Viime talvena ystäväni Timo (linkki blogiin) kutsui minut mukaan melontareissulle Inarijärvelle. Kutsuun oli helppo vastata:"Kiitos, mielelläni". Siispä laitoin ajankohdan kalenteriin ja aloin varovasti kysellä kotona mahdollisuutta lähteä reiluksi viikoksi reissuun. Isossa perheessä pitkän vapaan järjestäminen vaatii joustoa kotoa eikä reissuun lähteminen ole itsestään selvyys. Sain kuitenkin "luvan" lähteä ja aloimme suunnitella tarkemmin reissua.
Kuvat Asko ja Timo
Yhteistyössä The Ten Essentials-verkkokauppa
Perjantaina 2.8. starttasimme Joensuusta kohti Kangasalaa. Katolla oli kajakki ja perässä asuntovaunu. Ensimmäinen määränpää oli appivanhempieni mökki, jonne vaimoni ja lasten oli tarkoitus jäädä viettämään viimeistä lomaviikkoa ennen koulujen alkua sillä aikaa kun minä olin Inarilla.
Vaimoni kävi viemässä minut ja tavarani mökin lähellä asuvan Timon luo, jonne tulivat myös reissuun lähtevät Markus ja Petri. Varusteiden pakkaamisen ja kahvikupillisen jälkeen Amarokin keula kääntyi pohjoiseen. Runsaan 15h ja 1100km ajamisen jälkeen olimme lauantaiaamuna klo 8.25 perillä Inarin Paloniemen venesatamassa (kartta). Minulla oli tässä vaiheessa matka-aikaa kertynyt jo reilu 24h 25min ja 1500km. Kieltämättä alkoi kyllä jo puuduttaa istuminen.
Muilla oli käytössään ilmatäytteiset Advanced Elements-kajakit. Minä otin melontaseuramme Joensuun Kauhojien muovisen North Shore Atlanticin. Molemmissa on omat hyvät puolensa, jotka tulivat hyvin esiin reissun aikana. Atlantic on kapea ja nopea ja siinä on hyvät lastitilat tavaroiden pakkaamiseen. Vastaavasti kalastaessa se on melko kiikkerä kun yrittää saada kädellä kiinni siiman päässä tempoilevaa taimenta. Ilmatäytteinen on hieman hitaampi mutta vastaavasti 40cm leveämpi ja samalla tukevampi kalastamiseen. Siinä ei ole lastitiloja ja kaikki tavarat pakataan joko rinkkaan tai aukkarin alle vesitiiviisiin säkkeihin. Ilmatäytteisen ehdoton etu on se, että tyhjennettynä se mahtuu suuren matkalaukun kokoiseen säilytyslaukkuun.
Timo oli suunnitellut päivämatkamme niin että noin tunnin melomisen jälkeen pidimme jaloittelutauon jossain saaressa. Sopivan ajan jälkeen oli kahvitauko. Näin jatkoimme päivämatkan verran melontaa. Alussa pidimme enemmän taukoja mutta viikon edetessä saatoimme meloa yli kaksi tuntia jaloittelematta kertaakaan.
Lakka eli hilla eli muurain (Rubus chamaemorus), rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pääosin marjat olivat vielä raakoja mutta muutamia kypsiäkin löytyi.
Ensimmäisen yön vietimme Keskimmäisen Reposaaren kaakkoispuolella olevassa pienessä nimettömässä saaressa (kartta). Valvotun yön jälkeen melominen oli melko tuskaista. Lähes tyyni vedenpinta ja pilvenraosta paistava aurinko oli unettava yhdistelmä ja välillä minun piti laulaa marssilauluja etten olisi nukahtanut istualleen. Nukahtaminen olisi tiennyt kylmää kylpyä keskellä Kasariselkää.
Markus sai päivän aikana yhden pienen raudun, muilla oli tärppejä mutta ei tarttunut kunnolla kiinni.
Päivän melontamatka 14km. Aikaa meni 4h 48min keskinopeudella 2,9km/h.
Sunnuntai 4.8.
Aamu valkeni tuulisena ja pilvisenä. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat kyytiin ja lähdimme puskemaan vasten pohjoistuulta. Alkumatka taittui melko hyvin saarten suojaa hyödyntäen. Ennen ensimmäistä jaloittelutaukoa Markus nappasi komean kokoisen siian kahden saaren välisestä matalikosta.
Olin jäänyt muutaman sata metriä jälkeen muista kun kahden saaren välisessä matalikossa uistimen nappasi hyvän kokoinen taimen. En voinut jäädä nostamaan kalaa ylös kaatumisen riskillä, joten jatkoin melomista kunnes sain toiset kiinni kahvipaikalla. Ylpeänä kerroin että siiman päässä tulee mukana osa illallistamme.
Reittimme kulki Kuuvan kanavan (kartta) läpi. Tämän noin 200 metriä pitkän ja vähintään neljä metriä leveän kanavan kaivoi yksistään lapiolla inarilainen Matti Kuuva 1900-luvun alussa. Kanava on kaksiosainen, sillä kannaksen keskellä on pitkähkö lampi, jonka molemmista päistä kanava jatkuu. Kanavan kaivutyöhön meni aikaa noin kymmenen vuotta, ja Kuuva ryhtyi urakkaansa, koska kanava lyhensi valmistuttuaan hänen venematkaansa 30 kilometrillä. Myöhemmin Kuuva hankki tuloja keräämällä maksuja kanavan muilta käyttäjiltä. (Lähde: wikipedia)
Kanavan jälkeen oli vielä viisi hikistä ja tyrskyistä kilometriä pitkin Koskivuonoa ennen yöpaikkaa. Suoraan pohjoisesta puhaltava 8m/s tuuli nosti vaahtopäitä järvelle ja eteenpäin päästäkseen piti tehdä töitä hartiavoimin. Atlantic otti aallot hienosti vastaa vaikkakin keula sukelsi suurimpien aaltojen läpi roiskauttaen vettä kannelle ja muutaman kerran melojan syliin saakka. Ilmatäytteiset myötäilivät paremmin aaltoja eikä vettä tainnut tulla kuin muutamia kertoja kannelle saakka.
Illallinen yöpaikassa Pahtaniemessä (kartta). Menu: Inarin taimenta ja siikaa voissa paistettuna. Keitetyt perunat ja voissa kuullotettua sipulia. Jälkiruokana hyvää tummapaahtoista kahvia ja lettuja mansikkahillolla.
Maanantai 5.8.
Timo ja Petri olivat heränneet jo tapansa mukaan hyvissä ajoin. Minun ja Markuksen herätessä kuuden maissa, he olivat jo paistaneet pekonit, munat, syöneet aamupalan ja keittäneet kahvit. Näyttipähän olevan jo osa leiriytymisvarusteistakin pakattu. Minulla ei aamurutiineissa kestä kauaa ja myslin ja kahvikupillisen jälkeen lähdin pakkaamaan telttaa ja makuupussia. Yhdeksän maissa olimme vesillä ja lähdimme puskemaan jälleen vasten pohjoistuulta kohti Suolivuonon pohjukkaa.
Onneksi tuuli oli hieman luoteen puolelta ja saimme osan matkaa suojaa rannan tuntumassa. Tässä olemme jossain Suolivuonon puolivälissä jaloittelutauolla. Kelvollinen leiripaikka olisi tämäkin.
Matkalla juttelimme muutaman paikallisen miehen kanssa. Kuulemma pohjoisen ja idän puolelta olevan tuulen aikana kala ei syö eikä liiku. Siitä huolimatta päivän aikana saimme seitsemän taimenta. Minä sain kolme, Markus kolme ja Petri yhden. Yhtä lukuunottamatta laskimme ne takaisin kasvamaan. Tämä komea taimen otettiin ruokakalaksi. Osa siitä laitettiin suolan ja sitruunamehun kanssa kypsymään. Sitruunamehu kypsyttää kalan nopeasti ja söimme sitä jo seuraavana aamuna. (resepti)
Toinen puoli kalasta laitettiin karkean suolan kanssa tiiviseen pussiin pariksi päiväksi raakakypsymään.
Ennen reissua sovimme että jokainen tarjoaa muille yhden päivällisen. Tällä saatiin vaihtelua ruokailuihin ja saimme nauttia jokaisen hienoista ruoanlaittotaidoista. Minulta tilattiin pannupitsaa joka valmistui Suolistaipaleen kodassa hitaasti nuotiolla kypsentäen. "Suolisjärven pizzerian" tuotos näytti maistuvan kaikille oikein hyvin. Muut tarjosivat mm. hirvipaistia, poronkäristystä sekä hirven sisäfileetä. Herkullisia olivat kaikki!
