sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Koottava Orikaso-ruokailuvälinesetti



Sain ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi Orikaso Solo Set- ruokailuvälineet. Paketti sisältää matalan ja syvän lautasen sekä kupin. Patvinsuon reissulla testasin astiat ensimmäisen kerran.


Matala lautanen on sopivan kokoinen, jotta siihen mahtuu myös raavaan miehen ruoka-annos. Lautasen kokoaminen on helppoa ja nopeaa yksinkertaisen mutta toimivan taitoksen ansiosta. Kulmat taitetaan kaksinkerroin ja taitoksen sisään käännetään pieni kolmio, joka pitää kulmat muodossaan.


Syvä lautanen on ehkä lähempänä kulhoa mutta keittoruoan syönnissä toimiva. Ainut haitta lienee paksumman keiton jääminen taitosten sisään. Lautasen kokoaminen tapahtuu samalla tavalla kuin matalan lautasenkin. Tässä lautasessa kulmia on tosin vain kolme.


Viimeisenä ja ehkä hitaimpana koottavana on kuppi. Ensimmäisellä kerralla sen kokoamiseen meni kauimmin ihmetellessä kahvan useita taitoksia. Pienen pähkäilyn jälkeen sekin selvisi ja sain kupin muotoon. Käytettävyydeltään tämä on ehkä paremmin hätävara ja mieluummin juon kahvini edelleen kuksasta. Kupin erikoisuutena on mitta-asteikko, josta voi olla hyötyä retkellä kokkailessa.


Etuna setillä on sen pieni tilantarve. Litteäksi pakattuna kaikki kolme astiaa vievät tilaa n. 25x25x1cm ja painoa setillä on 100g. Astioiden materiaalina on polypropyleeni, joka kestää toistuvaa taivuttelua murtumatta. Valmistaja antaakin astioille 10 vuoden takuun.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti