keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Patvinsuon kansallispuisto, Suomunkierto
Patvinsuon kansallispuiston ehdoton helmi on Suomunjärvi. Sen 34km rantaviivasta on hiekkarantaa 24km. Järven pinta-ala on 600 hehtaaria. Pituutta järvellä on 5km ja leveimmältä kohdalta leveyttä 4km.
tiistai 25. elokuuta 2015
Melontareissu Jongunjoella ja Valamajoella 22.-23.8.15
Jo pitemmän aikaa on ollut tarkoitus käydä lasten kanssa melomassa viikonlopun reissu Jongulla. Kaikenlaisten muiden menojen takia on reissu lykkääntynyt mutta nyt saimme sen lopulta onnistumaan. Suunnitelmissa oli meloa Teljosta Aittokoskelle 12km, jolla matkalla on 20 koskea. Pitempi poutajakso elokuun alussa laski pienen joen virtaaman 25m3:sta 5m3/s tasolle, joten päätimme lähteä matkaan vasta Aittokosken alapuolelta ja meloa Valamajoen sillalle.
Aittokoski 5m3/s virtaamalla
tiistai 18. elokuuta 2015
Kesän ensimmäiset revontulet ja GoPro 4 Hero Night Lapse
Olen muutamana yönä käynyt tähyilemässä taivaalle kun ennusteet ovat luvanneet hyvää revontulien bongaukseen. Mitään masiivista leimuamista ei ole ollut mutta jotain kuitenkin. Kirkas pohjoisen yötaivas haittaa vielä himmeämpien reposten näkymistä mutta tästä se taas alkaa. Mitään loistokuvia ei tullut mutta jotain kuitenkin. Oman mukavan tunnelman antoivat valaisevat yöpilvet.
lauantai 15. elokuuta 2015
Vuoden käyttökokemukset Meindl Torup
Noin vuosi sitten hankin uusiksi työkengiksi Meindl Torup't. Kirjoitin ensimmäiset kokemukset ja speksit edellisessä jutussa. Nyt olisi lisää kokemuksia vuoden käytön jälkeen.
perjantai 14. elokuuta 2015
Vieraskynästä: Rikkaruohosalaatti
Kävelin tässä eräänä päivänä noin suurinpiirtein lounasaikaan pitkin pihaa sivusilmällä lapsia vahtien. Talon varjonurkkauksessa huomasin ilokseni pehkon pihatähtimöä (Stellaria media), suomeksi sanottuna vesiheinää. Kuten sanottu, ruuan aika alkoi olla käsillä ja tapani mukaan aterian suunnittelu oli vielä puolitiessään. Nyhdin vesiheinät hiekasta ja katkoin juuret irti. Salaatiksi kasvia oli kuitenkin aika vähän. Siinä touhutessani huomasin lähellä kasvavan myös niittysuolaheinää (Rumex acetosa) ja kiskoin samaa vauhtia myös suolaheinän lehdet mukaani. Niistä jo saisin salaatin.
torstai 13. elokuuta 2015
Saisiko olla friteerattua palleroporonjäkälää?
Esittelin toukokuussa Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjan. Siitä sain idean kokeilla friteerattua palleroporonjäkälää. Toki olen maistanut jäkälää metsässä sen kummemmin kypsentämättä mutta nyt kokeilin jotain uutta.
tiistai 11. elokuuta 2015
Patvinsuon kansallispuisto, Suomunjärvi
Olimme pari päivää Suomunjärvellä retkeilemässä. Mukana oli myös kanootti, joka oli lähes taukoamatta menossa. Melojat vaihtuivat välillä ja taas joku jatkoi melomista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)