeilemaan vieläkö nuoruudessa hankittu taito olisi tallella?
Viljo vaipui ajatuksissaan vuoteen 1959. Hän oli ostanut edellisenä talvena savotalla hankituilla palkkarahoillaan uuden lintuluodikon. Siitä hän oli joutunut maksamaan lähes 27 000 markkaa, joka oli savottamiehen palkkapussissa lähes kahden kuukauden palkka. Sako L46 oli luotettava ja tarkka lintukivääri ja sillä hän oli ampunut monta "mustaa".
Yksi tapaus oli jäänyt erityisesti mieleen. Oli ollut itsenäisyyspäivän aamu vuonna -59. Hän oli lähtenyt kiväärin kanssa joka aamuiselle hiihtolenkilleen läheiselle Reposuolle ja sitä ympäröiville vaaranrinteille. Päällimmäiseksi vaatekerraksi hän oli pukenut lumipuvun ja jaloissa olivat sukset.
Pari tuntia hiihdeltyään hän oli saapunut Reposuon laidalle. Siihen hän oli pysähtynyt katselemaan kuinka selän takaa matalalta paistava aurinko värjäsi suon takana kohoavan Hiidenvaaran rinteitä.
Marraskuun alussa oli pakkanen kiristynyt talvisiin lukemiin ja nyt itsenäisyyspäivänä lunta oli soilla nelisenkymmentä senttiä. Vaarojen rinteillä puut olivat tykkylumen peitossa ja aurinko leikitteli lumikiteillä puiden oksilla.
Viljo hätkähti katsellessaan kohti Hiidenvaaraa. Sieltä lensi parvi teeriä suoraan kohti sitä paikkaa missä hän seisoi. Hitaasti hän laskeutui polvilleen ja hivutti samalla kiväärin kainaloon.
Teeret laskeutuivat suon puoleen väliin pieneen suosaarekkeeseen. Kokemuksesta Viljo tiesi, että matkaa siellä oleviin puihin oli reilu 400m. Sydän hakkasi villisti kun lintuja alkoi kertyä puihin yhä enemmän ja enemmän. Lopulta niitä näytti olevan jokaisella oksalla. Viljo aloitti laskemisen vasemman reunimmaisesta puusta:" Yksi, kaksi, kolme, neljä, ..." Kaikkiaan teeriä istui viidessä puussa 61 kappaletta!
Hetken katseltuaan Viljo totesi olevansa lintujen ja matalalta paistavan auringon välissä. Se oli hyvä asia. Luottaen lumipuvun suojaavaan väriin hän otti kiväärin käteensä ja alkoi hitaasti kyyryssä hiihtää kohti lintuja.
Ensimmäinen sata metriä oli takana kun kaksi lintua hyppäsi siivilleen ja kaartoi kohti suon laitaa. Viljo säikähti. Joko hän paljastui ja mahdollisuus oli käytetty? Hetken muut linnut pälyilivät mutta eivät lähteneet.
Viljo irroitti varovasti sukset jalastaan ja laskeutui niiden päälle vatsalleen. Hän työnsi hitaasti jaloilla itseään eteenpäin sentti sentiltä kohti lintuja. Viisikymmentä metriä, kuusikymmentä... Taas hyppäsi yksi epäluuloinen siivilleen.
Nyt ei enää uskaltanut liikahtaa. Viljo tiesi, että matkaa oli vieläkin liikaa avotähtäimelle mutta mahdollisuuksia oli vain yksi ja se oli kokeiltava. Nyrkki suksen päälle ja kivääri nyrkin päälle. Siitä oli yritettävä.
Hetken etsittyään sopivaa kohdetta hän löysi sen läheltä oikeaa laitaa. Lintu oli suurikokoinen musta teeri ja se istui puun etuoksilla. Viljo rauhoitti hengityksensä, tähtäsi parikymmentä senttiä yli, asetti tähtäimen jyvät tasalleen ja puristi liipasimesta. Kuului kimakka paukaus ja teeriparvi pölähti siivilleen kadoten kohti Hiidenvaaraa.
Viljo näki, että jotain mustaa tippui puusta lumelle. Adrenaliinipurskeen aihettaman huohotuksen tasaannuttua hän nousi seisaalleen, kiinnitti sukset ja hiihti puiden luo. Lumella makasi kaksi teertä! Viljo oli varma, että oli ampunut yhtä ja tutki ihmeissään lintuja. Hän löysi toisesta linnusta kaksi reikää ja toisesta yhden. Puussa oli ollut lähekkäin kaksi teertä, joista ensimmäisestä luoti oli mennyt läpi osuen takana olevaan lintuun.
Viljo ei voinut kun hekottaa ääneen. Ei tämmöistä voi sattua kun erätarinoissa.

Kahvikuppi oli tyhjentynyt ja Viljo kaatoi toisen kupillisen. "Niin, niistä ajoista ei ole jäljellä kuin kivääri kaapissa", hän ajatteli katsellessaan ulos ikkunasta. "Jospa ensi talvena taas voisin kokeilla kumpi on taitavmpi, Viljo vai lyyrapyrstö?"
Teeret hyppäsivät siivilleen ja kaartoivat jokiuoman päälle kadoten mutkan taakse. Lumihiutaleet putoilivat oksilta maahan leikitellen auringonsäteiden kanssa.