tiistai 25. elokuuta 2015

Melontareissu Jongunjoella ja Valamajoella 22.-23.8.15

Jo pitemmän aikaa on ollut tarkoitus käydä lasten kanssa melomassa viikonlopun reissu Jongulla. Kaikenlaisten muiden menojen takia on reissu lykkääntynyt mutta nyt saimme sen lopulta onnistumaan. Suunnitelmissa oli meloa Teljosta Aittokoskelle 12km, jolla matkalla on 20 koskea. Pitempi poutajakso elokuun alussa laski pienen joen virtaaman 25m3:sta 5m3/s tasolle, joten päätimme lähteä matkaan vasta Aittokosken alapuolelta ja meloa Valamajoen sillalle.

 Aittokoski 5m3/s virtaamalla


Aittokosken jälkeen joen koskisin osuus rauhoittuu meanderoivaksi hiekkapohjaiseksi uomaksi. Sisäkaarteissa on hienoja hiekkasärkkiä, joilla pysähdyimme pitämään taukoa ja uimaan.

Vauhti oli todella rauhallinen ja käytimme aikaa kymmenen kilometrin matkaan runsaat 3h.


 Neidonkorentokoiras (Calopteryx virgo)

 Neidonkorentonaaras (Calopteryx virgo)

  Valamajoen suulla pysähdyimme hiekkasärkälle kalastelemaan ja keittämään päiväkahvit.
Tytötkin pääsivät pyörittelemään soololla.

 Valamajoen autiotupa


Jongunjokea olisi voinut jatkaa eteenpäin upean aarniometsän reunustaessa jokirantaa mutta käännyimme Valamajoelle ja meloimme vastavirtaan kohti Valamajoen autiotupaa. Illalla tytöt kalastivat saaden yhden runsaan kiloisen hauen, särjen ja muutamia ahvenia. Yön nukuimme teltassa tuvan pihalla. Tämä osoittautui runsaan itikkamäärän takia hyväksi ratkaisuksi.

Aamusumua Valamajoella


Aamulla jatkoimme Valamajokea edelleen ylävirtaan. Matalan veden ja pohjassa ristissä lojuvien uppopuiden takia matkaaminen oli hidasta. Jouduimme pujottelemaan joen laidasta laitaan etsiessä riittävän syvää uomaa. 1,7km matkaan autiotuvalta Valaman sillalle meni tunti. Matkalla yksi joen yli kaatunut puu piti katkaista kirveellä. Kaksi kertaa tytöt joutuivat nousemaan kanootista ja vetämään ahtaimpien paikkojen ohi. Itse pääsin soolokoskarilla niistä ohi melomalla.


Jätimme kanootit Valaman sillan viereen kuusikkoon ja kävelimme 5km matkan takaisin Aittokoskelle hakemaan autoa. Polku oli pääosin kuivaa mäntykangasta ja pärjäsimme hyvin lenkkareilla ja vaellussandaaleilla.

Metsäpalon jälkiä polun varrella.


Melottavaa tuli yhteensä n. 12km ja kävelyä 5km. Sopivan leppoisa reissu yövuorojen päälle. Ehdimme rauhassa kalastella, ottaa aurinkoa, uida ja nauttia hiljaisuudesta. Muita kulkijoita oli kauniista säästä huolimatta vähän. Molempina päivinä aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riitti 22'-23'.

Tässä olisi video reissusta. Vastavaloon kuvaaminen on ongelmallista kun kamera ei tiedä mistä mittaisi valotuksen. Koitin pätkiä semmoisia kohtia, joista saa vähän paremmin selvää.

4 kommenttia:

  1. Kiitos mukavasta melonta reissusta ! Millaiset Kanootit Teillä oli , Vuokrattu (mistä ?) vai omat ? Terv Paul M.Wikström. Savonlinna ..edelleen suunnitteilla ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt meloivat minun omalla Welhonpesän Arcticillani. Itselläni oli Erästelyn Artolta vuokrattu Bell Prodigy koskarisoolo.
      Erästelystä saa tarvittaessa kanootteja, kajakkeja, meloja ja kuljetusta.
      Myös syksy on hienoa aikaa Jongulla. Syksyn sateet nostavat joen virtaamaa ja myös koskimelonta on hauskaa hieman suuremmalla virtaamalla kuin nyt oli. Kevättulvalla saa koskissa vauhtia kokeneempi melojakin. Viime keväisestä reissuta voi lukea jutun täältä.
      http://tervastulia.blogspot.fi/2015/05/melontareissu-jongunjoella-15-1652015.html

      Poista
  2. Hello Asko,

    on our tour this year in Lapland we tried also to build a "canoe spray deck" during the trip. I saw this here in your blog and it works also for us... most of the time.
    I have written some text with some pictures, and take also two of your pictures. I hope this this ok for you ... I have put in your copyrights and link to your blog. Please let me know if its ok?
    You found the text an pictures here:
    http://www.canoeguide.net/ausruestung/myog-outdoor/spritzdecke-fuer-canadier

    Anyway, thanks for the idea.
    Looks that you have a great canoe trip with your childres.

    Kind regards from Germany

    Holger

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Holger!

      It's ok to use my pics in your text.

      Nice to hear that also your spray deck works. I saw you youtube video and few pics. Seems that you had great trip in Lappland. Must to look at again your own web site if there is more pics with story.

      Autumn is coming with new adventures. Keep you online! :)

      Asko

      Poista