Suolistaipaleen autiotupa sijaitsee upealla paikalla Inarijärven Suolisvuonon ja Suolisjärven välisellä kannaksella (kartta). Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen yövyimme kolmannen yön autiotuvassa. Tämä osoittautui sateisen sään takia hyväksi ratkaisuksi. Saimme kuivattua kamppeita ja aamutoimet sujuivat mukavammin lämpimässä ja kuivassa kämpässä.
Turhaan ei puhuta Vätsärin kivisestä erämaasta. Varsinkin ilmakuvissa näkyy kuinka Suolisjärven rannat ovat kivirakkaa. Sama karu kivikko jatkuu järven pohjassakin.
Päivän matka Pahtaniemestä Suolistaipaleeseen 22,45km. Aikaa meni 6h 30min 3,4km/h keskinopeudella.
Tiistai 6.8.
Aamulla heräsimme aamuvirkkujen aikaan ja aamupalan jälkeen olimme vesillä jo 7.40. Hyvä aika lähteä liikkeelle kun suunnitelmissa oli hieman pidempi päivämatka ja hitaammat vedet meloa.
Olimme nostaneet kajakit jo illalla Inarijärven puolelta kannaksen yli Suolisjärvelle. Aamulla lähdimme melomaan järveä kohti pohjoista tarkoituksena kääntyä sitten itään Kyyneljoelle. Jo heti alkumatkasta Markuksella iski kiinni suuri taimen. Saimme uitettua kalan kajakkien väliin mutta ensimmäisellä kiinniottoyrityksellä liukas kala luiskahti kädestä pois. Toisella kerralla otin siimasta kiinni ja tavoittelin kalaa niskasta. Muutaman kerran taimen potkaisi voimakkaasti ja siima napsahti poikki. Kyllähän se harmitti molempia. Jälkiviisaana pitää todeta, että se perhohaavi olisi sittenkin kannattanut ottaa autolta mukaan vaikka tavaraa alkoikin olla melko paljon.
Paikoin kapeat ja vähävetiset uomat antoivat tasaisen järvimelonnan vastapainoksi hieman teknisempää haastetta. Koskimelojana nautin kivien välissä pujottelusta vaikka yli 5m pitkä kajakki ei kaikkein ketterin ollutkaan. Jälleen kerran totesin että onneksi en lähtenyt reissuun lasikuituisella paatilla. Nämä kaikki virtapaikat olisi pitänyt kantaa ohi tai uittaa varovasti ohi. Nyt muutamaa pientä pohjakosketusta ei tarvinnut säikähtää.
Kyyneljoen ja Kyyneljärven jälkeen laskimme takaisin Inarijärvelle. Matka Kyynelvuonosta yöpaikkaamme (kartta) Vironiemen eteläpuolen saaristoon taittui mukavalla vauhdilla myötätuleen meloen.
Illalla kävimme Markuksen kanssa kiertämässä saaren rantoja virveleiden kanssa. Harjukset pintoivat ahkerasti syöden hyönteisiä mutta sain vain yhden kalan oranssilla Lotto-lipalla.
Päivän melontamatkan pituudeksi tuli tasan 30km. Aikaa meni 7h 50min 3,8km/h keskinopeudella.
Keskiviikko 7.8.
Heräsimme Markuksen kanssa puolen kuuden jälkeen ja nousimme ylös aamupalalle ja kahvin keittoon. Timo ja Petri olivat vielä nukkumassa ja virnuilimmekin Markuksen kanssa että lähdetään vesille ja jätetään lappu "lähdimme, tulkaa perässä". Olin kuitenkin vielä syömässä mysliä kun Timo tuli myös aamupalalle. Jos tähän mennessä meidän "vanhukset" olivat kuittailleet meille nuoremmille aamu-unisuudesta, pääsin nyt minä vuorostani antamaan piikin takaisin. Hyväntuulinen naljailu oli osa reissun mukavaa antia.
N. 8.20 starttasimme päiväretkelle kohti Surnuvuonoa. Pääosa tavaroista mukaan lukien teltat, jäivät yöpaikkaan. Heti matkan alussa Markuksella oli kiinni taimen. Se laskettiin kuitenkin takaisin kasvamaan suurempien kalojen toivossa.
