sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Koli 21.12.14

Kävimme sunnuntairetkellä Kolin kansallispuistossa ihailemassa tykkylumisia puita. Pielinen oli vielä sulana pitkän lämpimän alkutalven takia ja niinpä huipulla oli melkoisen sumuista. Onneksi pakkasta oli vain -3' eikä tuulta juurikaan, joten keli oli lasten kanssa ulkoiluun ihan hyvä.
Ensin kiipesimme Ukko-Kolin huipulle, josta ei paksun sumun takia ollut näkyvyys kovinkaan hyvä. Jyrkänteiden portaat olivat täynnä lunta ja kiipeäminen olisi käynyt helpommin jäätikkökiipeilyvarusteilla mutta ylös kuitenkin päästiin. Alaspäin lapset tulivat vauhdikkaasti liukumalla portaita pitkin istuallaan ja aikuiset kengillä laskemalla. Tässä lyhyt video siitä.




Ukko-Kolilta ajoimme makkaranpaistoon Likolahden nuotiopaikalle. Polttopuita oli hyvin ja edelliset retkeilijät olivat lapioneet lumetkin vähemmäksi. Lunta oli Kolilla muutaman päivän runsaiden lumisateiden jälkeen n. 40cm.


Vatsat täynnä makkaraa, pekonia ja kaakaota jatkoimme matkaa Kolin rakoluolalle. Sitä kutsutaan myös Pirunkirkoksi ja siihen liittyy mystisiä tarinoita. Luola on Z-kirjaimen muotoinen 34m pitkä, 1-2m leveä ja 1-7m korkea.
Tähän aikaan vuodesta päivän pituus on alle 5h ja alkoikin jo hämärtää kun olimme luolalla. Otimme joitain kuvia salamalla mutta eipä niistä kovin hyviä tullut. Retkipaikka.fi-sivulla on parempia kuvia valoisalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti