perjantai 4. syyskuuta 2015

Aurinko nousee Patvinsuolla

Kirkas yö ja edellisen yön runsas vesisade tiesi hyvää valokuvauksen kannalta. Oli odotettavissa sumua ja hieno auringonnousu ja päätimme jo illalla, että aamulla lähdemme suolle kuvaamaan.

Kello herätti klo 5.00. Kamera, jalusta ja reilusti lämmintä vaatetta mukaan ja matka suolle alkoi. Kävelimme pitkoksia pitkin paikkaan, jota olin alun perin ajatellut kuvauspaikaksi. Siinä ei kuitenkaan sumua ollut riittävästi ja jatkoimme matkaa vielä pitemmälle. Toisen kameran laitoin eri paikkaan kuvaamaan timelapsea 10 sekunnin välein ja toisella kuvasimme vaimoni kanssa vuorotellen sumun liikkuessa ympärillämme. Time lapsea kuvaava kamera olisi pitänyt laittaa eri paikkaan mihin sen laitoin. Sumu velloi parin-kolmen sadan metrin päässä mutta ei tullut riittävän lähelle.

Aamurusko idän taivaalla klo 05.30.

Kuu loistaa vielä vastakkaisella suunnalla.


Hiljalleen aurinko kiipesi puiden yläpuolelle. Parin tunnin intensiivisen kuvaamisen ja suolla tarpomisen jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme takaisin teltalle jatkamaan nukkumista.



1 kommentti: