Koitereen valkoiset hiekkarannat

Koitere, Karjalan helmi! Myös Koitereen muut lempinimet kuten Pohjois-Karjalan Phuket, ovat täysin oikeutettuja. Koitere on erämainen järvi, jonka pohjoisilla rannoilla ei ole mökkejä eikä asutusta. Siksi se on upea kohde rauhaa rakastavalle melojalle.

Kiireisen ja stressaavan arjen keskellä vaimoni ehdotti minulle parin päivän melontareissua. Yhden illan puntaroin parin vaihtoehdon välillä mutta päädyin kuitenkin Koitereeseen. Halusin olla yksin ja hiljaa, joten siihen tämä järvi sopii oikein hyvin. Kahden päivän aikana näin viisi venettä ja tapasin kaksi ihmistä. Ajatella, keskellä kauneinta kesää!

Lähdin liikkeelle Ruotinniemen venerannasta (kartta) kahdeksan aikaan ja meloin Maijanluhtaan (kartta) keittelemään aamukahvit. Autiotuvan omistaa ja huoltaa Kivilahden kalastuskunta. Tupa on rehevällä lehtipuuvaltaisella saarella, jossa viihtyvät itikoiden lisäksi myös punkit. Lyhyen käyntini jälkeen löysin housun lahkeelta yhden punkin ja seuraavana päivänä toisen uppoutuneena selkääni.

En löytänyt tietoa missä käytössä tämä tupa on aiemmin ollut. Hirsistä päätellen rakennus on kuitenkin vanha. On mahdollista, että se on siirretty saareen muualta jälkeen päin. Jos jollain on parempaa tietoa niin mielelläni sen tiedon otan vastaaan.

Koitereen pohjoispuolen komeista vaaramaisemista tulee mieleen lappi. Yhtä hyvin tämä kuva voisi olla Inarinjärveltä.

Maijanluhdasta matka jatkui Hirvatsaaren länsirantaa kohti pohjoista. Kierrettyäni pohjoiskärjen, pysähdyin sileälle rantakalliolle pitämään ruokataukoa. Koitereella rannat ovat tyypillisesti joko sileitä hiekkarantoja, karkeampia sorarantoja, louhikkorantoja tai sileitä kallioita. Ns. mutarantoja ei taida olla ollenkaan.

Pilvisyydestä huolimatta sää oli lämmin. Aurinko paistoi pilvien väleistä ja vesi oli lähes tyyni. Oli suorastaan nautinnollista meloa.

Edessä Multavieremä ja etuoikealla 4,5km tyyni järvenselkä. Seuraavana päivänä pääsin kokemaan miltä tuntuu kun 6-7m/s tuuli puhaltaa tätä järvenselkää pitkin.

En tiedä kuka on keksinyt saarelle nimen Multavieremä. Eihän täällä ole mitään multaa vaan valkeaa hiekkaa ja soraa, joka valuu eroosion vaikutuksesta alas veteen. 

Ja tietysti vanhoja suuria mäntyjä, joista osan tuuli oli kaatanut. Toivottavasti tämä saari säästyy hakkuilta.

Multavieremän kuivalla jäkäläkankaalla oli runsaasti puolukankukkia. Jos ei muualta löydy syksyllä marjaa niin ainakin täällä sitä näyttäisi olevan tulossa.

Lopulta saavuin yöpaikkaani Lammasaareen. Rantaan on EU:n leader-hankkeena rakennettu laituri, kota, liiteri, laavu, jne, Lapsille on tehty keinut ja keinulauta, isommille on tuotu jopa puutarhakeinu. Rakentamassa on ollut kaksi palkattua rakennusmiestä ja lisäksi paikallisia talkoolaisia. Koska kyseessä on saari, rakennustarvikkeet on tuotu paikalle talvella moottorikelkalla ja kesällä veneellä. Nämä kaikki ovat kalastajien ja melojien vapaassa käytössä. Pidetään paikoista hyvää huolta kun käymme Lammassaaressa.

Päivän aikana liotin kanootin perässä uistinta. Ensimmäinen hauki pääsi irti ennenkuin sain sen kanootin viereen, toisen sain haaviin ja kyytiin. Painoa tällä kalalla oli arviolta 1,5kg. Kolmas kala tempoili hetken mutta pääsin irti ennenkuin sain vavan käteeni. Savustin haen ruoaksi ja söin sen iltapalaksi. Olin varannut illaksi tarpeet pannupitsaa varten mutta ne jäivät käyttämättä.

Kahden kilometrin pituinen harju halkaisee Lammassaaren. Harjun itäpuolelle jää kirkasvetinen Valkealampi sekä pari suurempaa suoaluetta. Muutenkin saaren itäranta on rehevämpi kuin länsipuoli.

Tukkakoskeloita (Mergus serrator)

Kolme erilaista hiekkakerrosta samalla rannalla. Mielenkiintoista miten karkeus vaihtuu noin nopeasti.

Ensimmäisen melontapäivän reitti Ruotinniemestä Maijaluhtaan, siitä Hirvatsaaren ympäri myötäpäivään ja lopulta Lammassaaren länsirannalle yöpaikkaan. Matkaa kertyi n. 16km.

Rasvaista lihaa, voita ja ruisleipää runsaan kahvin kera. Tukevan aamupalan voimin jaksaa meloa.

Sinne jää Lammassaaren "pitkähiekka", jossa oli yötä.

Soilta valuva vesi värjää muuten kirkkaan veden hieman kellertäväksi. Koitereen vesi on täysin juomakelpoista.

Lammassaaren eteläkärjessä on komea vanha metsä kuivalla hiekkakankaalla. Tässä olisi upea paikka mökille.

Suovillaa, tarkemmin luhtavillaa (Eriophorum angustifolium)

Toiselle päivälle jäi melontamatkaa vaivaiset 12km. Olinkin kiertänyt Lammassaaren ympäri jo puolen kahden aikaan. Pysähdyin saaren koillisrannalle (kartta) tekemään ruokaa ja nauttimaan kiireettömyydestä. Tästä paikasta oli autolle Ruotinniemeen matkaa hieman yli 4km.

Aurinko paistoi todella kuumasti. Ensin piti riisua pois paita, sitten kengät ja lopulta vaihdoin shortsit. Kuumasta ilmasta huolimatta vesi on edelleen kylmää, joten jätin uimisen väliin.

Kyllä kelpaa viettää kaunista kesäpäivää tämmöisessä paikassa. Tämä on melkein maanpäällinen paratiisi. Rantapenkan takana oli pieni suoalue, jossa lenteli runsaasti korentoja ja perhosia. Käytin varmaan toista tuntia kuvaten niitä. Bongasin useita eri perhos- ja korentolajeja mutta en päässyt riittävän lähelle kuvaamaan. Kärsivällisyys palkittiin kun muutama laskeutui vajaan parin metrin päähän kuvattavaksi. Olin unohtanut maisemien kuvaamisen jälkeen kameraan aukon f/14 ja pienen ISO-arvon, joten suurin osa kuvista oli epätarkkoja perhosen liikkeen takia. Tästä tuli hieman parempi vaikkakaan ei täysin priimaa.

Rämehopeatäplä (Boloria eunomia)

Vaskikorento (Cordulia aenea)

Suokukka (Andromeda polifolia)

Lännen ja luoteen väliltä alkoi nousta niin tummaa pilveä, että 3,5h tunnin leppoisan rantaelämän jälkeen pakkasin tavarat kanoottiin ja lähdin melomaan takaisin autolle. Lähestyvä ukkonen teki tuulen navakaksi ja saaren koilliskärjen jälkeen saikin punnertaa hartiavoimin eteenpäin. Menin Maijanluhtaan pitämään tuulta ja odottamaan ukkosen menevän ohi. Ukkosen jälkeen tuuli ei vaan alkanut tyyntyä, joten lähdin puskemään aallokon läpi kohti Ruotinniemeä. Tuuli puhalsi Vallitunselältä keräten voimia yli 8km pituiselta ja lähes avoimelta järvenselältä. Minun kulkusuuntani oli sivutuuleen mutta kovan tuulen takia piti ensin meloa vastatuuleen, sitten kääntää loivasti sivutuulen ja taas hetken matkaa vastatuuleen. Kanootin laita ottaa tuulta rajusti ja varsinkin yksin meloessa tuulen sortovaikutus on suuri. Välillä kovemman tuulenpuuskan iskiessä kanootin kylkeen, punnersin hartiavoimin vastaan. Runsaan puolen tunnin melomisen jälkeen pääsin perille paita hiestä märkänä.

Tämmöisillä vesistöillä meloessa on syytä tuntea taitonsa ja tiedostaa suurten järvenselkien tuomat riskit. Jo aiemmin mainitun vähäisen kulkijamäärän takia vahingon sattuessa apua ei ole odotettavissa vaan on pärjättävä yksin.