Alkumatkan meloimme tyynessä Saijetsinlahden rantoja seuraillen. Käännyttyämme Surnuvuolle, oli vastassa heikkoa vastatuulta. Se ei kuitenkaan juurikaan hidastanut matkaa. Sää oli harmaa, paksut sadepilvet roikkuivat matalalla mutta kovimmat sadekuurot menivät meistä sopivasti ohi. Muutamia pieniä kuuroja saimme niskaan.
Runsaan 10km melomisen jälkeen saavuimme Surnuvuonon pohjukkaan Surnukoskelle. Keittelimme kahvit ja suunnittelimme päivää eteenpäin.
Alunperin oli ajatus kantaa pari ilmatäytteistä kajakkia Surnukosken yläpuolella ja jatkaa siitä kaksikkona Pitkää Surnujärveä pitkin aina Surnukönkäälle saakka. Timo teki laskelmia ja tuli siihen tulokseen että olemme illalla takaisin leirissä vasta puoli kahdeksan aikaan jos lähdemme käymään Surnukönkäällä. Päätimme jättää siellä käynnin toiseen kertaan ja lähteä melomaan takaisinpäin. Paluumatkalla kiertelimme Karhusaarten välistä hieman eri reittiä kun tullessa.
Illalla kalastelimme jälleen leiripaikassa. Vaikka harjukset pintoivat ahkerasti syöden hyönteisiä, niille ei kelvannut sen paremmin uistin kun perhokaan.
Kuukkeleita oli runsaasti lähes jokaisella leiripaikalla. Murentamalla leivänpaloja maahan, niitä sai kuvattua läheltä.
Tämä oli hyvin tavallinen lämpötila päivisin eikä se yölläkään paljoa laskenut. Meloessa merinokerraston paita ja melonta-anorakki oli sopiva vaatetus. Leirissä kerraston päälle veti mielellään untuvatakin. Jäämeren läheisyys tuntuu selvästi kun tuuli kääntyy puhaltamaan pohjoisesta.
Päivälle tuli matkaa 21.5km. Aikaa kului 6h 15min 3,4km/h keskinopeudella.
Torstai 8.8.
Aamu alkoi tutusti myslillä ja kahvilla. Tavaroiden pakkaamisen jälkeen muut lähtivät vesille ja minä nostin dronen ilmaan. Muutaman videon ja kuvan jälkeen pakkasin koneen kyytiin ja lähdin muiden perään. Runsaan kilometrin etumatkan kuromiseksi piti meloa vähän reippaammin. Melko nopeasti saavutin muut ja jatkoimme rauhassa kohti päiväkahvipaikkaa, Pisterin autiotupaa (kartta).
Autiotuvan yhteyteen on tehty veneille laituri ja kalastajille pari nuotiokatosta. Tällä rauhoitetaan autiotupaa sitä yöpymiseen tarvitseville. Parin makkaran ja kahvikupillisen jälkeen oli hyvin aikaa kellahtaa ottamaan päiväunet ennen matkan jatkumista. Samalla kuivasimme sateen kastelemia vaatteita.
Pisterin autiotupa on vanha mutta peruskorjattu kesällä 2000. Kämpässä on kaasuliesi, kamina ja avotakka. Sänkypaikkoja on kymmenelle kulkijalle.
Saavuimme jo hyvissä ajoin alkuillasta leiripaikkaan Rannimmaiseen Reposaareen (kartta). Viimeisestä yöstä näytti tulevan poutainen ja kaunis auringonlasku kruunasi illan. Päätin virittää riipparin ja nauttia viiden tähden maisemahotellin tarjonnasta.
Käytössä on The Ten Essentials-verkkokaupasta hankittu DD Hammockin riipparipaketti. Super Light-sarjan riippari, tarppi ja hyttysverkko painavat yhteensä vain 800g ja mahtuvat pieneen tilaan. Laitoin tarpin siltä varalta puolivalmiiksi, että yöllä alkaa kuitenkin sataa. Tämä osoittautui tarpeettomaksi mutta mieluummin sen pienen homman tekee illalla kuin yöllä vesisateessa. Tarvittaessa olisin kääntänyt tarpin toisen puoliskon narun yli ja kiinnittänyt kahdella tikulla maahan.
