Kuten jo monta kertaa on tullut todettua, kulunut talvi on runsasluminen. Ei voi sanoa poikkeuksellisen runsasluminen mutta harvoin on kuitenkaan näin paljon lunta. Sen johdosta vielä toukokuun puolivälissä täällä Pohjois-Karjalassa löytyy varjopaikoista lumikasoja. Järvet, purot ja joet ovat edelleen tulvassa mutta suunta alkaa olla jo vähitellen laskeva.
Kuluneet viikot ovat olleet tekemisen puolesta hektisiä. Välillä tuntuu, että pitäisi revetä kahteen paikkaan yhtäaikaa. On lasten luokkaretkiä, yhdellä tutustuminen eskariin, kahdella päiväkodin kevätjuhla, työmatka Helsinkiin, jne jne. Jokaiselle päivälle ja jokaiselle illalle on varmasti jotain menoa jos ei ole töitä. Alkoi jo pahasti näyttää siltä, että koko kevättalven odottamani tulvamelonta jää väliin. Sitä harmituksen määrää ei sanoin voinut kuvailla mutta kaikki meidän taloudessa asuvat sen varmasti huomasivat.
Kuin tilauksesta viime viikonloppuna saapui hellejakso. Päivisin lämpötilat ovat kivunneet 25-28 asteen välille. Olin varannut keskiviikolle klapikoneen ja tarkoituksena oli pätkiä päivän aikana pihassa oleva 32 kuution koivurankakasa polttopuiksi. Sääennustetta katsoessa aloin epäillä homman järkevyyttä. Helle ja raskas fyysinen työ ei ole kovin houkutteleva yhdistelmä. Siirsin koneen varauksen eteenpäin toivoen silloin olevan viileämpää. Näin sain samalla keskiviikon vapaaksi ja minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä melomaan. Kiitos vaimolleni, jolla myös oli runsaasti hommia tehtävänä mutta laski minut pitkäksi illaksi pois.
Kysyin mukaan kaveriani Markusta. Hän innostui heti suunnitelmasta meloa 15km Hiiskosken padolta Pamilonkoskelle. Tavallisesti Ala-Koitajoen vanhaan uomaan juoksutetaan vettä kesäisin 6m3/s mutta nyt viikon ajaksi juoksutusta lisättiin 10 kuutioon. Oli siis aika käydä katsomassa miltä yläosan muutama jyrkkä koski näyttää.
Tulvahuippu sattui edellisen viikon loppupuolelle mutta vielä nytkin virtaama oli Ala-Koitajoen alimman kosken mittauspisteellä n. 14m3/s.
Heti padolta lähtiessä on pieni ja kivinen koski. Siinä ei ole kivien lisäksi juurikaan haastetta.
Uoma kuitenkin kapenee seuraavan parin kosken matkalla ja jyrkkään ränniin ahtautuva vesi antoi mukavan reippaan kyydin alas.
Kapean alun jälkeen joki levenee hitaasti virtaavaksi suvannoksi.
Yläosan hauskin koski oli Mäntykoski, jonka lopussa olevan metrisen könkään laskimme kahteen kertaan. Toisella laskulla Markus otti virvoittavan kylvyn uimalla könkään alapuolisessa altaassa. (kuva: Markus Niva)
Yläosan koskien jälkeen vuorossa oli 8km pätkä pääosin sileää vettä. Muutama pieni kivinen koski välillä on mutta niiden haasteena on lähinnä löytää kivien välissä kajakin mentävä aukko. (kuva: Markus Niva)
Sää oli kertakaikkisen upea! Vielä klo 18 kun olimme lähdössä autolta, oli lämmintä 24 astetta. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko teki olosta paikoin tukalan kuuman. Onneksi muutama koski antoi kunnolla vettä syliin ja anorakki kostui ja samalla olokin viileni. Tyynessä kesäillassa oli välillä mukava vain kellua ja kuunnella täydellistä hiljaisuutta.
