tiistai 4. syyskuuta 2018

Im memoriam Jouni 29.9.1986-1.9.2018


Jätimme aamulla 1.9. auton Ahviolle (kartta) ja lähdimme melomaan Kymijokea tarkoituksena lopettaa melominen Pernoolle (kartta). Matkaa päivälle oli suunniteltu vajaa 10km, joten meillä oli hyvin aikaa puljata matkalla olevissa koskissa. Vesi oli paljon alempana mitä alunperin oli ajateltu mutta sillä mennään mitä olosuhteet mahdollistavat.


Kultaankoskella teimme ruoan ja surffailimme hetken parissa aallossa. Ruokatauolla Jounilla oli kovia vatsakipuja ja hän valitti, että on ilmaa suolistossa. Kipu meni kuitenkin ohi ja matka jatkui normaalisti.


Saavuttuamme Pernoonkoskille söimme hieman välipalaa ennen Torminvirran laskua. Myös välipalalla vatsakivut tulivat mutta menivät taas ohi. Sovimme, että Jouni laskee ensin kosken tyttöjen kanssa ja minä kuvaan rannalta. Samalla Jouni näyttää kokeneena melojana Ainolle hyvän laskulinjan.


Aino ohjastaa kajakkiaan määrätietoinen ilme kasvoilla. Eivät pelota suuretkaan aallot nuorta naista.


Sain kuvattua ensimmäisellä vain Ainon laskun ja ehdotin Jounille, että laskee Venlan kanssa uudestaan. Vedimme kanootin kivivallin yli takaisin koskenniskalle ja jäin rantaan kuvaamaan. Tällä kertaa Jouni ohjasi kanootin suoraan hontosta läpi. Venlakin ohjasti kanoottia määrätietoisesti. Kyllä näistä tytöistä tulee vielä joskus minulle kokeneita kavereita koskeen. Pitkä kanootti nousi helposti aallosta läpi ja molemmat saivat kunnon kasvopesun. Jounin kanootti on rakennettu ja varustettu puhtaasti koskimelontaa ajatellen aukkarilla, ilmapusseilla ja satulaistuimilla. Taitavana käsityöläisenä Jouni on itse rakentanut kanootin penkit ja aukkarin.


Sitten oli minun vuoroni. Päätin täräyttää suoraan hontosta läpi. Kunnon pärskäys, kajakki ei noussut aallon päälle vaan valui perä edellä takaisin ja siitä virran voimasta ympäri. Hetken katselin pintaa alhaalta päin kunnes pyöräytin itseni pystyyn ja jatkoin eteenpäin. Saavuin rantaan ja ihmettelin kajakin velttoa käytöstä loppukoskessa. Aukkarin irroittamisen jälkeen selvisi, että penkin selkänoja oli hajonnut.


Mietimme Jounin kanssa mitä laittaisimme selän taakse tueksi, että pärjäisin viimeisen kilometrin. Siinä kanootista tavaraa kaivellessa Jouni kaatui selälleen ja meni elottomaksi. Aloitimme välittömästi elvytyksen ja hälytimme apua. Vartin kuluttua tuli ensihoito ja evy, jotka jatkoivat elvyttämistä. 50min elvyttämisen jälkeen se lopetettiin tuloksettomana. En tuntenut oikeastaan mitään. Ymmärsin kyllä varsin hyvin mitä oli tapahtunut mutta veressä jylläävä adrenaliini piti tunteet pois. Olimme tehneet mitä ihminen pystyi tekemään mutta Taivaan Isällä oli toiset suunnitelmat. Jouni sai lähteä täältä rakkaan harrastuksensa parista kohti parempaa.


Aviomies, isä, poika, veli, erämies ja erittäin kokenut kanoottimeloja on poissa. Liki 20v kokemus yhdistettynä palavaan intohimoon melontaa kohtaan oli jotain mitä en ole tavannut kenelläkään muulla. Jounin kanssa kävimme lukemattomat reissut keväisillä tulvajoilla, järvillä ja erämaajoilla. Luotin häneen taitoonsa kaikissa tilanteissa 100% ja yhteistyömme oli koskissa saumatonta. Monta reissua oli jo suunniteltu tulevia vuosia varten. Nyt ne saavat jäädä. Suru on sanoin kuvaamaton.
Aikuisena asian pystyy käsittelemään mutta lapsille tämä on raastavaa. Onneksi työni takia koulutuksen saaneena tiedän miten seuraavat viikot ja kuukaudet tulevat etenemään ja kuinka ihmisen pää käsittelee asiaa. Aika ja arki parantavat haavat. Ensi syksynä tämä on enää haikea muisto. Asian käsittelyn kannalta on tärkeää, ettei omasta eikä ammattilaisten toiminnasta jäänyt mitään jossiteltavaa.


Veljeni, lepää rauhassa!

8 kommenttia:

  1. Samoin, sanaton olen minä. Kun kutsu tulee emme sille voi mitään.Osaammeko todella nauttia viimeisistä elinvuosistamme ja kun kutsu tulee kohdalleme, toivon ettei jätetä paljon pahaa kenellekkään. Kerran me täällä ollaan ja lähtöämme emme onneksi tiedä. Ystävät ja läheiset aina joutuvat surun tielle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista. Vanha sanonta "eletään kuin viimeistä päivää" on totta niin hyvässä kuin pahassa. Ei jätetä asioita huomiselle vaan nautitaan tästä päivästä. Sitä ei koskaan tiedä milloin se on viimeinen. Samoin eletään niin että meistä jää jälkeemme hyvä muisto.

      Poista
  2. Voimia teille kaikille läheisille, puolisolle ja lapsille! Täällä eletään vastaavassa tilanteessa, kun puolisoni lähti taivaaseen hänkin rakkaimman harrastuksen ääreltä 2kk sitten. Tutkimattomia ovat Herran tiet.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanottoni ja voimia sinullekin. Nuorten ihmisten lähtöä on aina vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Se tuntuu inhimillisesti ajateltuna olevan aivan liian aikaisin. Kuitenkin ajattelen että lähdön päivämme on kirjoitettu jo syntymämme hetkellä. Vaikka ihmisinä tekisimme mitä, emme voi muuttaa Taivaan Isän tahtoa.

      Poista
  3. Näin sattumalta sen youtube-videosi, jossa lopussa asiasta oli maininta. Asia jäi kaivertamaan mielessäni, kuten selittämättömän tapahtuman yhteydessä tapahtuu. Erilaisia skenaarioita alkoi pyöriä mielessä mikä tämän aiheutti. Tämän Tervastulia-jutun luettuani en voi kuin yhtyä tässä aiempiin kommentteihin, että koskaan ei voi tietää mitä ja kenelle tapahtuu tässä elämässä. Osanottoni ja voimia elämään tästä eteenpäin. Ja toivon, että koskimelontasi jatkuu, sehän on kuin elämä, virta vie, eikä aina voi vaikuttaa siihen miten päätyy seuraavaan akanvirtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon itsekin ettei tämä tapaus lopeta rakasta harrastustani. Viime syksynä tuo reissu jäi viimeiseksi vaikka keliä olisi ollut. En vain kyennyt enää lähtemään vesille. Talvi oli helpompaa mutta nyt lähestyvä kevät tuo taas kaikki edelliset vuodet ja reissut mieleen.
      Tällä hetkellä tuntuu erityisen vaikealta jatkaa melomista kun paras melontakaveri on poissa. Toivon että vielä löydän tilalle jonkun joka on yhtä taitava ja innostunut asiasta. Muuten kaksikkomelonta voi olla melottu.

      Poista