Upeat auringonlaskun värit maalasivat taivaan ja heijastuivat vedenpintaan. Harmaiden päivien jälkeen motivaatio kaivaa kamera esille, kasvoi potenssiin kolme. Pistin GoPron kuvaamaan time lapsea ja itse kuvasin järkkärillä erilaisia suodattimia vaihdellen.
Päivän melontamatka 25km. Aikaa kului 6h 50min keskinopeudella 3,7km/h.
Perjantai 9.8.
Tuttujen aamutoimien jälkeen oli viimeinen kajakin pakkaaminen tällä reissulla. Kummasti se vaan oli tyhjentynyt viikon aikana. Lauantaina lähtiessä piti tavaroita käännellä ja väännellä että luukut mahtuivat kiinni. Nyt ne sai työntää jo melko huolettomasti kyytiin.
Lähdimme laskettamaan lievässä takamyötäisessä kohti Paloniemeä. Yhden jaloittelutauon jälkeen olimme perillä jo hieman ennen puolta yhtätoista. Viimeiselle päivällä jäi melottavaa vain 14km. Aikaa kului 2h 54min 4,8km/h keskinopeudella.
Tavaroiden lastauksen ja kajakkien pakkaamisen jälkeen lähdimme sujuttelemaan Amarokilla kohti etelää. Matkalla Markus tilasi meille saunan Inarin lomakylästä. Peseytymisen jälkeen oli vuorossa lounas Ivalon hotelli Kultahipussa, jäätelöiden ja eväiden osto S-marketista. Seuraava etappi olikin ensimmäinen yöpaikka Posiolla. Reissun jälkeen kaikkia väsytti sen verran että totesimme viisaammaksi jakaa paluumatka kahdelle päivälle.
Yhteenvetoa reissusta:
Sää oli pilvinen ja kolea. Lämpötila ei tainnut käydä kertaakaan yli kymmenen asteen. Alimmillaan se oli vain joitain asteita nollan yläpuolella. Kylmä pohjoistuuli puhalsi lähes koko reissun ajan. Onneksi suurimpien järvenselkien Kasariselän ja Vasikkaselän ylittäminen kävi helposti. Mennessä oli tyyntä ja palatessa myötätuuli.
Viikon aikana meloimme 150km ja muutaman sata metriä päälle. Vesillä olimme n. 43h. Melontavauhdin pidimme tarkoituksella hitaana. Samalla uistelimme ja valokuvasimme. Karikoiden kohdalla vauhti piti pudottaa lähes nollaan ettei uistin ollut pohjassa kiinni. Veneellä näiden paikkojen ylittäminen olisi mahdotonta mutta kajakki tarvitsee lastattunakin vettä vain 20cm.
Kalaa tuli ruokatarpeiksi vaikkakaan paikallisten mukaan kala ei ollut hyvin syönnillään. Saimme reissun aikana 11 taimenta, yhden harjuksen, yhden raudun ja yhden siian. Paras ottiväri oli muikun näköinen ja värinen vaappu. Myös punainen ja punavihreä toimi kohtuullisesti.
Inarijärvi on upea melontakohde. Varsinkin pohjoispäässä on rauhallista eivätkä silloin tällöin näkyvät veneet häiritse sitä rauhaa. Sanoinkin reissussa muille, että Inarijärvi on kuin minulle kotoinen Koitere mutta 4-5 kertaa suurempi. Molempien eteläosassa on asutusta mutta pohjoinen on karu ja asumaton.
Inarijärven vesi on kirkasta, puhdasta ja kylmää läpi vuoden. Joimme koko reissun suoraan järvestä puhdistamatta sitä mitenkään. Melojia näimme vain kaksi porukkaa vaikka taatusti järvellä oli muitakin. Tämä oli minulle ensimmänen mutta ei taatusti viimeinen reissu Inarille. Joskus vielä lähden syvemmälle Vätsäriin. Sen pienet järvet lumosivat minut karuudellaan ja hiljaisuudellaan.
Seuraavaa reissua odotellessa!
Inarijärvi pähkinänkuoressa:
Pinta-ala 1084km2
Pituus 80km
Leveys 50km
Syvin kohta 92m
Kuuluu Paatsjoen vesistöön ja laskee Paatsjokea pitkin Barentsinmeren Varanginvuonoon.
(Lähde: wikipedia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti