lauantai 19. joulukuuta 2015

Sammeli Salotonttu Vekaruskoskella


Siskoni tarjoutui lastenhoitajaksi jos haluaisimme lähteä vaimoni kanssa jouluostoksille. Kaikki joulusalaisuudet oli jo ostettu, joten piti miettiä muuta tekemistä. Vaikea ei sitä ollut keksiä. Päätimme lähteä suttuisesta kelistä huolimatta Vekaruskoskelle kuvaamaan.


Vaimoni teki kuvausreissua varten rekvisiittaa ja ompeli parran ja vaatteet metsätontulle. Parta ja hiukset ovat pellavaa. Ne on ommeltu kiinni pipoon, jonka päälle on tehty tonttulakki. Paita on tehty kahdesta vanhasta vihreästä flanellipaidasta leikkelemällä ja yhdistelemällä sopivat osat. Huopatöppöset ovat SA-mallisten pakkassaappaiden sisähuovat. Housuja ei ehditty tälle reissulle vielä tehdä, joten käytin housuina tavallisia vaellushousuja. Ehkä seuraavalla kerralla housutkin ovat tyyliin sopivat.


Kyllä meillä oli hauskaa. Välillä naurettiin niin, että jouduin ottamaan vaimoani hartioista kiinni ettei hän olisi kaatunut. Kuulemma vaaputtava kävelyni näytti niin hullunkuriselta parran ja hiusten heiluessa. Onneksi ei Vekaruksella sattunut olemaan ketään muuta. Muuten olisimme varmaan saaneet kummeksuvia katseita minun viipottaessa pitkin kosken rantoja parta heiluen ja vaimoni kameran kanssa hihittämässä vedet silmissä.


Kommentteja, vieläkö kiinnostaa nähdä lisää tonttukuvia? Kotiin ajellessa suunnittelimme kaikenlaista hauskaa mitä kuvaamme ja laitamme näytille jos jotain kiinnostaa.


10 kommenttia:

  1. Olipas hauskat kuvat ja tunnelma hienosti saatu kuviin! Laita vaan tulemaan lisää! Vekaruskoski on hieno paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo liikkuva vesi antaa kuvalle oman mukavan tunnelman. Siksi menimmekin tuonne kuvaamaan. Pitää koittaa kuvata myös paremmalla valolla. Tällä kertaa lastenhoitaja "määräsi" kuvauspäivän.

      Poista
    2. Nyt teillä on ollut laatureissu. Saattaisi joku hieman epäillä näkemäänsä, kun tonttu kävelisi metsässä vastaan. Lisää tällaisia. Vain mielikuvitus on rajana. Hienoa!

      Poista
    3. Joskus tekee hyvää vähän hullutella. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lunta olisi saanut olla hieman enemmän mutta hyvä näinkin.

      Poista