Ala-Koitajoen rantoja pitkin kulkee retkeilyreitti ja sitä palvelemaan on rakennettu runsaasti laavuja ja tulipaikkoja. Toki myös melojat voivat hyödyntään näitä. Pidimme kahvitauon Kalliokosken laavulla ja paistoimme makkarat. Niiden voimalla taittui viimeinen runsaan 3km matka Pamilonkoskelle.
Kun Pamilon voimalaitos valmistui 50-luvulla ja pääosa Ala-Koitajoen virtaamasta ohjattiin voimalaitoksen turbiineihin, tuli vanhasta uomasta vain puro. Ennen voimalaitoksen valmistumista uomassa virtasi vettä parhaillaan yli 70m3/s. Museoviraston avoimesta palvelusta löytyy vanhoja kuvia runsaan sadan vuoden takaa. Niistä näkee virran voiman ja erilaisen koskien luonteen isolla vedellä.
Leveäkoski 1893, kuvaaja Harry Hintze
Lohikoski 1893, kuvaaja Harry Hintze
Kuusamonkoski 1893, kuvaaja Harry Hintze
Kuusamonkoski 1893, kuvaaja Harry Hintze
Kuusamonkoski 17.5.2018
Pamilonkoski 1893, kuvaaja Harry Hintze
Pamilonkoski 1893, kuvaaja I.K.Inha
Pamilonkoski 1893, kuvaaja I.K.Inha
Pamilonkoski vappuna 2015. Virtaama n. 12m3/s.
Olin arvioinut melonta-ajaksi n. 3-3,5h. Aikaa meni kuitenkin huomattavasti enemmän ja ilta alkoi pimentyä Koitajoen kanjonissa auringon laskiessa korkeiden puiden taakse. Jo Pamilonkoskea edellisissä Kalliokoskessa ja Kuusamonkoskessa oli vaikeutena nähdä tummassa vedessä olevat kivet. Reitin suunnitelu 10m kauemmaksi kajakin eteen oli mahdotonta. Muutaman kerran kävi niin, että pinnalla olevan kiven näki vasta muutamaa metriä ennen. Nopeiden väistöliikkeiden ansiosta suuremmilta törmäyksiltä vältyttiin. Varsinkin Kuusamonkoski on erittäin kivinen ja laskulinja mutkikas.
Lopulta olimme Pamilonkosken niskalla klo 22.45. Päätimme jättää turvallisuussyistä kosken laskemisen toiseen kertaan. Pamilonkoski on jyrkkä, kivinen ja siinä on keskellä koskea suurehko stoppariaalto. Hämärässä ja pitkähkön melontamatkan jälkeen rantautuminen ennen koskea ei tuntunut luovuttamiselta. Markuksen sanojen mukaan parempi on onnistuneen laskun jälkeen jättää se viimeinen lasku tekemättä. Pitäähän sitä jotain uutta ja hauskaa jättää myös tulevien keväiden melottavaksi.
Kevään parasta hommoo. Viime keväänä laskimme rouvan kanssa Keyrytin joen Rautavaaralla ja Jongunjoen Lieksa-Kuhmo välillä. Tänä keväänä työt kiusaa harrastuksia ja vain läheinen kotijoki melottuna.
VastaaPoistaMelonta ja luontokuvaus on paras mitä voi keväällä tehdä! Keyritty on minulle tuntematon joki mutta Jongunjoki on lapsuuden maisemissa Lieksassa ja sitä on tullut rymyttyä jo melko nuoresta saakka. Vähintään kerran kerran kesässä tulee nykyisinkin käytyä siellä melomassa.
PoistaKiirettä tuntuu siis olevan muillakin. Jospa tämä elämä ensi viikolla vähän rauhoittuisi ja ehtisi taas paremmin retkeillä ja tehdä myös kanoottia valmiimmaksi.