Erätarinoita osa 5: Heikoilla jäillä

Ensimmäiset pakkaset olivat tulleet jo lokakuussa ja ensilumi satanut marraskuun alussa. Leuto lounaistuuli sulatti kuitenkin ensimmäisen lumikerroksen pois ja uutta lunta saatiin odotella pari viikkoa.

Lopulta pysyvä lumi satoi maahan marraskuun loppupuolella. Koko alkutalven oli pyryttänyt lunta lähes päivittäin. Nyt, tammikuun alussa, lunta oli kertynyt monin paikoin jo metrin verran. Viljo ei muistanut kymmeneen vuoteen näin lumista alkutalvea. Pitkin Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajaseutua oli raskas puihin tarttunut tykkylumi tehnyt tuhojaan. Jopa tuhansien kilojen lumi- ja jääkuorma oksilla katkoi paksuja tukkipuita kuin tulitikkuja ja taivutti ohuempia puita sähkölinjojen päälle katkaisten sähköt laajoilta alueilta. Viljonkin mökistä oli ollut sähköt poikki useaan otteeseen, välillä monta päivää kerrallaan. Nyt sähköt olivat taas palautuneet mutta kukaan ei antanut takuuta etteivät ne taas kohta katkeaisi. Onneksi tuvassa oli suuri uuni ja puuhella, joilla mökki pysyi lämpimänä. Kaivosta sai pumpattua vettä, joten eipä täällä salomailla mitään hätää ollut asustella.

Alkutalven pakkanen jäädytti järvet ja lammet ohueen jäähän. Sen päälle satanut paksu lumikerros eristi tehokkaasti eikä jää päässyt vahvistumaan. Tämä teki järvellä liikkumisen paikoin mahdottomaksi.

-Onneksi lopultakin lopetti sen lumisateen ja teki kunnon pakkasen. Jospa tästä kohta pääsisi verkon laskuun, Viljo ajatteli itsekseen katsellessa mökin ikkunasta kohti kotijärveä.
-Pitäisiköhän käydä katsomassa miltä näyttäisi Ahvenlahden jäätilanne, hän tuumaili. -Tiedä vaikka sinne jo pääsisi pilkille.

Hetken kuluttua Viljo asetteli jo suksia jalkaansa talon seinustalla. Koirakin hypähteli innokkaana ympärillä häntä villisti heiluen. Se tiesi, että taas lähdettäisi jonnekin mielenkiintoiseen paikkaan, kuten Viljon kanssa yleensäkin.
-Minne se on Tapiolla moinen hoppu, naureskeli Viljo katsellessa koiran touhuamista. -Lähdetäänkö käymään Ahvenlahdella?
-Vou, vou!
-No alahan mennä edeltä niin minä hiihtelen perästä.

Ikäänkuin koira olisi ymmärtänyt minne oltiin matkalla. Se lähti juoksemaan tuttua latu-uraa kohti itää ja Ahvenlahtea. Alkutalven aikana Viljo oli käynyt kerran viikossa katsomassa joko lahti jäätyisi. Rannan matalikko oli jäätynyt jo melko aikaisin mutta tänä talvena 100m päässä rannasta oleva syvänne pysyi auki pitkälle joulukuun loppupuolelle. Yleensä viimeistään joulukuun puolivälissä koko lahti oli niin tukevassa jäässä, että sinne pääsi pilkille tai laskemaan verkkoja. Mutta vuodet eivät ole veljeksiä keskenään.

Parin kilometrin hiihto sai lämpimän hiipimään puseron sisään. Vaikka Viljolla oli ikää jo 77 vuotta, suksi kulki edelleen kevyesti. Nuoruudessa hankittu ja vanhemmalla iällä ylläpidetty rautainen kunto piti miehen liikkeellä. Nuorempana Viljo oli hiihtänyt kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa jäljittäessään riistaa pitkin erämaata. Nykyisinkin päivittäinen hiihtolenkki upottavassa lumessa saattoi venyä jopa kahdenkymmenen kilometrin mittaiseksi.

Viljo pysähtyi Ahvenlahden rantaan. Lahti oli kauttaaltaan jäässä. Syvänteen kohdalla jäässä näkyi kuitenkin tumma kohta, jossa ohuelle jäälle satanut lumi oli kostunut.
-Rannan lähellä varmasti kestää mutta tuonne syvänteen reunalle ei ole vielä asiaa, Viljo mietti itsekseen järvelle katsellessaan. -Ehkä viikon päästä voisin uskaltaa tuonne jos vain tulee pakkasia.

Viljo hiihteli rauhallisesti rantajäätä pitkin ja katseli lumikuormassa notkuvia puita. Ne näyttivät lumisilta jättiläisiltä seistessään arvokkaasti rantatörmällä.
-Tuo lumi ei ihan pienellä suojasäällä tuolta tipahda, Viljo mietti hiihdellessään hiljakseen eteenpäin. -Viikon jos pitää lämmön puolella ja samalla vähän tuulee niin sitten voi tippua. Jos nyt tulee kovin tuulinen sää, voipi mennä paljon metsää nurin, hän ajatteli.

Lahden toiselle puolelle suuren kuusen latvukseen laskeutui ukkometso. Viljo pysähtyi katselemaan lintua.
-On komea homenokka, voi veljet! Oikea näiden salojen kuningas!

Tapiokin pysähtyi. Se nosti kirsunsa vastatuuleen ja veti vainua. Sitten sitä vietiin. Koira juoksi täyttä päätä kohti kirsuun tulevaa linnun hajua haukkuen samalla. Viljo jähmettyi paikalleen tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat selkää pitkin. Tapio juoksi suoraan kohti jäässä näkyvää tummaa kohtaa!

-TAPIO, TÄNNE! TÄNNE! Viljo huusi koiralle minkä jaksoi mutta turhaan.

Sitten se tapahtui! Ensin petti jää Tapion etujalkojen alla ja heti perään myös takajalkojen alla. Koira pyörähti avannossa tulosuuntaan ja alkoi räpistellä ylös avannosta. Avannon märkä reuna oli kuitenkin liian liukas koiran tassuille. Viljo oli varma, että ilman apua koira hukkuisi avantoon. Toisaalta hänen menemisensä jäälle olisi sekin riski. Nopeasti Viljo teki ratkaisun: Ystäväänsä hän ei hylkää!

-TAPIO, TÄNNE! Viljon kutsui sitä edelleen lujasti ja lähti hiihtämään kohti koiraa. Alkumatkan hän luistatti suksia reippaasti mutta saavuttuaan lähelle tummaa kohtaa hän pysähtyi ja otti sukset jalasta. Sauvat hän jätti kuitenkin käsiinsä. Hitaasti nelinkontin Viljo lähestyi koiraa. Viisi metriä, neljä metriä, kolme metriä, kaksi metriä. Tapio sai hampaillaan kiinni Viljon ojentamasta sauvasta ja veti itsensä jäälle. Samalla hetkellä jää Viljon alla antoi periksi. Mies vajosi hyytävän kylmään veteen.

Kylmä vesi salpasi hengityksen. Viljon tunsi kuinka vaatteet kastuivat läpi ja ne muuttuivat lyijyn raskaaksi. Samalla hän kuitenkin ehti miettiä kuinka viisasta oli ollut jättää sukset jalasta jo aiemmin. Niiden kanssa hän olisi ollut suurissa ongelmissa. Nyt hän pystyi kääntymään ympäri, iskemään suksisauvojen piikit jään reunaan ja vetämään itsensä takaisin jäälle.

Viljo ryömi jäätä pitkin suksien luo. Vaatteet valuivat vettä ja -12' pakkanen alkoi kohmettaa niitä. Kokeneena erämiehenä hän tiesi, että jäihin putoamisen jälkeen pitää ensin kaataa kengistä vedet ja kieriä lumessa imeyttäen vaatteista valuvan veden siihen.

Tapio puisteli vettä turkistaan ja katsoi Viljoa.
-Kuule sälli, ei tuolla tavalla pidä ryntäillä, Viljo puheli Tapiolle kun koira tuli hänen luokseen. Samalla hän kuitenkin rutisti ystäväänsä lujasti.
-Eiköhän lähdetä kotiin ja tullaan taas viikon päästä katsomaan miltä näyttää! Nyt on vielä liian vaarallista lähteä jäille.

Viljo pisti sukset jalkaan ja lähti rivakasti hiihtämään kohti rantaa. Jos kotiin olisi ollut pitempi matka tai pakkasta enemmän, olisi Viljo tehnyt pikaisesti suuren tervasnuotion ja kuivannut vaatteitaan siellä. Nyt kotiin oli vain kaksi kilometriä ja hän päätti hiihtää reippaasti tuvan takaisin lämpöön. Hiihtäessä elimistö tuottaa sen verran lämpöä, ettei lyhyellä matkalla ole paleltumisen vaaraa.

Lumiset kuuset ympäröivät erämaan kulkijoita. Taisi aurinkokin hieman hymyillä heille. Aika velikultia!