Vaimoni lähti viikonlopuksi Keski-Suomeen yhdistetylle työ- ja lomaviikonloppureissulle. Koska lämmin ja aurinkoinen syyssää jatkui, pakkasin lapset autoon ja lähdimme Patvinsuon kansallispuistoon (kartta). Tänä kesänä onkin ollut niin paljon muuta menoa että reissut tuonne ovat jääneet melko vähiksi. Yleensä olemme käyneet useamman reissun kesässä ja vähintään yksi on ollut useamman päivän kestävä.
Lähdimme kotoa Joensuusta aamupalan jälkeen. Tietysti kaikki pakkaaminen ja 90km ajaminen ottaa aikansa joten ajoimme suoraan Suomun tuvalle ja kävelimme rantaan tekemään ruokaa. Nälkäisten lasten kanssa on turha lähteä kävelemään minnekään pitemmälle.
Yhteistuumin tyttären kanssa teimme nuudeliwokkia. Se on ruokaa mitä lapset odottavat ja kuulemma isin tekemänä se on erityisen hyvää.
Meillä se tehdään näin:
Kuullotan sipulit öljyssä ja paistan kanansuikaleet sekaan. Sitten pilkon wokkipannuun tomaattia ja paprikaa, kaadan sekaan pari purkillista pieniä ananaksen paloja mehuineen. Tällä kertaa pilkoin myös kolme tuoretta chiliä. Keitos saa porista rauhassa niin kauan että paprikat ovat pehmentyneet. Mausteeksi laitan currya, chiliä, suolaa, vähän pippuriseosta ja soijakastiketta jos sitä sattuu olemaan.
Kun paprikat ovat pehmenneet murskaan muutaman nuudelipussin sisällön pieneksi ja laitan wokkipannuun. Vettä laitan vain vähän sitä mukaa kun on tarvis. Näin nuudelit imevät aluksi pannulta ananaksen mehua ja mausteista lientä. Kun nuudelit ovat pehmeitä, ruoka on valmista. Helppoa ja hyvää!
Jälkiruoaksi olin ostanut vähän karkkia. Tai olihan sitä aika paljon mutta iso porukka niin kaikille riitti muutama karkki
Minä lähdin kuvaamaan maisemia dronella ja sillä aikaa lapset pelasivat useamman kierroksen mölkkyä.
Suomunjärvi Kaunisniemestä kohti pohjoista. Tätä järveä on tullut vuosien mittaan kierrettyä kävellen monta kertaa, hiihdettyä ristiin rastiin talvella ja melottua kesällä. En tiedä kyllästynkö siihen ikinä. Tämä on vain yksinkertaisesti niin upea paikka. Kuten olen jo monta monta kertaa sanonut, tämä paikka on pala kauneinta Pohjois-Karjalaa.
Kaunisniemen hiekkaranta on vain osa Suomunjärven 24km hiekkarannoista. Rantaviivaa järvellä on kaikkiaan 34km.
Paistoimme vielä välipalaksi makkaraa ja lähdimme sen jälkeen Surkansuolle. Muutaman kilometrin autosiirtymisen jälkeen olimme Surkansuolla kiertävän 3,3km Lakkapolun, lähtöpaikalla (kartta). Tämä olikin viimeinen lyhyemmistä luontopoluista mitä emme olleet lasten kanssa kiertäneet. Yleensä olemme lähteneet suomaisemaan Kurkilahdesta ja menneet Teretin lintutornille. Vanhoja kuusikoita tai mäntykaita löytyy kahdelta muulta luontopolulta, Kuusipolulta Autiovaarasta ja Mäntypolulta Kaunisniemenkankaalta.
Lakkapolku etenee pääosan matkaa pitkoksia pitkin. Enimmäkseen ne olivat hyvässä kunnossa mutta muutamin paikoin alkoi olla havaittavissa lahoamista ja kerran pitkoksen reuna petti jalan alla. Lähivuosina on jollakin tiedossa muutaman kilometrin pitkosurakka kun lankut pitää uusia.
Variksenmarjoja (Empetrum nigrum).
Variksenmarjan maku on mieto, eikä siitä saada paljoa mehua, mutta yhdessä mustikan, juolukan tai mustaherukan kanssa se sopii hyvin mehuihin, marjaviineihin, marmeladeihin ja muihin marjaruokiin. Variksenmarjat sisältävät runsaasti vitamiineja ja kuituja, ja niiden kokonaisflavonoidimäärä on suurempi kuin millään muulla kotimaisella marjallamme. Pohjoisen kansoille variksenmarja on ollut kautta aikojen tärkeä C-vitamiinin (11 mg/100 g) lähde ja mauste.
(lähde: wikipedia)
"Isi, ota kuva kun minä ratsastan!" Lasten mielikuvituksella metsästä löytyy vaikka mitä hauskaa.
Vaikka puut olivat vielä pääosin vihreitä, alkoi suon lisäksi vaivaiskoivuissa näkyä jo syksyn värejä.
Mitäs sieltä löytyy?
