sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ruunaan luonnonsuojelualue 2.-3.10.14

Olen jo pidemmän aikaa katsellut retkikartasta Ruunaan luonnonsuojelualuetta ja miettinyt, että sinne pitäisi lähteä käymään. Paras väline alueeseen tutustumiseen on kanootti jos aikoo kiertää vähänkään laajemmin.
Luonnonsuojelualue on tietön 73km2 erämaa-alue, joka rajoittuu idässä Venäjän rajaan, pohjoisessa Tuulijokeen, lännessä pääosin Ruunaanjärven länsirantaan ja etelässä pääosin Lieksanjoen ranta-alueisiin. Rajan takana Venäjän puolella on Tuulijärven luonnonsuojelualue, joka on 890km2 laajuinen. Ruunaan ls-alueella ei ole tehty metsätöitä yli sataan vuoteen ja siellä humisevat 150 vuotiaat männyt. Alueen lammilla ja puroissa on kymmeniä majavan pesiä ja patoja. Rannat ovat täynnä pystyyn kuolleita puita ja purojen yli on tuhansia kaatuneita puita.

Torstai 2.10.

Lähdimme veljeni kanssa Joensuusta aamulla kahdeksan aikaan kohti Lieksaa ja Ruunaata. Ajoimme Matkalahteen, jossa kanootti vesille ja tavarat kyytiin. Alunperin tarkoitus oli kiertää kierros myötäpäivään mutta sääennusteen mukaan torstaina tuuli oli lännen ja luoteen väliltä ja perjantaina suoraan pohjoisesta. Ajatus 12 kilometrin järvenselän melominen perjantaina vastatuuleen ei houkuttanut, joten muutimme suunnitelmaa ja lähdimme ylittämään järveä myötätuuleen jo torstaina. 

Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi ja viimeiset pari kilometriä saimme hyödynnettyä suoraan selän takaa puhaltamaan kääntynyttä tuulta. Virittelimme keulaan 3x3m louekankaan purjeeksi ja purjehdimme nokka kohisten Lieksanjoen suulle. Nousimme jokea vastavirtaan Sulkujoen suulle saakka, josta poikkesimme ylävirtaan Sulkujokea. Joki virtaa suon halki matalan veden aikaan syvässä uomassa suurten turvemättäiden välissä kiemurrellen. Sulkujokea pitkin nousimme ensin Säynäsemänlammelle ja siitä edelleen Kivipuroa Kivijärvelle. Purolla jouduimme ensimmäisen kerran vetämään kanoottia ensin kivikon yli ja sitten maita pitkin puron yli kaatuneiden puiden ohi. Ennen Kivijärveä oli vielä yksi majavan pato. 

Yövyimme Kivijärvellä ja kokkailimme tukevan ruoan: 1,2kg possun sisäfilettä käärittynä 300 grammaan pekonia. Koko pötkö folioon ja nuotiolla kypsäksi. Lisäksi pari perunaa kermakastikkeessa. Jälkkäriksi vielä omenapaistosta vaniljakastikkeen kanssa. Hyvää ja helppo valmistaa nuotiolla kattilassa. Ennen pimeää ehdimme vielä kierrellä siinä toivossa, että olisimme saaneet kerättyä puolukkaa mutta mikä liene ollut syynä kun marjaa oli todella vähän.


Perjantai 3.10.

Hyvien yöunien jälkeen oli aikaa käydä vähän kalastamassa. Pyydykseen ei kuitenkaan tarttunut kuin yksi ahven. Se oli kuitenkin 650g ja samalla suurin ahven, jonka olen saanut.


Meloimme Kivijärven luoteiskulmaan, josta alkoi reissun rankin osuus. Vedimme kanootin maata pitkin n. 1,3km maakannaksen yli Syvä-Kaiturille. Matka eteni helpoimmin siten, että 100-150m vetämistä, tauko ja pieni lenkki kävelyä ja puolukan keruuta. Matkalle mahtui suota, jäkäläkangasta ja pari vähän jyrkempää nousuakin. Vedettävää painoa oli n. 70kg, joten kyllä siinä hiki irtosi ja juotavaa kului. :)


Kaiturilla piti hetki etsiä, että löysimme riittävän kuivan paikan vetää kanootti avoveteen. Majava oli tehnyt patoja laskuojalle ja vesi tulvi suolle lammen rannoilla. Parin sadan metrin melonnan jälkeen pysähdyimme ruokailemaan Syvä-Kaiturin luoteiskulmaan.

Pääsimme Matal-Kaiturin ja Pieni-Kaiturin välistä puroa muutamia kymmeniä metrejä kunnes edessä oli ensimmäinen iso majavan pato. Vesi oli tulvinut metsään ja ainut vaihtoehto oli ottaa kanootti vetoon ja kiskoa sitä pari sataa metriä pitkin maata ohi patojen ja kaatuneiden puiden. Lisäksi puro oli patojen jälkeen reilun metrin levyinen, täynnä kaatuneita puita ja niin mutkainen, että liinaaminen narulla ei ollut mahdollista. Kun puro vähän leveni laskimme kanootin puroon ja vedimme sitä pitkällä narulla keulasta ja perästä eteenpäin. Takamies vetää ja etumies ohjaa keulaa. Välillä koitimme taas meloa mutta jo parin kymmenen metrin jälkeen edessä oli taas joku kaatunut puu ja oli noustava rannalle vetämään kanoottia puun yli. Muutaman majavan padon yli pääsimme kun meloi vauhtia ja katsoi padosta kohdan, josta vesi virtasi vuolaimmin yli. Yleensä kanootti jäi keskeltä kiinni mutta lähti työntämällä irti.

Puro oli leveimmilläänkin vain 2x kanootin levyinen ja monesti helpoin tapa "meloa" oli työntää melalla rannoilta eteenpäin. Välillä mutkat olivat niin jyrkkiä, että 16' kanootti ei mahtunut taipumaan vaan piti nousta kyydistä ja vetää kanootti mutkan yli. Mietimme matkalla, että 100m linnuntietä tarkoitti vähintään 200 metriä purossa. Lopulta puro tuli pois metsästä Pieni-Kaiturin ja Heinälammen välillä avosuolle mutta kulki edelleen syvällä uomassa turvemättäiden välissä. Meloimme puroa eteenpäin kunnes huomasimme, että puro tulee takaisin samaan puroon josta menimme juuri äsken. Virta oli tehnyt uusia uomia ja meloimme labyrintissä. Kanootista ylös ja kävelemään suolle etsimään oikeata uomaa. Sieltä se lopulta löytyikin. Olimme meloneet  yhdessä kohdassa ohi risteyksestä, jossa olisi pitänyt kääntyä vasemmalle. Nousimme kävelemään suolle ja liinasimme kanoottia pitkin puroa eteenpäin. Näin näimme minne piti mennä. Välillä piti hyppiä yli sivu-uomista ja muutaman kerran ne olivat niin leveitä, että helpoin oli meloa kymmenen metriä ja nousta sitten taas kävelemään.


Lopulta pääsimme Heinälammelle avoveteen ja siitä edelleen Heinäjärvelle ja Tuulijoelle. Aikaa kului paljon enemmän kuin osasin odottaa ja suunnitelma käydä vielä koskilla puljaamassa jäi suunnitelmaksi. Olimme takaisin Matkalahdessa 18.20 eli juuri sopivasti kun aurinko alkoi laskea puiden taakse.



Ei ollut mikään lepoloma mutta en semmoista odottanutkaan. Jo lähtiessä oli selvää, että vetotaival on hikinen homma, kaatuneita puita ja majavan patoja on paljon. Kuitenkin se yllätti, että patojen jälkeen puro oli todella kapea ja siinä melominen melkoisen hidasta. Hikeä virtasi paljon ja juotavaa samoin.

Kahden päivän aikana nautimme täydellisestä hiljaisuudesta, upeista vanhoista metsistä ja reippaasta ulkoilusta. Metsäkanalintuja ei näkynyt ollenkaan mitä pidän melko ihmeellisenä. Joutsenia näimme kymmenkunta ja muita vesilintuja muutamia kymmeniä. Ruunaanjärven yhdestä pienestä niemestä lähti lentoon kalasääksi kun pysähdyimme tauolle siihen.

Ruunaan luonnosuojelualue on mielenkiintoinen pieni erämaa-alue, jota voin suositella jos pitää täydellisestä hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Iso osa alueesta on rajavyöhykettä, jonne pitää olla rajavyöhykelupa.

Kahdelle päivällä kertyi melottavaa n. 36km, vetämistä pitkin maita n. 1,5km ja kanootin uittamista puroissa 1-1,5km. Pelkästään pieniä puroja kuljettiin kokonaismatkasta yli 2,5km.


5 kommenttia:

  1. Hieno reissu! Olin heinäkuussa Koitajoella rajan tuntumassa ja sieltä tullessa katselin kartasta juuri noita Ruunaan yläpuolisia alueita. Sielläkin voisi retkeillä rajaa hipoen. Voipi olla, että ensi kesänä noille vesille.
    Tässä linkki meidän tarinaan:
    http://off-road-paddler.blogspot.fi/2014/09/rajalta-rajalle-suomi-neidon-lantiota.html

    VastaaPoista
  2. Minulla on blogisi kirjanmerkeissä, joten luin tuon reissukertomuksen jo tuoreeltaan. ;)
    Olen itsekin suunnitellut tuota samaa pätkää jollekin vuodelle. Ajattelin, että otan kanoottiin maastopyörän ja ajan polkuja pitkin takaisin autolle.
    Yksi vaihtoehto olisi meloa vain Polvikoskelta Lakonkankaan laavulle ja pyöräillä tai kävellä takaisin Polvikoskelle. Näin reissu olisi helposti tehtävissä päivän reissuna Joensuusta.
    Lisäsin tarinan loppuun linkin videoon, jonka sain tehtyä ja ladattua youtubeen.

    VastaaPoista
  3. Mukava tarina, kiitos! Katsoin blogin muista artikkeleista, että Lappiin ei ole vielä ehditty. Oli kuitenkin niin hyvää vesistönylitysten treeniä ilmassa (katsoin filmin), jotta kysyn: milloin tämä blogi siirtyy Lappiin? :)

    VastaaPoista
  4. 2016 kesäkuun alussa olisi suunnitelmissa lähteä Ivalojoelle.
    Elämässä on niin monta "liikkuvaa osaa" eli perhe, jonka kanssa tulee reissattua yhdessä, että pitemmän lapinreissun järjestäminen ei ole mikään helppo juttu. Sinne kun ei kannata parin päivän takia lähteä. Luultavasti tulevaisuudessakin tulee suurimmaksi osaksi puljattua näillä Itä-Suomen joilla.
    Kiitos hienon blogisi olen saanut monia hyviä toteuttamiskelpoisia ideoita tulevan varalle Lappiin. Ivalojoen lisäksi Poroeno-Lätäseno kumiveneellä ja Kopsusjoen nousu ja Suomujoen lasku ovat ainakin joskus ohjelmassa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ivalojoki on aina varma valinta = Suomen hienoin erämaajoki. Kolmesti olen mennyt, eikä varmaan viimeisen kerran.

      Poista