keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Hyönteishotellin rakentaminen lasten kanssa


Pieni puuhastelu lasten kanssa on mukavaa sekä itselle että myös lapsille. Hyönteishotellin tekeminen on sopivan helppoa että lapset osaavat tehdä sellaisen kun itse vähän auttaa heitä.


Aluksi pätkin halkopinosta kuivaa koivua 15cm pätkiksi sirkkelillä.


Sitten lapset saivat porata pylväsporalla pölkkyihin 6mm ja 8mm koloja ja puhdistaa ne paineilmalla puhtaaksi.


13v tytön tehtävä oli tehdä kehikko. Aluksi hän pätki tuppeen sahattua koivulautaa sopiviksi pätkiksi.


Ja sitten teki niistä pöytäsirkkelillä tasareunaisia lautoja.


6v sisko auttoi kehikon kasaamisessa. Valmiiseen kehikkoon ladottiin pölkyt, kävyt sekä edellisen kesän kuivia kuunliljan varsia niputettuna.


Kun kaikki oli paikoillaan, päälle nidottiin tiheä kanaverkko etteivät linnut pääse nokkimaan ötököitä.


Toki hotellilla pitää olla nimi. Yksi lapsista askarteli harjalle pienen kyltin ja se napattiin naulalla kiinni.


Savupiippu meinasi unohtua. No, sekin laitetiin katolle ja pieni porauslastu toimii savukiehkurana. Lopuksi hotelli kannettiin pihan perälle ja kiinnitettiin puutarhavajan seinää aurinkoiselle paikalle.


Erästä runoilijaa lainatakseni:"Meillä ei loista tiskipöytä vaan lasten silmät." 

Tämä on niin totta. Usein tiskikone on tyhjentämättä ja allas täynnä likaisia astioita mutta kun tulee into tehdä jotain askartelua, tiskit saavat odottaa. Sen lisäksi että itse tykkään touhuta autotallissa kaikenlaista, siitä tykkäävät myös lapset. Usein olemmekin kaikki yhdessä tekemässä askarteluja. Yksi sorvaa, toinen tekee puukkoa, kolmas sormuksia. Neljännellä on työn alla puinen laiva, viides näpertää kitaraa valmiiksi, jne. Vähitellen lasten kasvaessa opetan heille turvallista koneiden käyttöä. Sääntönä olen pitänyt että sirkkeleitä ja vannesahaa saavat käyttää vasta yläkoululaiset ja hekin pitämäni opetuksen jälkeen. Hiomakoneita voivat käyttää kaikki lapset, sorvia vasta alakoulun vanhimmat. Talttoja, vasaroita, sahoja ja muita käsityökaluja on aika paljon ja ne ovat jatkuvassa käytössä. Kun hommat loppuvat, kaikki työkalut ja askartelut tuppaavat jäämään niille sijoilleen ja talli onkin jatkuvasti melkoisessa sotkussa. Vaikka se ajoittain tuppaa vähän ärsyttämään järjestyksen ihmistä, pidän silti tärkeänä että lapset saavat rakennella kaikenlaista.

Vanhan sanonnan mukaan:"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa."

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että opetat lapsille pienestä pitäen käsillä tekemistä ja työkalujen käyttöä. Ei mene aikuisenakaan sormi suuhun niin helposti jos eteen tulee jotain nikkaroitavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yksi näiden askarteluiden tavoite. Isommat lapset ovat jo melko eteviä käsityöläisiä. Tekevät hienoja puukkoja, kuksia, yms. melkolailla ilman apua.

      Poista