keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Varavirtaa retkelle - lisäakku aurinkopaneelilla

Nykyisin älypuhelimet vaativat niin paljon virtaa, että viimeistään toisena retkipäivänä alkaa näytössä vilkkua teksti:"Akun varaus matala."

Hankin 1,5 vuotta sitten ensimmäisen virtapankin, jolla saa ladattua puhelimia, kameran akkuja, yms. Virtapankin heikkoutena oli se, että parin puhelimen latauskerran jälkeen se oli tyhjä ja loppumatkan kulki mukana turhana painona.


Nyt hankin 5000mAh virtapankin aurinkopaneelilla. Siinä on kaksi USB-liitintä sekä yksi micro-USB. Akun saa ladattua "micro-usbin" kautta joko tietokoneen USB:sta tai sitten tavallisella kännykän laturilla.
Aurinkokennon tehosta ei ole vielä kertynyt kunnollista kokemusta koska tähän aikaan vuodesta päivän pituus aika lyhyt. Sen verran kuitenkin testasin, että tyhjä akku latautui ikkunalla kahdessa päivässä päivän pituuden ollessa reilu 5h. Siitä ajasta aurinko paistoi epäsuorasti kennoon reilu 3h.

Toisin sanoen kesällä kun auringonvaloa on tarjolla enemmän, akun luulisi latautuvan helposti päivän aikana tyhjästä täyteen.

Tilasin oman virtapankkini ebaysta 15€:lla. Prismassa huomasin, että siellä roikkui hyllyssä täsmälleen samanlainen, samanlaisessa paketissa ja samoilla tiedoilla oleva tuote mutta hinta oli 39,95€. Molemmat on valmistettu Kiinassa, joten tuskinpa laadullisia erojakaan on?

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista kuulla lisää testeistä.

    Mulla on itsellä ollut kohta pari vuotta Goal Zeron 7 watin paneeli käytössä. Kyllä sillä mukavasti on onnistunut älykännykän yms mukana kulkevien elektronisten laitteiden latailu reissussa. :-) Tuolla ladataan AA tai AAA -akkuja ja niistä siirretään virtaa USB:n kautta kännykkään tai suoraan akut laitteeseen..

    Tässä kuva laitteesta Helvetinjärven reissulla viime elokuussa:

    https://plus.google.com/photos/115480041594237448817/albums/6043370536866505825/6043370582817247394?pid=6043370582817247394&oid=115480041594237448817

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on reippaan kokoinen paneeli. :) Tuossa omassani ei ole kuin 1,2W, joten luonnollisesti vaatii pitemmän ajan latautua. Aurinkoisella kelillä tuski on ongelma mutta pilvisellä säällä saattaa latautuminen olla niin hidasta, ettei riitä virta puhelimen ja kameran akkujen lataamiseen.

      Latasin Lumian akun ja GoPron akun ja sitten alkoi olla virtapankki tyhjä. Ts. tuo 5000mAh on varmaan paikkansa pitävä luku.

      Poista