No näitäpä tietenkin. Karpalot (Vaccinium oxycoccos) alkavat olla vähitellen kypsiä. Hieman valikoiden söimme suolta pitkoksen vierestä monta kourallista näitä happaman herkullisia marjoja. Näyttipä ne kelpaavan hyvin myös sveitsiläiselle miehelle jonka ohitimme. Hän tosin näytti keräävän pääosin puoliraakaa marjaa pussin. Sekös lapsia ihmetytti.
Yritin parhaani mukaan saada kuviin värikkään hehkuvan suon värejä. Hyvästä jälkikäsittelystä huolimatta tämä ei näytä ollenkaan samalta kuin luonnossa. Mutta lyhyesti sanottuna tumman ja vaalean suon erilaiset värien leikittelyt olivat upeaa!
Suokukkia (Andromeda polifolia)
Juolukan (Vaccinium uliginosum) lehden punertuvat. Siellä missä juolukkaa kasvoi enemmän, oli varvikko suurelta alueelta täysin punainen.
Pysähdyimme lintulavalle juomaan vettä ja syömään pähkinöitä. Kiikaroinnista huolimatta yhtään lintua ei näkynyt suolla.
Nostin dronen ilmaan ja otin muutamia kuvia suolta. Kotona panoroin ne, käsittelin värit ja suoristin horisontin vääristymät Photoshopilla.
Kasvavaa ja pystyyn kuivanutta metsää suoraan yläpuolelta n. 60m korkeudelta kuvattuna.
Suo on kuin uunista otettu marjapiirakka. Tämä kuva on otettun n. 80m korkeudelta suoraan alaspäin.
Drone herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Ymmärrän sen että hiljaisessa luonnossa joitain ärsyttää surina mikä kuuluu taivaalta. Siksi koitankin minimoida tämän haitan ja suunnittelen mitä aion kuvata ja miten. Nostan dronen ilmaan ja käytän ehkä 10min ottaakseni haluamani still-kuvat. Yleensä ottamani ilmakuvat ovat sen verran korkealta ettei siellä surisevat drone edes juuri kuulu maahan saakka.
Käytössäni oleva DJI Mavic Pro Platinum on tavallista hiljaisempi ja omaan käyttööni sopivan kokoinen. Se mahtuu kokoon taitettuna hyvin reppuun ja on muutamassa minuutissa käyttövalmis. Muissa harrastuksissani Mavicissa on mukavia automaattitoimintoja kuten "active track" ja "follow me". Niitä pystyy hyödyntämään videokuvauksessa jos melon, pyöräilen, hiihdän tai lasken lumilaudalla.
Kierroksen varrella on nähtävissä jälkiä metsäpalosta. Alueella on tehty paloekologinen tutkimus vuonna 1989 polttamalla yksi suosaareke. Sen tarkoituksena on ollut tutkia luonnonsuojelualueiden metsien uudistumista ja luonnontilan palauttamista tulenkäytön avulla.
Humoristinen infotaulu karhujen kohtaamisesta. Patvinsuolla on runsas karhukanta vaikka niitä ei yleensä pääsekään näkemään. Pari vuotta sitten alueella oli laskettu varmuudella kymmenkunta eri karhua. Kyseessä oli useampi naaras pentuineen sekä pari eri urosta
"Isi, geokätkö!" Lapset huomasivat pääuralta sivuun lähtevän heikon polunpätkän ja kävivat katsomassa sitä. Sieltä, puunkolosta löytyi pullo ja kätkö. Merkitsimme kätkön löytyneeksi ja pistimme pullon takaisin.
Ulostepötkäjä metson hakopuun alla. Vaikka emme metsäkanalintuja tällä kertaa nähneetkään, tiedän alueella asustavan kohtuullisen hyvän lintukannan.
Temppuilua pitkoksilla.
Vaivaiskoivu (Betula nana)
Kiikarit ovat kovassa käytössä kun lähdemme luontoon. Usein niistä tulee nahistelua kun kaikki haluaisivat pitää ne kaulassa ja kiikaroida kaikkea mielenkiintoista. Ehkä pitäisi ostaa niitä lisää? Tosin hyvät maksavat melko paljon eikä huonoja kannata ostaa. Nämä omat Nikon Prostaff 7S 8x30:t ovat osoittautuneet hyviksi ja sopivan pieniksi. Niitä on lasten helppo käyttää eivätkä ne ole liian isot itselläkään jos mukana on lisäksi kamera.
Suoluonnon monimuotoisuutta. Montako eri kasvilajia tunnistat kuvasta?
Viimeiset sadat metrit kulkevat jo kuivan kankaan reunassa. Polku päättyy tielle runsaan parinsadan metrin päähän lähtöpaikasta.
Lakkapolku on helppo kuljettava ja sopii myös pienille lapsille. Surkansuo on miniatyyri suuremmasta Patvinsuosta. Täällä rimmet ovat pienempiä ja suo muutenkin mittakaavaltaan huomattavasti pienempi. Kuitenkin samanlaista luonnon monimuotoisuutta on nähtävissä täälläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti