Jongunjoki 2020

Tämän vuoden Jongunjoen melontareissu tehtiin hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa monessakin suhteessa. Korona jyllää maailmalla mutta onneksi täällä Itä-Suomessa tapauksia on 2,5kk ajalla vain muutamia kymmeniä ja viimeisen kolmen viikon aikana uusia tartuntoja ei ole tavattu ollenkaan. Tällä perusteella päätimme sukulaismieheni Harrin kanssa lähteä reissuun ja hoitaa logistiikan siten että emme tapaa ylimääräisiä ihmisiä.

Harri ajeli Lappeenrannasta Joensuuhun perjantaiaamuna ja aamukahvien jälkeen jatkoimme matkaa Kuhmon Jonkeriin (kartta). Normaali lähtöpaikkamme Jonkerinjärven rannalla oli vielä niin paksun lumen peitossa ettei sinne ollut autolla asiaa. Lieksa-Kuhmo maantie ylittää Jongunjoen muutama sata metriä jokea alavirtaan ja sillan korvassa on sopiva paikka jättää auto parkkiin. Tortillalounaan jälkeen pakkasimme tavarat kyytiin, kuivapuvut päälle ja vesille.

Ympäristökeskuksen virtaamatiedon mukaan perjantain 15.5. virtaama Viitakosken mittauspisteessä oli 65m3/s. Ihan kohtuullinen lukema. 20m3 lisää antaa joen yläosassa vähän reippaammat kyydit mutta vastaavasti alempana vesi karkaa metsää tasoittaen koskia.

Vanhan sanonnan mukaan "västäräkistä vähäsen" tarkoittaa että kesä on lähellä. Ainakaan Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamailla ei kesästä ollut tietoakaan. Metsissä oli paikoin paksusti lunta ja siellä paras tapa liikkua olisikin ollut sukset tai lumikengät.

Ensimmäisissä koskissa otimme tuntumaa melontaan. Harrille tämä oli ensimmäinen kerta tämmöisellä kalustolla kunnon koskissa. Koitinkin jo automatkalla neuvoa miten toimitaan koskessa meloessa ja mahdollisesti kaatuessa. Ensimmäisissä helpoissa koskissa istuin edessä ja näytin mallia miten käytetään etuperäsintä, jne.

Kangasjärvellä olikin vastassa paksu jääkansi, joka ulottui rannasta rantaan. Hetken tuumailun jälkeen rikoimme jäätä vähän matkaa ja nousimme sille kävelemään. Runsas puoli kilometriä meni kanoottia vetäessä ja työntäessä kohti seuraavan kosken sulaa niskaa.

Ensimmäinen suurempi ja haasteellisempi koski on Kalliokoski. 550m matkalla koski laskee 7m alemmas. Suurimmat pudotukset ovat viimeisen parin sadan metrin matkalla. Koska koski on kapea ja kiivas, kävimme etukäteen varmistamassa ettei joen yli ole talvella kaatunut puita. Turvallisuus on tässäkin lajissa erityisen tärkeää. Vauhdikkuudestaan huolimatta vahinkoja saattuu vähän.

Seuraava vauhdikkaampi koski on Hiidenportti. Tätä pidän hienoimpana Jongunjoen koskena. Se on mutkikas kanjonissa kulkeva koski, kanootilla jo hieman teknisempi mutta ahtaimman rännin jälkeen mukavaa nautiskelua. Kapeuden takia pienikin virtaaman muutos vaikuttaa oleellisesti kosken luonteeseen. Viitakosken mittauspisteen 50m3/s vs 100m3/s antaa Hiidenporttiin koskimelojien termein "hapokkuutta" lisää. Nyt koski oli 65m3:lla sellaisessa "ihan mukavassa" kunnossa olematta kuitenkaan erityisen vaikea.

Heti kanjonin päätyttyä on vasemmalla rannalla nuotiopaikka. Sovimme jo lähtiessä että 12km jälkeen on sopiva aika keitellä päiväkahvit. Kolea sää ei houkutellut jäämään pitemmäksi aikaa istuskelemaan. Nopeasti kahvit kurkkuun ja matka jatkui.

Jongunjoen melontareitin matkalla on n. 50 koskea tai virtaa. Ensimmäinen 28km Jonkerista Aittokoskelle on jyrkin ja kiivain osuus. Joki laskee tällä matkalla 60m alaspäin ja koskia on 38kpl. Ihan koko ajan ei kuitenkaan ole koskia vaan välilä nautiskellaan luonnon rauhasta ja joen rikkaasta eläinten lajikirjosta. Majavan patoja ja syönnöksiä on vähän väliä, rantasipiä näimme varmaan satoja, samoin telkkiä, heinäsorsia, taveja, metsähanhia, yms.

Metsähanhia (Anser fabalis)

Kokeilimme muutamissa helpommissa koskissa vaihtaa istumapaikkoja. Olen viimeiset liki 10v melonut lähinnä edessä ja tykkään meloa siinä. Yleensä kokeneempi istuu takana jos on eritasoisia melojia. Kahden kokeneen melojan ollessa kyseessä, etumies valitsee reitin ja takamies ohjaa kanootin perää etumiehen liikkeiden mukaan. Nyt kokeilimme tätä vaikka Harrille tämä oli ensimmäinen reissu. Näytöt olivat niin lupaavia helpommissa koskissa että annoin hänen meloa päivän viimeisen "syöksyrännin" eli Aittokosken takana. Itse nautiskelin edessä pompuista ja isoista aalloista.
Aittokoski laskee 400m matkalla 4,4m ja on kiivas ja melko kapea koski. Riippuen veden korkeudesta, hieman ennen siltaa tulee keskelle koskea kiven taakse iso kuoppa jossa on riski kolauttaa kanootti pohjaan ja kaataa se. Nyt virtaama oli sen verran runsas että kuoppa oli tasoittunut suureksi aalloksi.

28km melomisen jälkeen rantauduimme Aittokosken alasuvannossa yöpaikalle. Kosken rantatörmällä on parilaavu eli kotus. Paikka on hyvin hoidettu ja siisti. Illan menu oli loimulohta, perunamuusia, salaattia ja jälkiruoaksi banoffeeta kahvin kera. Reipas liikunta ja hyvä ruoka, siinä on minun reseptini reissuille.

Usean kerran edestä hyppäsi lentoon parvi metsähanhia. Täällä asumattomilla saloilla niillä on hyvät olosuhteet pesintään.

Telkän ylilento

Virtaava vesi syö ulkokaarteissa penkkaa sortaen sitä pala palalta veteen. Voimakkaasti mutkittelevassa joessa uomat muuttuvat vähitellen tehden uusia uomia vanhojen jäädessä ns. rosvohoduiksi.

Viikonlopun aikana paistoi aurinko välillä kuumasti ja toisena hetkenä tuli lunta ja rakeita. Perjantain ja lauantain etelätuuli kääntyi illan aikana pohjoiseen ja jäähtyi. Mutta kuten ennenkin olen sanonut, aina on hyvä retkisää. Pitää osata varustautua olosuhteiden mukaan.

Tämä aarnialue jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Onko tämä ryteikköä vai "oikeaa metsää", siitä voi jokaisella oma mielipide. Itse rakastan vanhoja luonnontilaisia aarniometsiä. Tasalaatuinen talousmetsä ei ole minun mieleen.

Onnellinen mies

Metsän hiljaisuus ympärillä, joella kaksi melojaa matkaa ääneti. Vain melan kahahdus veteen rikkoo tämän hiljaisuuden. Välillä rantasipi lähtee kaatuneen puun rungolta lentoon laulaen "ti-vii-viit". Tämä on meidän tapamme antaa stressitason laskea ja mielen levätä.

18km melomisen jälkeen pidimme kahvitauon Pälvekosken niskalla. Tähän saakka olimme meloneet tavallisilla vaatteilla. Päivän viimeinen 7km piti sisällään muutamia reippaampia koskia, joten puimme jälleen päälle kuivapuvut. Tässä mennään Pälvekoskea alaspäin.

25 leppoisan kilometrin jälkeen rantauduimme Jongunjoen ja Laklajoen risteykseen Laklaniemen laavulle. Kesällä muutaman metrin levyinen joki näyttää kevättulvalla tältä. Vaikea sanoa missä menee pääouma.

Tukevalla aamiaisella jaksaa meloa koko pitkän päivän kun välillä ottaa vähän kevyttä välipalaa. Illalla teimme ruoaksi ison kasan nuudeliwokkia ja lettuja kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Niiden päälle oli mukava kellahtaa laavuun selälleen.

Sunnuntaiaamu valkeni harmaana ja tihkusateisena. Ennen viimeistä 17km melontaa ahdoimme vatsaan pari hampurilaista munalla, pekonilla, juustolla, salaatilla ja kurkulla täytettynä. Palan painikkeeksi puoli litraa kahvia niin kyllähän sillä jaksaa reippailla.

Jonkeriin mennessä olimme jättäneet maantiepyörät Nurmijärven kylälle tuttuni Arton autotalliin säilytykseen. Rantauduimme kylälle ja vaihdoimme kuivapuvun tilalle pyöräilyvaatteet. Kanootin ja varusteiden jäädessä joen penkalle odottamaan, polkaisimme 42km hakemaan autoa Jonkerista. 1h 40min leppoisan pyöräilyn jälkeen olimme jälleen autolla. Kuivien vaatteiden ja nopean joessa peseytymisen jälkeen ajoimme hakemaan kanoottia ja tavaroita kyytiin jatkaen siitä kohti kotia.

Mahtava reissu jälleen kerran! Harrin kanssa yhteistyö sujui saumattomasti. Minä annoin oppia koskissa ja sain vastaavasti hyviä neuvoja kokeneelta pyöräilijältä. Illalla nuotion ääressä ehdimme puhua rauhassa elämän syvällisiä keskusteluita. Hyvät ystävät ovat tärkeitä tukipilareita elämässä.

Lopuksi vielä erityiskiitos Artolle pyörien säilytyksestä! Ilman apuasi homma olisi vaikeutunut oleellisesti.